Keravanjokikanjonin lehto

Alueen kuvaus

Tuusulan pohjoispäässä sijaitseva 2,5 kilometriä pitkä Keravanjoen laakso, jonka kasvillisuus on pääasiassa lehtoa ja kosteita rantaniittyjä. Alue on edustava kasvillisuudeltaan, linnustoltaan, geomorfologialtaan, maisemaltaan sekä virkistyskäytön kannalta.

Keravanjoki virtaa tällä kohtaa luonnontilaisessa uomassa, joka on hyvin meanderoiva. Alue on edustava näyte luontaisesta jokidynamiikasta ja sen vaikutuksesta kasvillisuuden sukkessiokehitykseen. Vesi kuluttaa joen toista rantaa ja uoma siirtyy vähitellen. Kun joen mutka kehittyy liian jyrkäksi, joki puhkaisee uuden uoman ja vanha mutka muuttuu seisovavetiseksi juoluaksi. Juolua soistuu, ja vähitellen siihen syntyy rantaniittyä, lopulta rantalehtoa. Keravanjokikanjonista löytyy edustava vaihettumissarja juoluoista lehtoihin. Rinteillä on monin paikoin pieniä puroja, ja kasvillisuudessa on havaittavissa myös pohjaveden tihkuvaikutusta.

Laakson maaperä on alueen pohjoisosassa hiekkaa ja eteläosassa hiesua ja savea. Pohjoisosa kuuluu Rajakallion harjujaksoon, ja täällä rinteet ovat paikoin korkeat ja hyvin jyrkät. Hiekkaiset törmät sortuvat ajoittain jokeen. Harjusta on otettu soraa Natura-alueen ulkopuolelta. Eteläpäässä rinteet ovat loivemmat ja rantatasanteita esiintyy.

Keravanjoki on tällä kohtaa tärkeä virkistyskalastuskohde. Alueella on perhokalastusalue. Suosituin kalastuspaikka on pohjoisosan Santokoski, jonka rantojen kasvillisuus on paikoin kulunut. Joessa on luontainen purotaimenkanta, joka lisääntyy lähinnä sivu-uomissa. Jokeen on istutettu runsaasti vieraita kalakantoja.

Keravanjoen vesi on tällä kohtaa varsin kirkasta. Santokoski on edustava koskiosuus, ja sen lähistöllä joen pohjamateriaali on hiekkaa ja soraa. Matalavetisessä joessa on useita edustavia somerikkosärkkiä. Jokiuoman leveys on enimmäkseen 5-7 metriä. Jokea käytetään myös melontaan.

Alueella esiintyy useita luontodirektiivin luontotyyppejä ja lintudirektiivin lajeja. Keravanjoki on tällä kohtaa uomaltaan harvinaisen luonnontilainen uusmaalaiseksi joeksi. Luonnontilaa on muuttanut lähinnä vain melontaa haittaavan rantapuuston vähentäminen. Alue on arvokas ennen kaikkea joen sekä rantaniittyjen ja -metsien muodostamana toiminnallisena kokonaisuutena.

Kasvillisuus ja eläimistö

Alueen kasvillisuus on varsin luonnontilaista. Jokirannoilla on monin paikoin kosteita suurruohoniittyjä, jotka vaihettuvat lehdoiksi ja ylärinteiden lehtomaisiksi kangasmetsiksi. Itärannan luonnonsuojelualueella on lehtoa, jossa on myös vanhan metsän piirteitä.

Alueella on sekä kosteaa että tuoretta lehtoa. Kosteaa on jokivarren rantatasanteilla ja meandereissa sekä rinteen tihkupinnoilla. Tuoretta lehtoa on ylempänä rinteillä.

Rannassa puuston muodostavat lähinnä harmaaleppä, haapa ja koivu, rinteet puolestaan ovat kuusivaltaisia. Vaateliaita lehtolajeja edustavat mm. mukulaleinikki, imikkä, näsiä, lehtokuusama, lehto-orvokki, lehtotähtimö, pystykiurunkannus, velholehti, sormisara, koiranvehnä, mäkilehtoluste ja kotkansiipi. Pensaskerros on hyvin kehittynyt lehtopensaineen. Pohjaveden tihkuvaikutusta ilmentävät paikoittain rinteessä esiintyvät suokeltto, lehtotähtimö ja kevätlinnunsilmä.

Metsässä on monin paikoin vanhan metsän piirteitä: lahoa lehtipuuta on melko runsaasti. Luonnonsuojelualueelta löytyi Uudellamaalla harvinainen raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria).

Jokidynamiikan ja tulvien vuoksi luontaisesti syntyneet kosteat rantaniityt ovat edustavia. Peittävimpiä kasvilajeja ovat mesiangervo, lehtotähtimö, metsäkurjenpolvi ja valkovuokko. Myös mukulaleinikki, keltaängelmä, karhunputki, koiranputki, rönsyleinikki, ojakellukka, ahomatara, lehtovirmajuuri, nokkonen ja puna-ailakki ovat runsaita.

Linnusto on runsas, ja lajistossa on varttuneiden metsien lajeja kuten pöllöjä ja tikkoja sekä harvinaiset pikkusieppo ja idänuunilintu.

Suojelun toteutuskeinot

Alue on kokonaisuudessaan vahvistetun seutukaavan suojelualuetta. Natura-alueen toteutuskeino maa-alueilla on luonnonsuojelulain mukaisen suojelualueen perustaminen.

Keravanjoen vesialueella toteutuskeino on vesilaki. Tavoitteena vesialueella on säilyttää uoman luonnontila ja luontainen hydrologia.