Kuinka suojella Itämeren rannikkoluontoa?

Rannikkoluontotyyppien parantamisen kannalta tärkeimmät toimenpiteet liittyvät erityisesti Itämeren rehevöitymisen ja maaston kulumisen ehkäisemiseen sekä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Lisäksi rannat tarvitsevat hoitotoimia, joiden avulla lievennetään esimerkiksi rehevöitymisen tai vieraslajien aiheuttamaa umpeenkasvua.

Itämeren rehevöitymisen torjunta parantaa sekä meri- että rannikkoluontotyyppien tilaa, joten rehevöitymisen vähentämiseen tähtääviä toimia on tehostettava. Maatalouden ravinnepäästöjen päätymistä mereen tulee rajoittaa ja jätevesien puhdistusta tehostaa. Rohkaisevia tuloksia on joillakin osa-alueilla jo saatu aikaan – esimerkiksi pistemäisistä lähteistä, kuten jätevedenpuhdistamoista ja kalankasvatuslaitoksista peräisin olevaa rehevöittävää ravinnekuormitusta on saatu vähennettyä. Rehevöittävän laskeuman pienentämiseksi myös merenkulun typpioksidipäästöjä ilmaan tulee vähentää. Rehevöityminen on ongelma, joka koskee koko Itämerta, joten rannikkoluonnon suojelussa tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Rantakivikossa kasvavaa nuorta ruovikkoa.
Rantojen rehevöityminen lisää ruovikoitumista. Ruovikkoa voidaan poistaa niittämällä tai laiduntavien eläinten avulla. © Kuva: Martina Reinikainen.

Rehevöitymisen vaikutuksia rannoilla voidaan lieventää hoitamalla ja ennallistamalla. Kiireellisimmin hoidettavia ovat merenrantaniittyjen ohella umpeenkasvun uhkaamat hiekkarannat ja dyynit. Hoitotoimenpiteitä ovat muun muassa ruovikon niittäminen ja rantaan kertyvän eloperäisen aineksen (rihmalevämatot, ruokovallit) poistaminen. Dyyneillä runsastuvien männyntaimien kitkeminen on monin paikoin tarpeen. Monet rannikon luontotyypit hyötyvät myös karjan laidunnuksesta.

Suojelualueiden määrää on lisättävä, jotta rannikkoalueen tärkeimmät luontotyypit olisivat suojelualueverkostossa edustettuina. Rakentamista ranta-alueilla tulee välttää ja mahdollisimman laajoja rakentamattomia aluekokonaisuuksia tulee säästää. Suojelualueet vähentävät muun muassa metsätaloudesta, rantavyöhykkeen kulumisesta ja rantarakentamisesta aiheutuvia haittoja. Yksi kansainvälisesti merkittävimpiä luontotyyppiryhmiä on maankohoamisrannikon metsien kehityssarjat, joita on suojeltu varsin niukasti rannikollamme. Edustavina säilyneitä kehityssarjoja tai sarjan osia tulee liittää suojelualueverkostoon.

Rannikkoluontotyyppien esiintyminen tunnetaan lähinnä suojelualueilta, joten kattava rannikkoluontotyyppien perusinventointi on tarpeen.

Öljy- ja kemikaalikuljetusten lisääntynyt määrä etenkin Suomenlahdella aiheuttaa merkittävän lisäuhkan alueen luonnolle. Itämeren kasvavaa meriliikennettä onkin valvottava tehokkaasti, meriturvallisuutta lisättävä ja päästöjä vähennettävä. Erityisesti on panostettava öljy- ja kemikaalionnettomuuksien ehkäisyyn. Laiva- ja veneväylien rakentamisessa, suunnittelussa ja kunnostamisessa tulee ottaa huomioon potkurivirtausten ja aaltojen vaikutukset rantaluontoon.

Haitallisia vieraslajeja on torjuttava. Erityisesti kurtturuusukasvustojen poistamista tulee tehostaa ja leviämistä estää neuvontaa lisäämällä ja torjuntatoimia tukemalla. Kurtturuusun torjunnan ja leviämisen ehkäisemisen pitää olla jatkuva ja pysyvä osa luonnonhoitoa, eikä se saa jäädä vapaaehtoistyön varaan.

Virkistyskäyttöä ja luontomatkailua on ohjattava herkillä rannikkoalueilla kulumisen ehkäisemiseksi. Alueilla, joilla havaitaan kulumista, tulee kulkua ja käyttöä ohjata haittavaikutusten minimoimiseksi.

Hiekkadyynejä, joissa kasvaa hieman heinää ja jossa kuljetaan runsaasti jalanjäljistä päätellen. Horisontissa siintää tuulivoimaloita.
Esimerkiksi dyyniluontotyypit ovat herkkiä kulumiselle. Marjaniemi, Hailuoto. © Kuva: Päivi Tahvanainen.
Julkaistu 2.1.2020 klo 13.35, päivitetty 3.1.2020 klo 12.44