Eloperäiset rantavallit

Eloperäiset vallit koostuvat monenlaisesta meren kuljettamasta ja aallokon rantaan kasaamasta orgaanisesta materiaalista: levistä, järviruo’osta, meriajokkaasta, muista vesikasveista, simpukoista, ajopuusta ja rantakasveista – sekä roskista. Valleja muodostuu etenkin myrskyjen ja korkean veden aikana. Vallit esiintyvät useimmiten rannan myötäisinä nauhamaisina muodostumina, joita voi olla useampi rinnakkain tai peräkkäin.

Valleissa on usein sekaisin useita eri ainesosia. Vallityyppi määritellään sen ainesosan perusteella, jota vallin biomassasta on vähintään 50 %. Rannoilla valleista voi erottaa maatumisen ja kasvittumisen suhteen eri kehitysasteita. Vallijatkumot ovat tärkeitä, koska vallien eri kehitysasteissa viihtyy omanlaisensa eliöstö ja jatkumot takaavat, että rannalla on säännöllisesti eri lajeille soveliaita valleja. Tavallisesti vallijatkumot esiintyvät rannoilla siten, että tuoreimmat ovat lähinnä rantaviivaa ja pidemmälle maatuneet sijaitsevat kauimpana rannasta.

Luontotyyppiryhmään luetaan hauruvallit, ruokovallit ja meriajokasvallit.

Esimerkkinä ruokovallit

Rannan yläosaan ajautunutta ruokoa, joka on muodostanut vallin rannan ja metsän rajalle.
Ruokovallia Haukuputaalla, Oulussa. © Kuva: Terhi Ryttäri.

Luonnehdinta: Ruokovallien koostumuksesta vähintään 50 % on järviruokoa ja ulkosaaristossa joskus myös ruokohelpeä. Ruokovallit syntyvät pääosin keväisin jäiden lähdön yhteydessä, kun edellisvuoden ruoko irtoaa ja ajautuu rantaan. Ne ovat runsaimpia sisä- ja välisaariston ruovikkoisilla alueilla. Ruokovallit ovat tavallisimmillaan kivikkorannoilla ja rantapuuston alla, mutta suurten ruokovallien haitallinen, rantakasvillisuutta peittävä vaikutus korostuu erityisesti hiekkarannoilla ja rantaniityillä. Ruokovallien maatuminen on melko hidasta. Niiden ylläpitämä kasvilajisto on köyhää verrattuna typpipitoisiin rakkohauru- ja meriajokasvalleihin. Myös niiden selkärankaislajisto on vaatimatonta, johtuen osin siitä, että ruokovallien maatuminen ei tuota yhtä tehokkaasti lämpöä kuin muhevat hauruvallit.

Esimerkkinä hauruvallit

Paksu rakkohauruvalli Finbossa, Eckerössä. © Kuva: Panu Kunttu.

Luonnehdinta: Hauruvallit koostuvat tuoreesta tai kuivuneesta rakkohaurusta, jota aiemmin kutsuttiin rakkoleväksi. Usein valleihin on sekoittunut myös muita leviä, muun muassa punaleviä, jouhilevää, itämerenhaurua, sinisimpukoita ja järviruokoa sekä muita vesi- ja rantakasveja. Hauruvallissa vähintään 50 % vallin koostumuksesta on haurua. Etenkin laivaväylien lähellä valleihin voi kertyä erilaista meren tuomaa jätettä, kuten muoviroskaa. Valleista voi erottaa maatumisen ja kasvittumisen suhteen eri kehitysasteita, jotka ovat tärkeitä, koska vallien eri kehitysasteissa viihtyy omanlaisensa eliöstö ja jatkumot takaavat, että rannalla on säännöllisesti eri lajeille soveliaita valleja. Nuorimmille maatuville hauruvalleille on luonteenomaista monilajinen, useimmiten yksivuotinen kasvillisuus, kun taas maatuneimmilla valleilla kasvaa yleisesti monivuotisia lajeja. Riittävän paksuissa valleissa maatuminen tuottaa lämpöä, joka luo edellytykset erityisen eläinyhteisön kehittymiselle. Valleissa elää runsaasti selkärangattomia eläimiä, kuten lantakuoriaisia, hämähäkkejä, siiroja ja lieroja, joita erityisesti kahlaajat hyödyntävät ravintonaan. Myös kukkakärpäsiin kuuluvan hyvin harvinaisen leväsurrin toukat suosivat hauruvalleja. Lämpimät vallit ovat munintapaikkoja myös rantakäärmeelle. Laji viihtyy ilmavassa, korkeintaan pari vuotta vanhassa vallissa, jossa rakkohauru ei ole tuoretta, muttei myöskään vielä pitkälle maatunutta.

Julkaistu 3.1.2020 klo 13.32, päivitetty 9.4.2020 klo 16.03