Kedot

Kedot ovat hiekka-, sora- ja moreeni­maiden kuivia niittyjä. Niitä on myös mosaiikkimaisesti tuoreempien niittyjen yhteydessä. Ketokasvillisuudessa on erotettavissa heinä- ja pienruohovaltaisia tyyppe­jä, jotka voivat olla joko karuja tai kalkkivaikutteisia. Lisäksi tavataan harvinaisena karuja kangasketoja (varpuniittyjä). Pienruohokedot muuttuvat usein hei­näkedoiksi hoidon päättyessä tai hoidon muuttuessa rehevöittäväksi. Hoidon päättyessä karikkeen määrä kasvaa, minkä myötä kosteus lisääntyy ja kedot muut­tuvat usein tuoreiksi niityiksi. Kunnostuksen myötä luontotyyppien muutoksen suunta vaihtuu, kun pien­ruohot yleistyvät kedolla.

Kuivina ja paahteisina ympäristöinä kedoille riittää suhteellisen lyhytjaksoinen eikä välttämättä vuosittain toistuva laidunnus tai niitto. Laidunnus ei kuitenkaan saa olla rehevöittävää ja niitos tulee korjata alueelta pois.

Ketoihin luetaan kalkkivaikutteiset pienruohokedot, karut pienruohokedot, kangaskedot, mäkikaurakedot ja heinäkedot.

Esimerkkinä heinäkedot

Laidunnettua heinäketoa. © Kuva: Maija Mussaari.

Luonnehdinta: Heinäketojen (kuivien heinäniittyjen) peruslajisto muodostuu matalista heinistä kuten nurmi­röllistä, lampaannadasta ja eteläntuoksusimakkeesta, jotka ovat usein myös valtalajeina. Heinäkedoilla esiin­tyy myös jäkkiä. Lajisto voi usein olla niukkakin, jolloin heinien lisäksi on vain muutamia ruohokasveja, kuten siankärsämöä, kissankelloa, ketohopeahan­hikkia sekä yksi- ja kaksivuotisia lemmikkejä ja tädykkeitä. Lounaisessa Suomessa myös keltamatara on heinäkedoilla yleinen.

Laidunnettua heinäketoa. © Kuva: Maija Mussaari.

Kuvissa näkyviä lajeja:

Julkaistu 14.8.2019 klo 15.08, päivitetty 23.9.2019 klo 18.22