Metsien erikoistyypit

Metsien erikoistyypit ovat lehtojen ja kangasmetsien tyypittelyyn soveltumattomia, metsien monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontotyyppejä. Näiden luontotyyppien esiintymiseen liittyy niille luonteenomaista geomorfologiaa, maaperägeologiaa ja -kemiaa tai muista metsistä poikkeavaa häiriödynamiikkaa. Erikoistyyppien tuntemus vaihtelee suuresti, mutta kattavien esiintymis- ja pinta-alatietojen puute sekä luontotyyppien laatuun liittyvien tietojen vähäisyys, hajanaisuus ja puutteellisuus ovat yhteistä niille kaikille. 

Metsien erikoistyypeiksi luetaan tässä harjumetsien valorinteet, sisämaan dyynimetsät, sisämaan tulvametsät, kalliometsät, serpentiinivaikutteisen maapohjan metsät sekä jalopuustoiset kangasmetsät.

Harjumetsien valorinteillä ja sisämaan dyynimetsissä luontotyyppiä määrittävä tekijä on se maaperä, jolla metsä kasvaa. Maa-aineksen rakenne sekä rinteen kaltevuus ja suunta vaikuttavat näillä kahdella luontotyypillä keskeisesti lajistoon. Kalliometsissä olennaisin piirre on puolestaan ohut tai puuttuva maapeite. Kasvillisuus harjumetsien valorinteillä, dyynimetsissä ja kalliometsissä on tyypillisesti kuivaan ja paahteiseen ympäristöön sopeutunutta, mutta kalliometsissä esiintyy myös kosteita painanteita. Tulvametsien kasvillisuuteen vaikuttaa etenkin säännöllinen tulviminen. Jalopuustoiset kangasmetsät eroavat tavanomaisista kangasmetsistä poikkeavan puulajikoostumuksen ja jalopuulehdoista vähäravinteisemman maaperän perusteella. Serpentiinivaikutteisen maapohjan metsät on kemialliselta koostumukseltaan poikkeavan maapohjan luontotyyppi. Maaperän kemiallinen erityislaatuisuus näkyy usein puuston heikkona kasvuna, lajiston yksipuolisuutena ja poikkeavina kasviyhteisöinä.

Esimerkkinä sisämaan tulvametsät

Huhtikuussa metsänpohja on täysin veden vallassa. Toukokuussa vettä ei ole havaittavissa ja metsänpohjalla versoo ruohovartisia kasveja.
Kuvissa sama paikka Hyvinkään Åvikin tulvametsässä huhti- ja toukokuussa. © Kuvat: Seppo Tuominen

Luonnehdinta: Sisämaan tulvametsien kasvillisuudessa näkyvät toistuvan tulvan aiheuttamat vaikutukset. Tulva voi nousta keväällä sulamisvesistä tai myöhemmin rankkasateiden seurauksena. Tulvametsien säilymiselle on tärkeää tulvien toistuminen säännöllisesti. Tulvaa huonosti sietävät lajit, kuten havupuut ja varpumaiset kanervakasvit, ovat tulvametsissä niukkoja. Tulvien välillä maaperä kuivuu, joten metsä ei pääse soistumaan. Valtapuina ovat yleensä pajut, lepät, haapa sekä hieskoivu. Pensaskerroksessa on pajuja, korpipaatsamaa ja lehtotuomea. Kenttäkerroksessa heiniä ja ruohoja on paljon. Niukassa pohjakerroksessa viihtyvät lähinnä tulvavesien mukanaan tuomaa sedimenttiä sietävät sammallajit.

Kuvissa näkyviä lajeja:
Hieskoivu (Betula pubescens) (kuvaus Luontoportissa)
Kuusi (Picea abies) (kuvaus Luontoportissa)
Lehtotuomi (Prunus padus) (kuvaus Luontoportissa)
Pajut (Salix-lajit)
Nokkonen (Urtica dioica) (kuvaus Luontoportissa)

Julkaistu 3.12.2019 klo 13.57, päivitetty 5.12.2019 klo 9.53