Kuinka suojella kallio- ja kivikkoluontoa?

Kaikista tärkeintä on tehostaa kalkkikallioiden, vanhojen kalkkilouhosten sekä serpentiinikallioiden luontotyyppien suojelua. Kalkki- ja serpentiinikalliot ovat selvästi uhanalaisimpia kallioluontotyyppejä Suomessa, ja etenkin kalkkikallioilla elää runsaasti uhanalaisia lajeja. Näiden luontotyyppien turvaamiseksi on tärkeää vähentää niihin kohdistuvan voimakkaan maankäytön, kuten rakentamisen, metsätalouden ja kaivannaistoiminnan, haitallisia vaikutuksia. Ainakin pääosa näiden erittäin harvinaisten ja pinta-alaltaan vähäisten luontotyyppien esiintymistä tulisi suojella. Tarvittava lisäsuojelun pinta-ala on valtakunnallisesti katsoen varsin pieni, satoja hehtaareja. Kalkki- ja serpentiinikallioita voidaan suojella esimerkiksi METSO-ohjelman avulla.

Kalkkikallioseinämä. © Kuva: Tytti Kontula

Kalkki- ja serpentiinikalliot voivat olla hankalasti tunnistettavia luontotyyppejä, joita tuhoutuu maankäytössä silkan tiedonpuutteen vuoksi. Tästä syystä näiden harvinaisten luontotyyppien esiintymätiedot on koottava yleisesti jaettavaksi paikkatietoaineistoksi, jotta maanomistajat ja muut toimijatahot tulevat tietoisiksi alueiden arvosta. Vaikka kaivostoiminta on ollut merkittävä uhanalaistumisen syy kalkki- ja serpentiinikallioilla, voidaan niiden luonto­arvojen säilymistä ja palautumista edistää myös kaivosalueilla louhosten oikeanlaisella jälkihoidolla sekä kaivosalueiden suunnittelulla.

Varsinkin kalkkikalliot ja muut ravinteiset kalliot taantuvat liiallisen umpeenkasvun vuoksi ja tätä negatiivista kehitystä tapahtuu myös suojelualueiden kallioilla. Hoidon voimavaroja on tarpeen lisätä huomattavasti, jotta Metsähallitus ja muut toimijat pystyvät nykyistä paremmin hoitamaan kalkkikallioita ja seuraamaan hoidon vaikutuksia. Valitettavasti nykyisin ei ole vielä riittävästi tutkimusta siitä, millaiset hoitotoimet ovat kalkkikallioilla onnistuneita ja millaiset eivät. Kalkkikallion hoitotoimiin ei pidä ryhtyä omin päin, vaan umpeenkasvukohteilla tarvitaan asiantuntijaa määrittelemään, mitä juuri kyseisellä kohteella kannattaa tehdä.

Myös tavanomaisempien kallioiden luontoarvojen turvaamiseksi on paljon tehtävissä. Karuilla ja keskiravinteisilla varjojyrkänteillä taantumista ovat aiheuttaneet liian lähelle jyrkänteitä ulottuvat metsien hakkuut. Hakkuiden myötä kuivemmaksi ja äärevämmäksi muuttuva pienilmasto on epäedullinen varjoisiin oloihin sopeutuneille eliöyhteisöille. Jyrkänteiden alusmetsät louhikkoineen ovat usein hankalia kohteita metsänkorjuun ja uudistamisen kannalta, ja niitä tulisi nykyistä enemmän säästää hakkuilta, mistä hyötyisi niin jyrkänne- kuin lahopuulajistokin. Metsänomistaja voi halutessaan myös itse painottaa tätä hakkuiden suunnittelussa.

Ilmakuvassa jyrkänne, jonka suojaksi on hakkuussa jätetty joitakin puita
Keltaisella ilmakuvassa jyrkänne, jonka suojaksi on jätetty joitakin puita. Leveämpi hakkaamaton suojavyöhyke parantaisi jyrkännelajiston elinoloja. © Ilmakuva: Maanmittauslaitos
 
Julkaistu 16.8.2019 klo 12.21, päivitetty 10.9.2019 klo 10.46