Kalliot ja kivikot

Kalliopaljastumien esiintyminen Suomessa. Kartta suurempana.

Kalliopaljastumat, kivikot ja louhikot muodostavat vain noin 2,5 % Suomen maapinta-alasta, mutta niillä elää niiden pinta-alaan suhteutettuna runsas kasvi- ja eläinlajisto. Kallioiden osuus pinta-alasta on suurimmillaan etelärannikolla, paikoin Järvi-Suomessa sekä Lapin tunturialueilla.

Kallio- ja kivikkoluontotyyppien uhanalaisuus

Yli 99 % kallioluonnon pinta-alasta kuuluu karuihin ja keskiravinteisiin kallioihin, joiden luontotyyppejä ei ole arvioitu uhanalaisiksi. Uhanalaista kallioluontoa edustavat sen sijaan harvinaiset ja pienialaiset kalkki- ja serpentiinikalliot,  joilla elää erikoistunutta ja uhanalaista eliölajistoa. Kalkkikallioita on louhittu jo satoja vuosia, Etelä-Suomessa jopa pääosa niiden alkuperäisestä alasta. Kalkkikallioita on hävinnyt myös rakentamisen seurauksena, ja niiden laatu on heikentynyt umpeenkasvun myötä.

Serpentiinikallioita eli ultraemäksisiä kallioita, joilla kasvaa ns. serpentiinikasveja, on tuhoutunut vähemmän kuin kalkkikallioita. Serpentiinikalliot sijaitsevat kallioperän malmipotentiaalisilla vyöhykkeillä ja usein vuolukivi- ja talkkiesiintymien läheisyydessä, joten uhka niiden häviämisestä on olemassa, kun kallioperän malmi- ja raaka-ainevaroja louhitaan.

Karujen ja keskiravinteisten kallioiden joukossa on useita silmälläpidettäviksi arvioituja kalliotyyppejä, joiden taantumisen taustalla ovat esimerkiksi jyrkänteiden tyvimetsien hakkuut, rakentaminen, ilman kautta kulkeutuva typpi- tai rikkilaskeuma sekä rantakallioilla vesien säännöstely.

Kallio- ja kivikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin luontotyyppien lukumäärän perusteella Etelä-Suomessa (n=43), Pohjois-Suomessa (n=39) ja koko maassa (n=44). Osuudet on laskettu luokittelun alimman hierarkiatason mukaan eli ryhmätason arviot eivät ole luvuissa mukana.

Etelä-Suomessa uhanalaisten ja silmälläpidettävien kallioluontotyyppien osuus on jonkin verran suurempi kuin Pohjois-Suo­messa. Uhanalaisten ja sil­mälläpidettävien osuuksissa osa-alueilla olevaa eroa selittävät maankäytön voimakkuudessa olevat erot. Tärkeimpinä yksittäisinä tekijöinä eron taustalla ovat kalkkikallioiden määrän vähenemiseen ja kaikkien varjojyrkännetyyppien laadulliseen taantumiseen liittyvät erot. Nämä muutokset on arvioitu Etelä-Suo­messa voimakkaammiksi kuin Pohjois-Suomessa.

Uhanalaisimman kallioluonnon turvaaminen ei vaatisi paljoa

Ihmisikään nähden kalliot vaikuttavat ikuisilta, mutta myös kallioiden joukossa on niitä, jotka eivät säily ilman erityishuomiota tai hoitoa. Kalkkikalliot ovat usein niin pieniä, että ne voivat peittyä ja tuhoutua jo vähäisenkin rakentamisen tai pihan uudistamisen yhteydessä. Tiedot jäljellä olevista esiintymistä on mahdollisimman pian saatava maanomistajien ja muiden toimijoiden tietoon, jottei arvokasta kallioluontoa tuhoudu vahingossa.

Saariston kalliota. Kuva: Panu Kunttu.

Kallioiden ja kivikoiden alaryhmät

Suomessa tavataan 41 erilaista kallio- ja kivikkoluontotyyppiä sekä kolme luontotyyppiyhdistelmää ja ne voidaan jakaa kuuteen eri alaryhmään:

 

Lähteet:

Kontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., Grönlund, A., Gustafsson, J., Juutinen, R., Jäkäläniemi, A., Korvenpää, T., Nurmi, H., Pykälä, J. 2018. Kalliot ja kivikot. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 63-80.

Kontula, T., Teeriaho, J., Husa, J., Grönlund, A., Gustafsson, J., Juutinen, R., Jäkäläniemi, A., Korvenpää, T., Nurmi, H., Pykälä, J. 2018. Kalliot ja kivikot. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.).Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 99–183.

Julkaistu 16.8.2019 klo 12.20, päivitetty 24.9.2019 klo 14.21