Itämeri

Itämeri on pieni, murtovetinen meri, jossa ihmisen toimet vaikuttavat herkästi meriympäristön tilaan. Ihminen on vaikuttanut Itämereen pitkään ja monin tavoin, minkä seurauksena sen tila on heikentynyt. Heikko tila on havaittavissa Itämeren luontotyyppien uhanalaisuuksissa. Myös Itämeren kyky tuottaa ekosysteemipalveluita (mm. kalakannat, viihtyisä ja terveellinen elinympäristö, hapentuotanto, hiilen vastaanottaminen) heikkenee yhtä matkaa meren tilan kanssa.

Vedenalaisen lajiston ja luontotyyppien esiintymistä säätelevät Itämeressä erityisesti suolapitoisuus, pohjan laatu, valon määrä sekä ravinnepitoisuus. Murtovetisyyden vuoksi Itämerelle tyypillinen piirre on sekä suolaisen että makean veden lajiston esiintyminen. Muun muassa alhainen suolapitoisuus, merialueen mataluus, pitkä jääpeitteinen aika sekä kovien kalliopohjien runsaus ovat vaikuttaneet Suomen vastuuluontotyyppien valintaan Itämerellä.

Avointa näkinpartaispohjaa Selkämerellä. © Kuva: Heidi Arponen, Metsähallitus

Itämeren luontotyyppien uhanalaisuus

Vuonna 2018 julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa arvioituja Itämeren luontotyyppejä oli yhteensä 42. Niistä neljäsosa eli noin kymmenen luontotyyppiä luokiteltiin uhanalaisiksi (VU–CR, 24 %), neljä silmälläpidettäviksi (NT, 10 %), 14 säilyviksi (LC, 33 %) ja 14 puutteellisesti tunnetuiksi (DD, 33 %). Äärimmäisen uhanalaisiksi ei siis luokiteltu yhtäkään luontotyyppiä. Uuden tiedon runsaudesta huolimatta noin kolmasosa kaikista Itämeren luontotyypeistä jäi arvioimatta tiedon puutteen vuoksi. Itämeren pääryhmässä puutteellisesti tunnettujen luontotyyppien osuus onkin suhteellisesti suurin verrattuna muihin luontotyyppien pääryhmiin (rannikko, metsät, suot ym.).

Erittäin uhanalaisiksi (EN) luontotyypeiksi arvioitiin haurupohjat, punaleväpohjat, suursimpukkapohjat, valkokatka-merivalkokatkapohjat sekä jokisuistot. Vaarantuneiksi (VU) katsottiin suojaisat näkinpartaispohjat, meriajokaspohjat, merijää, fladat sekä kluuvit. Silmälläpidettäviin (NT) luontotyyppeihin luettiin sätkinpohjat, haura- ja hapsikkapohjat, avoimet näkinpartaispohjat ja merinäkinruohopohjat. Elinvoimaisiksi tulkittiin muun muassa vitapohjat, sinisimpukkapohjat ja yksivuotisten rihmalevien luonnehtimat pohjat. Puutteellisesti tunnettuja olivat esimerkiksi vesikuusipohjat, irtonaisen ahdinpalleron luonnehtimat pohjat sekä kuorisorapohjat.

Kuvassa on kuvaaja, joka esittää Itämeren luontotyyppien jakautumisen uhanalaisuusluokkiin luontotyyppien lukumäärän perusteella. Neljästäkymmenestäkahdesta luontotyypistä elinvoimaisia on 33 %, silmälläpidettäviä 10 %, vaarantuneita 12 %, erittäin uhanalaisia 12 %, äärimmäisen uhanalaisia 0 % ja puutteellisesti tunnettuja 33 %.
Itämeren luontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin luontotyyppien lukumäärän (yhteensä 42) perusteella. LC = elinvoimainen, NT = silmälläpidettävä, VU = vaarantunut, EN = erittäin uhanalainen, CR = äärimmäisen uhanalainen, DD = puutteellisesti tunnettu.

Uhanalaisuuden merkittävimmät syyt ovat rehevöityminen, vesirakentaminen ja vesiliikenne. Näiden syiden taustalla ovat etenkin maatalouden, asutuksen ja teollisuuden rehevöittävät päästöt, ruoppaus ja muu merenpohjan muokkaaminen sekä maanläjitys merenpohjille.

Uusimmassa luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa käytettiin erilaisia luokittelu- ja arviointimenetelmiä kuin edellisessä, vuoden 2008 arvioinnissa. Tulokset eivät siis ole suoraan vertailukelpoisia vuoden 2008 arvioinnin kanssa.

Jotta voisimme parantaa luontotyyppien tilaa Suomen merialueilla, tulisi meidän ensisijaisesti estää rehevöittävien päästöjen joutumista Itämereen, vähentää vesirakentamisen haittoja, lisätä tutkimusta ja viestintää, tehostaa tiettyjen luontotyyppien suojelua ja huomioon ottamista, sekä torjua haitallisia vieraslajeja ja ilmastonmuutosta.

Uhanalaisuusarvioinnin tietolähteet

Vuoden 2018 uhanalaisuusarvioinnissa pääosa Itämerta koskevasta tiedosta on peräisin Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma Velmussa ja sitä sivuavissa hankkeissa vuosina 2004–2017 tuotetuista kartoitusaineistoista. Velmu-aineisto muodostuu Itämerellä olevista yli 160 000 havaintopisteestä, joissa lajistoa tutkittiin kyseisille paikoille parhaiten soveltuvilla menetelmillä. Velmu-ohjelman tavoitteena oli kartoittaa Suomen rannikon vedenalaisia luontotyyppejä ja saada alustava yleiskäsitys Suomen rannikon vedenalaisen lajiston levinneisyydestä ja nykytilasta. Koska Velmu-aineistot eivät kerro mitään lajiston muutoksesta merialueilla, on luontotyyppien arvioinnissa käytetty myös kirjallisuudesta ja erilaisten hankkeiden loppuraporteista kerättyjä aineistoja. Tiedot olivat puutteelliset etenkin Ahvenanmaan osalta.

Lähteet:

Kotilainen, A., Kiviluoto, S., Kurvinen, L., Sahla, M., Ehrnsten, E., Laine, A., Lax, H-G., Kontula, T., Blankett, P., Ekebom, J., Hällfors, H., Karvinen, V., Kuosa, H., Laaksonen, R., Lappalainen, M., Lehtinen, S., Lehtiniemi, M., Leinikki, J., Leskinen, E., Riihimäki, A., Ruuskanen, A., Petri Vahteri, P. 2018. Itämeri. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 47–62.

Kotilainen, A., Kiviluoto, S., Kurvinen, L., Sahla, M., Ehrnsten, E., Laine, A., Lax, H-G., Kontula, T., Blankett, P., Ekebom, J., Hällfors, H., Karvinen, V., Kuosa, H., Laaksonen, R., Lappalainen, M., Lehtinen, S., Lehtiniemi, M., Leinikki, J., Leskinen, E., Riihimäki, A., Ruuskanen, A., Petri Vahteri, P. 2018. Itämeri. Julk.: Kontula, T. & Raunio, A. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja – Osa 2: luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus & ympäristöministeriö, Helsinki. Suomen ympäristö 5/2018. s. 15–184.

Korpinen, S., Laamanen, M., Suomela, J., Paavilainen, P., Lahtinen, T., Ekebom, J. 2018. Suomen meriympäristön tila 2018. Suomen ympäristökeskus.

Julkaistu 13.9.2019 klo 12.51, päivitetty 17.9.2019 klo 10.00