Hyppää sisältöön

Luontoa vaalitaan sen itsensä ja meidän kaikkien vuoksi

Uutinen 22.7.2014 klo 15.10

Tyttö metsässä. Kuva Eeva Primmer
Kuva Eeva Primmer.

Valtion budjetin kutistuessa pieneneviä varoja tulee kohdentaa yhä tehokkaammin. Tämä pätee myös luonnonsuojeluun: harvinaisten lajien ja arvokkaiden kohteiden suojeluun osoitetulla rahalla on saatava suojeltua mahdollisimman paljon. Kuten muussakin politiikassa, tämän ajan odotukset kohdistuvat kieltojen ja määräysten sijaan taloudelliseen ohjaukseen ja vapaaehtoisiin markkinoita matkiviin ratkaisuihin.

Luonnon vaalimisesta palkitaan rahalla, ja lisärahalla ostetaan lisää suojelumotivaatiota. Mutta mikä rooli rahalla on suojelupäätöksessä? Suomen ympäristökeskuksen juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että raha ei ole keskeisellä sijalla ainakaan metsänomistajien ryhtyessä toteuttamaan luonnonsuojelupolitiikkaa.

Ekosysteemipalvelumaksuilla houkutellaan esiin suojelumotivaatiota

Vapaaehtoista luonnonsuojelua korvausta vastaan nimitetään ekosysteemipalvelumaksuiksi. Yhteiskunta maksaa ekosysteemin ominaispiirteiden ja toimintojen säilyttämisestä metsänomistajalle, joka luopuu ainakin osasta oikeuttaan käyttää aluetta taloudellisesti. Etelä-Suomen metsäluontoa turvataan ekosysteemipalvelumaksujen kaltaisilla rahallisilla korvauksilla niin kutsutussa METSO-ohjelmassa seuraavat kymmenen vuotta. Valtioneuvoston kesäkuisen päätöksen mukaan tavoitteena on turvata lähes 100 000 hehtaaria arvokasta metsäluontoa.

Ekosysteemipalvelumaksuihin ja METSO-ohjelman korvauksiin liitetään oletus siitä, että raha ohjaa metsänomistajien toimintaa ensisijaisesti. Tämän logiikan mukaan metsänomistaja suojelee kohteen, jos suojelusta saatava korvaus ylittää kohteen hakkuusta saatavan tulon. Oletuksesta on väitelty suomalaisessa metsäkeskustelussa viimeisten vuosikymmenien aikana, kun METSO-ohjelmaa on kehitetty ja kokeiltu. Osa keskustelijoista on tuonut esiin metsänomistajien tekemiä taloudellisia uhrauksia suojelun hyväksi samalla, kun toiset ovat pelänneet maksujen pyyhkivän pois kaiken omaehtoisen kiinnostuksen suojelua kohtaan.

Rahan ja motivaation välistä yhteyttä pohditaan myös tutkijoiden parissa laajasti eri tahoilla. Yksittäisten ihmisten kohdalla vertaillaan sisäisen motivaation ja ulkoisen motivaation suhdetta. Onko työssä tärkeämpää sisältö vai palkka? Onko urheilijalle tärkeämpää kehittyä lajissa vai voittaa kilpailu? Vastaavasti onkin kiinnostava kysyä: Onko halu suojella luontoa ratkaisevampi kuin suojelusta saatava korvaus?

SYKEn tutkimus valottaa suojelumotivaatioita maksujen taustalla

Metsänomistajien suojelunäkemysten ja sopimusalttiuden yhteydestä SYKEssä tehty tutkimus julkaistiin kansainvälisen Ecological Economics -sarjan heinäkuun numerossa. SYKEn kyselyyn vastanneista 187 metsänomistajasta 86 oli tehnyt METSO-ohjelman mukaisen suojelusopimuksen ja alle puolet oli valmiita solmimaan uuden sopimuksen.

Ne, joiden mielestä luonnon turvaaminen oli moraalinen velvollisuus tai mahdollisuus vastata muiden ihmisten odotuksiin, eivät olleet tehneet sopimusta. Toisin sanoen raha ei ainakaan tähän mennessä ollut houkutellut niitä, jotka suojelevat luontoa sen itsensä ja kanssaihmisten vuoksi.

Uuden sopimuksen olivat valmiita tekemään ne, jotka arvostivat hyvinvointivaikutuksia lähipiirissä ja laajasti yhteiskunnassa. Taloudellinen korvaus ei noussut näiden laajojen hyvinvointimotivaatioiden rinnalle. Näin ollen myös tulevat metsiensuojeluodotukset olivat itsekästä rahapalkkiota laajempia yhteisen hyvän tavoitteita.

Mihin valtion niukkoja varoja sitten pitäisi kohdentaa? Metsiensuojeluun tietenkin. Eihän työtään rakastavaa motivoitunutta työntekijääkään jätetä palkatta, eikä urheilijan huippusoritusta vähätellä siksi, että hän on lajiin hurahtanut.

Lisäksi kaikkia metsiään suojelevia metsänomistajia – myös niitä, jotka suojelevat ilman korvausta – tulisi palkita monipuolisesti. Luontoa sen itsensä ja meidän kaikkien vuoksi suojelevat tarvitsevat kiitosta ja mainetta. Heille kuuluu lupaus siitä, että heidän toimiaan arvostetaan ja että heidän suojelupäätöksensä on arvokkainta, mitä suomalaisen metsäluonnon eteen voi tehdä. Näitä metsänomistajia ei saa nähdä metsäluonnon uhkana, vaan sen tärkeimpänä vaalijana.

Linkki julkaisuun

Lisätietoja

Eeva Primmer, Suomen ympäristökeskus, 0295 251 521, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi