Hyppää sisältöön

Lajit

AJANKOHTAISTA

Lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarviointien pohjalta laadittu SYKEn Policy Brief on julkaistu.

Suomen 6. maaraportti luonnon monimuotoisuuden suojelusta Biodiversiteettisopimuksen sihteeristölle.

Lajien suojelun yksi tavoite on säilyttää alkuperäisten ja vakiintuneiden lajien elinvoimaiset kannat ja levinneisyysalueet. Suomen noin 48 000 eliölajista noin 22 418 tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuus on pystytty arvioimaan. Noin joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen vuonna 2019 tehdyn selvityksen mukaan.

Luonnonsuojelulain mukaan laji voidaan rauhoittaa tai se voidaan säätää uhanalaiseksi tai erityisesti suojeltavaksi lajiksi.

Manner-Suomessa harvinainen valkotarhakotilo (Cepaea hortensis) on yleinen laji Ahvenanmaalla. Lajin väritys vaihtelee raidallisesta yksiväriseen. Kuva Ulla-Maija Liukko
Manner-Suomessa harvinainen valkotarhakotilo (Cepaea hortensis) on yleinen laji Ahvenanmaalla. Lajin väritys vaihtelee raidallisesta yksiväriseen. © Kuva: Ulla-Maija Liukko

Euroopan yhteisöllä on lajisuojelua koskevat säännökset eli lintudirektiivi ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelua koskeva ns. luontodirektiivi. Ne edellyttävät, että lajeja ja niiden elinympäristöjä suojellaan ja niiden metsästämistä ja muuta hyödyntämistä säädellään.

Ympäristöhallinnon on tarvittaessa ryhdyttävä toimiin eliölajin suotuisan suojelutason saavuttamiseksi. Suojelun taso on suotuisa, kun laji pitkällä aikavälillä säilyy luontaisessa ympäristössään eikä sen luontainen levinneisyysalue supistu. Lisäksi lajin elinympäristöjä pitää olla riittävästi turvaamaan kannan säilyminen pitkällä aikavälillä.

Suomen ympäristökeskus kerää ja arvioi tietoja eliölajistossa tapahtuvista muutoksista ELY-keskusten, Metsähallituksen, yliopistojen ja muiden tutkimuslaitosten sekä luontojärjestöjen kanssa.

Alueellista tietoa, valitse ELY-keskus

Lajit - Etelä-Savo

Etelä-Savon luontoympäristöä luonnehtivat metsät sekä ranta- ja vesialueet, joilla esiintyy myös suurin osa maakunnan uhanalaisesta lajistosta. Soita on suhteellisen vähän. Saimaan rannat vaihtelevat karuista ja kallioisista laakeisiin hiekkarantoihin. Metsissä on edelleen osittain nähtävissä kaskitalouden merkkejä, mutta lehtipuuvaltaisten metsien määrä on jatkuvasti vähenemässä.

Perinteisen maankäytön luomista biotoopeista myös niityillä, ahoilla, kedoilla ja hakamailla on tärkeä merkitys maakunnan uhanalaisten lajien elinympäristöinä. Eräiden uhanalaisten lajien Suomen kannasta esiintyy merkittävä osa Etelä-Savossa.

Saimaannorppa erityisvastuulla

Kuva: Ilpo Aalto
Saimaannorppa © Ilpo Aalto

Etelä-Savossa esiintyvistä eläimistä merkittävin on Suomen ainoa kotoperäinen nisäkäs, erittäin uhanalainen saimaannorppa. Vuosikymmeniä jatkuneen suojelutyön ansiosta saimaannorppakanta on ollut viime vuosina hienoisessa kasvussa. Vuoden 2019 talvikannan kooksi on arvioitu noin 400 yksilöä, joista Etelä-Savossa elää noin 90 %. Maakuntamme kantaa siis päävastuun saimaannorpan suojelusta.

Ilmastonmuutos on saimaannorpalle merkittävä uhkatekijä, sillä vähäluminen talvi voi koitua poikasten tuhoksi. Saimaannorpan suojelua edistetään muun muassa perustamalla suojelualueita ranta-alueille ja pesimäluodoille, kalastusrajoituksin sekä ottamalla pesimäalueet huomioon maankäytön suunnittelussa. Viime vuosina on vähälumisina talvina kolattu apukinoksia norppien pesäpaikoiksi. Lisäksi kehittelyn alla ovat keinotekoiset pesärakenteet.

Valkoselkätikan kannan kasvu on tasaantunut

Kuva: Antti Below
Valkoselkätikka © Antti Below / YHA-kuvapankki

Maakunnan metsissä elävistä lintulajeista uhanalaisin on valkoselkätikka. Vuonna 1987 alkaneen aktiivisen seurannan, suojelun ja luonnonhoidon sekä kantaa vahvistaneiden vaellusten ansiosta valkoselkätikan sukupuuttouhka on saatu torjutuksi. Vuonna 2019 pesiväksi kannaksi arvioitiin 320–380 paria.

Laji suosii vanhoja lehtipuuvaltaisia ja lahopuustoisia metsiä, joiden määrä on viimeisten 40 vuoden aikana vähentynyt merkittävällä tavalla koko maassa, ja erityisesti valkoselkätikan levinneisyysalueella. Yhä nuorempien metsien avohakkuut ja harvennukset ovat lisääntyneet, joten useiden kymmenien rikkonaisten ja sirpaloituneiden reviirien määrät tulevat lisääntymään. Suurin uhka on, että kasvavalle populaatiolle ei kohta enää löydy riittävästi elintilaa, sopivia lehti- ja lahopuustoisia yhtenäisiä metsäalueita.

Suomessa valkoselkätikan pesinnät painottuvat  maan itä- ja kaakkoisosiin. Viime vuosina todetuista pesinnöistä on 15–20 % ollut Etelä-Savossa. Etelä-Savossa on suojeltu valkoselkätikan elinympäristöksi soveltuvia alueita kaikkiaan noin 1000 hehtaaria.

Erittäin uhanalainen idänkurho löytänyt kasvupaikkoja tienvarsilta

Kuva: Jukka Välijoki
Idänkurho © Jukka Välijoki

Kasveista Etelä-Savon erikoisuutena on piikikäs mykerökukkainen asterikasvi, idänkurho. Tämän erittäin uhanalaisen kasvilajin tunnetuista nykyesiintymistä valtaosa, noin 25 esiintymää, sijaitsee Etelä-Savossa. Laji on aikoinaan kasvanut perinteisen maankäytön seuralaisena muun muassa kaskiahoilla, metsälaitumilla ja peltojen pientareilla.

Idänkurho kasvattaa maanmyötäistä lehtiruusukettaan useita vuosia kukintaa varten. Kerran kukittuaan kasvi kuolee. Valoisien kaskiahojen ja metsälaitumien vähentymisen ja umpeenkasvun myötä tämä kasvilaji on taantunut viime vuosina voimakkaasti. Valtaosa lajin esiintymistä on pieniä, joissa on vuosittain vain korkeintaan parikymmentä kukkivaa kasvia.

Nykyisin lajin laajimmat esiintymät Etelä-Savossa ovat teiden pientareilla. Osaa idänkurhon kasvupaikoista on viime vuosina hoidettu Etelä-Savossa muun muassa ympäristöä raivaamalla ja niittämällä. Kaskikulttuuriin ja muihin perinteisiin maankäyttömuotoihin sidoksissa olleista kasvilajeista Etelä-Savossa esiintyvät edelleen myös muun muassa uhanalaiset hirvenkello ja ahokirkiruoho.

Lisätietoja:

 

Julkaistu 25.2.2015 klo 16.12, päivitetty 29.10.2020 klo 12.35
Julkaistu 30.6.2016 klo 15.51, päivitetty 7.10.2020 klo 16.12