Lajit - Keski-Suomi

Keski-Suomi on metsäinen maakunta, jota luonnehtii metsäluonnon ohella vesistöjen ja soiden runsaus.  Maakunnan luoteisosassa Suomenselän alueella metsät ovat tyypillisesti karumpia, vesistöjä on niukemmin ja suopinta-ala on korkeampi kuin suurten reittivesien luonnehtimassa eteläisessä ja itäisessä Keski-Suomessa. Metsäluontoamme rikastuttaa runsas pienvesien määrä ja etenkin suurten järvien ympäristössä kallioalueet ja lehdot.

Keski-Suomen maapinta-alasta viidesosa on suota, mutta soista on ojitettu peräti yli 80 %. Valtakunnan korkeimpiin lukeutuva ojitusaste on heikentänyt suoluonnon tilaa ja johtanut lukuisten suolajien taantumiseen ja uhanalaistumiseen. Myös metsien tehokas metsätalouskäyttö näkyy lajistossa esimerkiksi lahopuusta riippuvaisten lajien ahdinkona.

Pitkään ihmistoiminnan piirissä olleet perinteisen maatalouden muovaamat elinympäristöt kuten laidunniityt ja hakamaat ovat ylläpitäneet monimuotoista kasvi- ja eläinlajistoa. Maatalouden rakennemuutosten myötä perinneympäristöjen määrä on romahtanut, mikä on johtanut niille tyypillisen lajiston uhanalaistumiseen.

Uhanalaisten lajien suojelua edistetään tehokkaimmin suojelemalla niiden elinympäristöjä. Kaikkein uhanalaisimpien lajien esiintymille voidaan tehdä luonnonsuojelulain rajauspäätöksiä, mutta muiden uhanalaisten lajien osalta esiintymiä pyritään säilyttämään muun maankäytön kuten kaavoituksen ja metsätaloustoimien yhteydessä. Perinneympäristöjen uhanalaisia lajeja autetaan parhaiten turvaamalla laidunnuksen tai muun tarvittavan hoidon järjestäminen.

Valkoselkätikan kanta elpymässä

Suomen valkoselkätikkakanta oli alimmillaan 1990-luvun puolivälissä, jolloin pesivien parien määrä oli vain muutama kymmenen. Näistä pesi Keski-Suomessa todennäköisesti alle viisi. Muutama idästä päin tullut syysvaellus ja elinympäristöjen määrän romahduksen pysäyttäminen saivat kannan kääntymään kasvuun. Nykyään kanta on noussut valtakunnallisesti 200 parin tuntumaan. Näistä 15–20 paria elää Keski-Suomessa, pääasiassa maakunnan kaakkoisosissa. Viimeisimmässä luokituksessa valkoselkätikan uhanalaisuus lievennettiin äärimmäisen uhanalaisesta (CR) erittäin uhanalaiseksi (EN).

Valkoselkätikkakannan myönteisen kehityksen yhtenä kulmakivenä on ollut elinympäristöjen säilyttäminen, joka alkoi täysipainoisesti vuonna 1992 valmistuneesta valkoselkätikan suojelusuunnitelmasta.

Suopunakämmekkä on rehevien soiden kaunotar

Suopunakämmekkä
Suopunakämmekkä @ Veikko Salonen

Suopunakämmekkä on kärsinyt monien muiden suolajien kanssa luonnontilaisten soiden vähenemisestä. Kasvupaikkoja on tuhoutunut etenkin ojitusten, mutta myös pellonraivausten ja turvetuotannon takia. Suopunakämmekkä kasvaa runsas- ja keskiravinteisilla soilla. Kasvupaikkoja on koko Keski-Suomen alueella, eniten kuitenkin maakunnan pohjoisosissa, jossa sen tapaa yleisemmin aapasoiden ravinteisilta nevoilta tai rämeiltä.

Suopunakämmekkä kukkii kesä-heinäkuussa. Varsi on tanakka, lehdet täplättömät ja kukinto pitkähkö tiheä- ja purppuranpunakukkainen tähkä. Suopunakämmekkä voi risteytyä lähilajien kuten huomattavasti yleisemmän maariankämmekän ja uhanalaisen kaitakämmekän kanssa, joten lajinmääritys on toisinaan ongelmallista ja tuo lisähaasteen myös lajien suojeluun.

Moni suopunakämmekkäsuo on laidoiltaan aikanaan ojitettu. Vanhat ojitukset ja etenkin vanhojen ojien kunnostusojitukset vaikuttavat usein koko suon vesitalouteen ja voivat pitkällä aikavälillä johtaa suon liialliseen kuivahtamiseen ja suopunakämmeköiden häviämiseen. Monien suojeltujen soiden vesitalouden ennallistamista onkin jouduttu tekemään ojia tukkimalla ja vesiä ohjailemalla.

 

Hirvenkello on löytänyt jalansijan teiden varsilta

Hirvenkello
Hirvenkello Keski-Suomen ELY-keskus

 

Hirvenkello on komea ilmestys kukkiessaan heinä-elokuussa. Vaaleansininen kukinto houkuttaa joskus myös poimimaan hirvenkelloja maljakkoon. Poimiminen on kuitenkin hirvenkellon kannalta tuhoisaa, sillä poimittu hirvenkello ei pysty lisääntymään siemenistä ja itse kasviyksilö kuolee syksyn tultua.

Hirvenkello elää ensimmäiset vuotensa ruusukkeena. Tarpeeksi voimistuttuaan yleensä kolmantena vuotena se kasvattaa kukintovartensa. Yksi hirvenkello voi tuottaa jopa muutamia kymmeniä tuhansia siemeniä. Siemenet pystyvät säilymään itämiskykyisinä maaperässä pitkään.

Suomen etelä- ja keskiosassa esiintyvä hirvenkello on hyötynyt perinteisestä maataloudesta ja etenkin kaskikulttuurista. Maatalouden muutosten myötä hirvenkello on kärsinyt erilaisten avointen ympäristöjen kuten niittyjen, ahojen ja pientareiden vähenemisestä ja onkin nykyisin luokiteltu uhanalaiseksi vaarantuneeksi lajiksi.

Keski-Suomella on erityinen vastuu hirvenkellon suhteen, sillä maakunnan alue on lajin ydinesiintymisaluetta. Perinneympäristöistä hirvenkellon tapaa yhä harvemmin, mutta onneksi se on löytänyt jalansijaa teiden ja junaratojen varsilta. Liian aikainen niitto on kuitenkin tienvarsipaikkojen ongelmana.

Hiuskoukkusammal – uhanalainen vesistöjen varsien sammal

Hiuskoukkusammal
Hiuskoukkusammal
Keski-Suomen ELY-keskus

esistöt tarjoavat erilaisia kasvupaikkoja myös uhanalaisille kasvilajeille. Sammalten joukossa on useita uhanalaisia vesistöistä riippuvaisia lajeja. Erittäin uhanalainen hiuskoukkusammal kasvaa Suomessa harvinaisena purojen, jokien ja järvien rannoilla. Hiuskoukkusammalen voi löytää vesirajan tuntumasta kivipinnalta, veteen kaatuneilta rungoilta tai puiden tyviltä.  Keski-Suomesta tunnetaan kaksi runsasta esiintymää, joista toinen on suojeltu erityisesti suojeltavan lajin rajauspäätöksellä.

Hiuskoukkusammal tulee toimeen melko monenlaisten vesistöjen varsilla. Tyypillistä kasvupaikoille on vedenkorkeuden vuodenaikaiset vaihtelut tulva-aikoineen ja vähävetisine kausineen. Lajia uhkaa lähinnä vesien likaantuminen tai hydrologiset muutokset esimerkiksi turvetuotannon tai metsäojitusten takia.

Lisätietoja:

Ympäristön tilan indikaattorit: Luonnon monimuotoisuus – Keski-Suomi

Julkaistu 18.3.2015 klo 14.53, päivitetty 30.10.2019 klo 12.52