Merimetsoseuranta

Merimetso ja sen eurooppalaiset alalajit

Merimetsojen heimo (Phalacrocoracidae) kuuluu pelikaanilintujen (Pelecaniformes) lahkoon. Merimetso on hanhimaisen kookas ja väritykseltään mustanpuhuva. Laji on helppo tunnistaa sen lepäillessä luodolla pystyasennossa usein siivet levällään. Lennossa merimetson erottaa hanhista paitsi tumman värin myös säännöllisen liitelyn perusteella.

Merimetsoja levähtämässä luodolla. © Riku Lumiaro.

Euroopassa esiintyy kaksi merimetson alalajia, Pohjanmeren ja Pohjois-Atlantin lintuvuorilla pesivä nimialalaji Phalacrocorax carbo carbo sekä muualla Euroopassa ja Itämerellä pesivä P.c. sinensis, joka esiintyy muualla Euroopassa myös sisämaassa ja rakentaa pesiään myös puihin. Ulkonäöltään alalajit ovat hyvin samankaltaisia.

Merimetso hävisi voimistuneen vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja palasi takaisin Tanskaan vuonna 1938 sekä Ruotsiin vuonna 1948. Suomessa laji alkoi viimeisenä Itämeren maana pesiä vasta vuonna 1996. Merimetso on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti, eikä se myöskään kuulu EU:n metsästettävien lajien listalle.

Merimetsoseuranta Suomen ympäristökeskuksessa

Ensimmäinen pesintä varmistettiin Suomenlahdella Tammisaaren saaristossa vuonna 1996, ja merimetsokannan kehitystä ja sen vaikutuksia luontoon on seurattu Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) siitä lähtien. Seurantakohteita ovat muun muassa lajin kannankehitys ja pesimämenestys sekä talvehtivan kannan suuruus. Lisäksi seurataan vaikutuksia pesimäpaikkojen muuhun linnustoon ja kasvistoon. Merimetson käyttämää kalaravintoa seurattiin SYKE:n toimesta vuosina 2002–2009.

Kannan kasvu Itämerellä

Merimetso on levittäytynyt ja runsastunut erittäin voimakkaasti Itämeren piirissä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi Ruotsin pesimäkanta kasvoi 755 parista 43 700 pariin vuosina 1985–2006 ja Viron pesimäkanta 55 parista 12 600 pariin vuosina 1988–2007. Viime vuosina kannan kasvu on laajalti pysähtynyt tai kääntynyt laskuun läntisellä Itämerellä ja kasvun painopiste on siirtynyt itäiselle Itämerelle. Koko Itämeren alueen pesimäkanta kasvoi vain yhdellä prosentilla vuodesta 2006 vuoteen 2012.

Merimetson pesäpoikasia Kirkkonummella.
© Heikki Kotiranta.

Merimetsopopulaatiot Itämeren maissa vuonna 2012
(noin 167 650 pesivää paria)

Suomessa merimetson pesimäkanta kasvoi 10 parista 16 000 pariin vuosina 1996–2009. Linnustomme lähihistoriassa merimetsokannan kasvu on ollut aivan omaa luokkaansa. Pesimäkanta on pienentynyt muutamalla prosentilla vain vuosina 2010 ja 2012 talvehtimisalueiden ankarien sääolojen seurauksena sekä vuonna 2019. Kesällä 2019 Suomen merialueilla pesi noin 25 700 paria. Vuotuinen kasvu oli keskimäärin 5 (-10–+26) % vuosina 2010–2019.

Merimetsokannan prosentuaalinen kasvu vuosina 2011–2020

Lähde SYKE

Merimetson pesämäärät Suomessa vuosina 2011–2020

Lähde SYKE

Pesimäalueet ja pesimäympäristö Suomessa

Suomen merensaaristossa pesi vuosittain keskimäärin 49 (47–51) merimetsoyhdyskuntaa 2015–2019. Yhdyskuntia pesii kaikilla merialueilla Ahvenanmerta lukuun ottamatta. Vuonna 2019 kannasta 34 % pesi Suomenlahdella, 25 % Saaristomerellä, 23 % Selkämerellä, 15 % Merenkurkussa ja 3 % Perämerellä.

Merimetson pesämäärät merialueittain vuosina 2004–2019

Lähde SYKE

Pesimäpaikat sijaitsevat usein ulkosaariston lähes puuttomilla lintuluodoilla, mutta vuodesta 2002 lähtien yhdyskuntia on pesinyt myös metsäisillä luodoilla. Vuonna 2019 yhdyskunnat, joita oli 47, sijaitsivat yhteensä 82 luodolla tai saarella. Pesimäpaikkojen kokonaisala oli vain 76 hehtaaria ja keskikoko 0,9 hehtaaria. Enintään viiden hehtaarin kokoisia luotoja on Suomen merialueilla lähes 34 000, joista 0,3 % oli merimetson asuttamia. Puissa sijaitsi 26 % kaikista pesistä ja metsäpesintöjen kokonaisala oli parikymmentä hehtaaria.

Puolet kautta aikain tunnetuista 116 yhdyskunnasta on ollut laittoman häirinnän kohteena jossain vaiheessa historiaansa, mutta vuoden 2009 jälkeen vaino on vähentynyt merkittävästi. Lähes puolet yhdyskunnista ja pesistä sijaitsi linnustonsuojelualueilla vuonna 2018.

Merimetsoyhdyskuntien kokonaismäärä (kpl), uudet sekä laittomasti häirityt ja hävinneet yhdyskunnat 2004–2019

Lähde: SYKE

Merimetsojen alueelliset pesämäärät (kpl) vuonna 2019

Lähde SYKE

Merimetsoyhdyskunnat kunnittain

• Merimetsoyhdyskunnat kunnittain 2020
• Merimetsoyhdyskunnat kunnittain 2019
• Merimetsoyhdyskunnat kunnittain 2018
• Merimetsoyhdyskunnat kunnittain 2017
• Merimetsoyhdyskunnat kunnittain 2016

Merimetson pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat pariskunnat voivat aloittaa muninnan jo huhtikuun alussa ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Keskimääräinen lentopoikastuotto on noin 2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesyeiden keskikoon ollessa 3–4 munaa.

Ravinto

Merimetso käyttää ravinnokseen yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 350–500 grammaa kalaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla enintään 10–20 metrin syvyydestä.

SYKEn Suomenlahdella ja itäisellä Saaristomerellä vuosina 2002–2009 tekemissä seurannoissa merimetsoyhdyskunnan pesimäaikaisesta ravinnosta lähes 90 % koostui särjestä, kivinilkasta ja ahvenesta. Ahvenen lisäksi taloudellisesti arvokkaista kalalajeista havaittiin kuhaa 4 % ja silakkaa 1 %.

• Juhani A. Salmi (2011) Merimetson (Phalacrocorax carbo (L.)) ravinto Suomen rannikkovesissä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto
• Tietoa merimetson ravintoseurannoista myös Luonnonvarakeskuksesta.

Muutto ja talvehtiminen

Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimerellä ja Keski-Euroopassa. Keväällä laji saapuu pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun lopulla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alussa ja päättyy loka-marraskuussa. Muuttoaikoina merimetsoa tavataan myös sisämaan järvillä.

Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjassa pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Ahvenanmaalla talvehti SYKEn seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alussa, mutta nykyään talvehtijoita on enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä.

Merimetso kuuluu suomalaiseen luontoon – hyötyineen ja haittoineen

Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. SYKEn seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina useimmilla merimetsoluodoilla. Erityisesti minkin saalistukselle alttiit ruokkilinnut hyötyvät yhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Esimerkiksi Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan kanta on runsastunut merkittävästi itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.

Merimetsojen pesimäsaari Kirkkonummella. © Terhi Ryttäri.

Merimetson kasvistovaikutukset

Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee muutamaa kymmentä hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä. Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia.

Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi ovat syitä puukuolemiin. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät myös lokkien asuttamilla luodoilla. Tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee liiallisen lannoituksen seurauksena.

Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.

Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisten puiden palaaminen kestää pitempään, jopa kymmeniä vuosia.

Luodon puut ovat kuolemassa, mutta rannan pietaryrtit kukoistavat. Kirkkonummi. © Terhi Ryttäri.

Merimetsot ja merikotka

Runsastuneen merikotkan on havaittu saalistavan yhä useammin merimetsoyhdyskunnissa. Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja joskus jopa pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Erityisesti Saaristomerellä, Selkämerellä ja läntisellä Suomenlahdella merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa merimetsoyhdyskunnissa.

Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä munia sekä poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat nuoret merikotkat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Merikotkien vaivaamista suurista yhdyskunnista Paraisilla ja Porissa pesämäärät pienentyivät muutamassa vuodessa yhteensä 3 000 pesällä.

Merikotka voi vaikuttaa myös merimetsoyhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan. Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella yhdyskunnat ovat lähentyneet rannikkoa 2000-luvun kuluessa ja puissa pesiminen on yleistynyt ulkosaariston yhdyskuntien autioitumisen myötä. Koko maassa puupesintöjen osuus on ollut 22–27 % 2015–2019.

Kansallinen merimetsostrategia ja toimenpidesuunnitelma

Ympäristöministeriö asetti 18.10.2018 työryhmän laatimaan strategian ja toimintasuunnitelman merimetsojen aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi. Työryhmän asettamisen tavoitteena oli laatia ehdotus kansalliseksi merimetsostrategiaksi sekä toimenpidesuunnitelma strategiassa asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi.

• Merimetsotyöryhmän raportti 30102019 (pdf)

Merimetsostrategian ja toimintasuunnitelman esityksiä

• Ahvensaaliit Merenkurkussa.pdf
• BirdLife ja merimetsot.pdf
• Case Storgrynnan.pdf
• Continental cormorants.pdf
• Cormorants and fishing.pdf
• Cormorants population of Finland.pdf
• Konfliktialueiden kartoittaminen Etelä-Pohjanmaan ELYn alueella.pdf
• Lintujen suojelusta poikkeaminen.pdf
• Local Action Plan for cormorant in Ostrobothina.pdf
• Luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista maksettavat korvaukset.pdf
• Mellanskarven i naturen och i vår miljö.pdf
• Merimetso ja kestävän kalastuksen rakentaminen.pdf
• Merimetso luonnossa ja ympäristössämme.pdf
• Merimetso luonnossa ja ympäristössämme esitys.pdf
• Merimetsoa koskevat poikkeusluvat käytäntö Suomessa.pdf
• Merimetsojen vaikutus kalakantoihin.pdf
• Merimetsokysymykseen liittyviä toiveita ja kehittämisehdotuksia.pdf
• Merimetson paikallisvaikutukset kalakantoihin Suomenlahdella.pdf
• Merimetson pesimäkannan kehitys ja erityispiirteet.pdf
• Merimetson vaikutus ahvenkantaan.pdf
• Merimetso 2019.pdf

Julkaisut ja artikkelit

• Merimetsotyöryhmän raportti 6.4.2016
• Toimepiteet merimetsosta aiheutuvien ongelmien hallintaa käsittelevien työryhmien perustamisesta ja ohjeet merimetsoa koskeviin poikkeuslupiin sovellettavien säännösten tulkinnasta (ympäristöministeriön ohjekirje 2016)
• Åtgärder för inrättande av arbetsgrupper för hantering av problem som orsakas av storskarven och anvisningar för tolkning av bestämmelserna om undantagstillstånd angående storskarven (miljöministeriets anvisingsbrev 2016)
• Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 1998: Merimetso Phalacrocorax carbo – musta viikinki; Merimetson kannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä ja Euroopassa. Suomen ympäristö 182.
• Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 1998: Merimetsokannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä. Linnut-vuosikirja 1997: 25–38.
• Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 2002: Merimetso – matkalla maineeseen? Linnut-vuosikirja 2001: 37–41.
• Ympäristöministeriö 2005: Merimetson kannanhoitosuunnitelma. Ympäristöministeriön moniste 161.
• Ryttäri, T. 2011: Merimetson kasvistovaikutukset Suomenlahden saaristossa 1998–2010. Suomen ympäristö 20/2011.
• Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Ryttäri, T. 2012: Merimetsokannan kehitys ja vaikutuksia. Linnut vuosikirja 2011: 116–123. (pdf)
• Rusanen, P. 2014: Status of the breeding population of Great Cormorants in Finland in 2012. – In: Bregnballe, T., Lynch, J., Parz-Gollner, R., Marion, L., Volponi, S., Paquet, J.-Y., Carss, D.N. & van Eerden, M.R. (eds.): Breeding numbers of Great Cormorants Phalacrocorax carbo in the Western Palearctic, 2012-2013. – IUCN-Wetlands International Cormorant Research Group Report. Scientific report from DCE – Danish Centre for Environment and Energy, Aarhus University. No. 99: 103-107.

Lisätietoja

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Merimetson vaikutus kasvistoon

vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi