Merimetsoyhdyskunnat kunnittain
Merimetson pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat pariskunnat voivat aloittaa muninnan jo huhtikuun alussa ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Keskimääräinen lentopoikastuotto on noin 2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesyeiden keskikoon ollessa 3–4 munaa.
Ravinto
Merimetso käyttää ravinnokseen yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 350–500 grammaa kalaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla enintään 10–20 metrin syvyydestä.
SYKEn Suomenlahdella ja itäisellä Saaristomerellä vuosina 2002–2009 tekemissä seurannoissa merimetsoyhdyskunnan pesimäaikaisesta ravinnosta lähes 90 % koostui särjestä, kivinilkasta ja ahvenesta. Ahvenen lisäksi taloudellisesti arvokkaista kalalajeista havaittiin kuhaa 4 % ja silakkaa 1 %.
|
| Merimetson pesimäaikaisen kalaravinnon jakauma painon mukaan Suomenlahden länsiosassa ja Saaristomeren itäosassa vuosina 2002–2009 (n=157 kg/2 785 yksilöä). Luokkaan “Muut” sisältyvät painon mukaisessa järjestyksessä: säyne, kiiski, rasvakala, made, kolmipiikki, kivisimppu, kampela, pikkutuulenkala ja vaskikala. Lähde: SYKE. |
Muutto ja talvehtiminen
Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimerellä ja Keski-Euroopassa. Keväällä laji saapuu pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun lopulla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alussa ja päättyy loka-marraskuussa. Muuttoaikoina merimetsoa tavataan myös sisämaan järvillä.
Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjassa pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Ahvenanmaalla talvehti SYKEn seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alussa, mutta nykyään talvehtijoita on enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä.
Merimetso kuuluu suomalaiseen luontoon – hyötyineen ja haittoineen
Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. SYKEn seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina useimmilla merimetsoluodoilla. Erityisesti minkin saalistukselle alttiit ruokkilinnut hyötyvät yhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Esimerkiksi Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan kanta on runsastunut merkittävästi itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.
Merimetsojen pesimäsaari Kirkkonummella. © Terhi Ryttäri.
Merimetson kasvistovaikutukset
Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee muutamaa kymmentä hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä. Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia.
Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi ovat syitä puukuolemiin. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät myös lokkien asuttamilla luodoilla. Tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee liiallisen lannoituksen seurauksena.
Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.
Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisten puiden palaaminen kestää pitempään, jopa kymmeniä vuosia.
Luodon puut ovat kuolemassa, mutta rannan pietaryrtit kukoistavat. Kirkkonummi. © Terhi Ryttäri.
Merimetsot ja merikotka
Runsastuneen merikotkan on havaittu saalistavan yhä useammin merimetsoyhdyskunnissa. Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja joskus jopa pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Erityisesti Saaristomerellä, Selkämerellä ja läntisellä Suomenlahdella merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa merimetsoyhdyskunnissa.
Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä munia sekä poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat nuoret merikotkat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Merikotkien vaivaamista suurista yhdyskunnista Paraisilla ja Porissa pesämäärät pienentyivät muutamassa vuodessa yhteensä 3 000 pesällä.
Merikotka voi vaikuttaa myös merimetsoyhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan. Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella yhdyskunnat ovat lähentyneet rannikkoa 2000-luvun kuluessa ja puissa pesiminen on yleistynyt ulkosaariston yhdyskuntien autioitumisen myötä. Koko maassa puupesintöjen osuus on ollut 20–27 % 2014–2018.
Julkaisut ja artikkelit
-
Merimetsotyöryhmän raportti 6.4.2016
-
Toimepiteet merimetsosta aiheutuvien ongelmien hallintaa käsittelevien työryhmien perustamisesta ja ohjeet merimetsoa koskeviin poikkeuslupiin sovellettavien säännösten tulkinnasta (ympäristöministeriön ohjekirje 2016)
-
Åtgärder för inrättande av arbetsgrupper för hantering av problem som orsakas av storskarven och anvisningar för tolkning av bestämmelserna om undantagstillstånd angående storskarven (miljöministeriets anvisingsbrev 2016)
- Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 1998: Merimetso Phalacrocorax carbo – musta viikinki; Merimetson kannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä ja Euroopassa. Suomen ympäristö 182.
- Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 1998: Merimetsokannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä. Linnut-vuosikirja 1997: 25–38.
- Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Asanti, T. 2002: Merimetso – matkalla maineeseen? Linnut-vuosikirja 2001: 37–41.
- Ympäristöministeriö 2005: Merimetson kannanhoitosuunnitelma. Ympäristöministeriön moniste 161.
-
Ryttäri, T. 2011: Merimetson kasvistovaikutukset Suomenlahden saaristossa 1998–2010. Suomen ympäristö 20/2011.
-
Rusanen, P., Mikkola-Roos, M. & Ryttäri, T. 2012: Merimetsokannan kehitys ja vaikutuksia. Linnut vuosikirja 2011: 116–123. (pdf)
-
Rusanen, P. 2014: Status of the breeding population of Great Cormorants in Finland in 2012. – In: Bregnballe, T., Lynch, J., Parz-Gollner, R., Marion, L., Volponi, S., Paquet, J.-Y., Carss, D.N. & van Eerden, M.R. (eds.): Breeding numbers of Great Cormorants Phalacrocorax carbo in the Western Palearctic, 2012-2013. – IUCN-Wetlands International Cormorant Research Group Report. Scientific report from DCE – Danish Centre for Environment and Energy, Aarhus University. No. 99: 103-107.
Lisätietoja
Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Merimetson vaikutus kasvistoon
vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi