Merimetso ja sen eurooppalaiset alalajit
Merimetsojen heimo (Phalacrocoracidae) kuuluu pelikaanilintujen (Pelecaniformes) lahkoon. Merimetso on hanhimaisen kookas ja väritykseltään mustanpuhuva. Alle vuoden ikäisillä linnuilla on laajalti vaalea vatsapuoli. Laji on helppo tunnistaa sen lepäillessä luodolla pystyasennossa usein siivet levällään. Lennossa merimetson erottaa hanhista paitsi tumman värin myös säännöllisen liitelyn perusteella.
Merimetsoja levähtämässä luodolla. © Riku Lumiaro.
Euroopassa esiintyy kaksi merimetson alalajia, Pohjois-Atlantin, Pohjanmeren ja Barentsinmeren rannikoilla ja lintuvuorilla pesivä nimialalaji Phalacrocorax carbo carbo sekä muualla Euroopassa ja Itämerellä pesivä P. c. sinensis, joka pesii myös sisämaassa ja rakentaa pesiään myös puihin. Ulkonäöltään alalajit ovat hyvin samankaltaisia. Merimetso on pitkäikäinen laji: Euroopan vanhin yhä elossa ollut yksilö havaittiin 27 vuoden iässä.
Merimetso hävisi voimistuneen vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja palasi takaisin Tanskaan vuonna 1938 sekä Ruotsiin vuonna 1948. Suomessa laji alkoi viimeisenä Itämeren maana pesiä uudestaan vasta vuonna 1996. Merimetso on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti, eikä se kuulu EU:n metsästettävien lajien listalle.
Merimetson pesimäkannat Euroopassa vuosina 2012–2013
Merimetsoseuranta Suomen ympäristökeskuksessa
Ensimmäinen pesintä varmistettiin Suomenlahdella Tammisaaren saaristossa vuonna 1996, ja merimetsokannan kehitystä ja sen vaikutuksia luontoon on seurattu Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) siitä lähtien. Seurantakohteita ovat muun muassa pesimäkannan kehitys ja pesimämenestys sekä vaikutukset pesimäpaikkojen muuhun linnustoon ja kasvistoon.
Kannan kasvu Itämerellä
Merimetson pesäpoikasia Kirkkonummella. © Heikki Kotiranta.
Merimetso on levittäytynyt ja runsastunut erittäin voimakkaasti Itämeren piirissä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi Ruotsin pesimäkanta kasvoi 755 parista 43 700 pariin vuosina 1985–2006 ja Viron pesimäkanta 55 parista 12 600 pariin vuosina 1988–2007. Vuoden 2005 jälkeen kannan kasvu on laajalti pysähtynyt tai kääntynyt laskuun eteläisellä ja läntisellä Itämerellä kasvun painopisteen siirryttyä itäiselle ja pohjoiselle Itämerelle. Koko Itämeren alueen pesimäkanta kasvoi vain yhdellä prosentilla vuodesta 2006 vuoteen 2012.
Suomessa merimetson pesimäkanta kasvoi 10 parista 16 000 pariin vuosina 1996–2009. Linnustomme lähihistoriassa merimetsokannan kasvu on ollut omaa luokkaansa. Pesimäkanta on pienentynyt muutamalla prosentilla vain vuosina 2010 ja 2012 talvehtimisalueiden ankarien sääolojen seurauksena sekä vuonna 2019. Kesällä 2020 Suomen merialueilla pesi noin 25 760 paria. Pesimäkanta on kuitenkin ollut vakaa vuodesta 2016 lähtien.
Merimetson pesimäkannan prosentuaalinen kasvu Suomessa vuosina 2006–2021
Lähde SYKE
Merimetson pesämäärät Suomessa vuosina 2006–2021
Lähde SYKE
Pesimäalueet ja pesimäympäristö Suomessa
Suomen merensaaristossa pesi vuosittain keskimäärin 50 (48–53) merimetsoyhdyskuntaa 2016–2020 ja vuonna 2020 todettiin ensimmäiset onnistuneet sisämaapesinnät rannikon läheisellä lintujärvellä Porissa. Yhdyskuntia pesii vakituisesti kaikilla merialueilla Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vuonna 2020 kannasta 33 % pesi Suomenlahdella, 30 % Selkämerellä, 20 % Saaristomerellä, 12 % Merenkurkussa ja 5 % Perämerellä.
Lähde SYKE
Pesimäpaikat sijaitsevat usein rannikon läheisillä lähes puuttomilla lintuluodoilla, mutta vuodesta 2002 lähtien yhdyskuntia on alkanut enenevässä määrin pesiä myös metsäisillä saarilla. Vuonna 2020 yhdyskunnat, joita oli 54, sijaitsivat yhteensä 83 luodolla tai saarella. Pesimäpaikkojen kokonaisala oli 79 hehtaaria, ja pesistä sijaitsi maassa 63 % ja puissa 37 %. Enintään viiden hehtaarin kokoisia luotoja tai saaria on Suomen merialueilla lähes 34 000, joista 0,3 % oli merimetson asuttamia.
Noin puolet kautta aikain tunnetuista 130 yhdyskunnasta on ollut laittoman häirinnän kohteena jossain vaiheessa historiaansa, mutta vuoden 2010 jälkeen vaino on vähentynyt merkittävästi. Yhdyskunnista 44 % ja pesistä 36 % sijaitsi linnustonsuojelualueilla vuonna 2020.
Merimetsoyhdyskuntien kokonaismäärä, edellisvuoteen nähden uudet ja hävinneet sekä laittomasti häirityiksi tulkitut yhdyskunnat vuosina 2005–2020
Lähde: SYKE.
Merimetson alueelliset pesämäärät vuonna 2021
Lähde SYKE
Merimetsoyhdyskunnat kunnittain
Merimetson pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat emot voivat aloittaa muninnan jo huhtikuun alussa ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Häiriöttömässä tilanteessa keskimääräinen lentopoikastuotto on noin 2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesyeiden keskikoon ollessa 3–4 munaa.
Ravinto
Merimetso käyttää ravinnokseen lähes yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 400 (350–500) grammaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla, usein matalilla vesialueilla, enintään 10–25 metrin syvyydestä. Yleensä ravinnon pääosan muodostavat pesimäaikana muutama kalalaji, joita kulloinkin on runsaimmin saatavilla. Suomessa merimetson ravinnossa on havaittu ainakin 34 eri kalalajia. Suomessa muutamat satelliittiseuratut emolinnut pysyivät pesimäaikaan Suomenlahdella pääsääntöisesti 5–10 kilometrin ja yksi yksilö Merenkurkussa 30 kilometrin etäisyydellä pesimäpaikasta. Etäisyys ilmeisesti riippuu poikasille sopivan kalaravinnon saatavuudesta pesimäyhdyskunnan lähivesillä.
Lisätietoja merimetson ravinnon koostumuksesta Suomessa
Muutto ja talvehtiminen
Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimeren alueella ja Keski-Euroopassa. Keväällä merimetsot saapuvat pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun jälkipuoliskolla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alkupuolella, ja päättyy pääosin lokakuun loppuun mennessä.
Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjan ja Luoteis-Venäjän rannikoilla pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Alalajia tavataan muuttoaikoina parvittain myös sisämaan järvillä.
Ahvenanmaalla talvehti SYKEn seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alkuvuosina, mutta sittemmin talvehtijoita on ollut enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä. Talvehtijamäärät ovat vähäisiä myös muilla rannikko- ja saaristoalueillamme.
Lisätietoja merimetson kevät- ja syysmuutosta
Merimetso kuuluu suomalaiseen luontoon – hyötyineen ja haittoineen
Merimetsojen pesimäsaari Kirkkonummella. © Terhi Ryttäri.
Linnustovaikutuksia
Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa jo muinoin esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. SYKEn seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina yli puolen hehtaarin kokoisilla merimetsoluodoilla. Vain aivan pienimmille muutaman aarin kokoisille luodoille ei mahdu juuri muita pesimälajeja, jos merimetsoyhdyskunta kasvaa niillä suureksi. Merimetsojen pesimäluotoja on vuosittain vain pieni määrä, 80-85 kpl koko Suomessa, eikä lajilla ole merkittävää vaikutusta muiden saaristolintulajien pesimäkantoihin millään alueella. Saaristolinnusto on jatkuvassa muutoksen tilassa merimetson esiintymisestä riippumatta.
Yhdyskunnissa pesivät ruokkilinnut, jotka ovat herkkiä minkin saalistukselle, voivat kuitenkin hyötyä merkittävästi merimetsoyhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Tästä on hyvänä esimerkkinä Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan pesimäkannan huomattava runsastuminen itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.
Kasvistovaikutuksia
Luodon puut ovat kuolemassa, mutta rannan pietaryrtit kukoistavat. Kirkkonummi. © Terhi Ryttäri.
Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee vuosittain alle sataa hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä.
Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia. Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi johtavat pesäpuiden kuolemiseen muutamassa vuodessa. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät tosin myös lokkiyhdyskuntien asuttamilla luodoilla. Merimetsojen tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee ennen pitkää liiallisen lannoituksen seurauksena.
Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.
Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisen puuston uudistuminen kestää pitempään, jopa kymmeniä vuosia.
Lisätietoja kasvistovaikutuksista Suomessa
Merimetsot ja merikotka
Runsastuneen merikotkan on havaittu saalistavan yhä useammin merimetsoyhdyskunnissa. Ilmiö on voimistunut koko Itämeren alueella erityisesti 2010-luvun kuluessa. Sekä läntisellä että itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerellä ja Merenkurkussa merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa yhdyskunnissa.
Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja joskus jopa pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Merikotkien vierailut yhdyskunnissa altistavat merimetsojen pesät myös lokkien ja varislintujen predaatiolle.
Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä sekä munia että poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat merikotkien nuoret ikäluokat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Yksittäisissä yhdyskunnissa merikotkia on havaittu saalistamassa kymmenittäin samanaikaisesti. Esimerkiksi Paraisten Nauvossa tämä johti 2 000 merimetsoparin yhdyskunnan romahdukseen ja lopulta pesintöjen loppumiseen kuuden vuoden kuluessa.
Merikotka vaikuttaa myös merimetsoyhdyskuntien sijoittumiseen ja pesintätapaan. Saaristomerellä ja läntisellä Suomenlahdella yhdyskunnat ovat merkittävästi lähentyneet rannikkoa 2010-luvun kuluessa ja puissa pesiminen on yleistynyt ulkosaariston yhdyskuntien autioitumisen myötä.
Lisätietoja merikotkan vaikutuksista Suomessa
Yhteystiedot (SYKE)
Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Erikoissuunnittelija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Vanhempi tutkija Terhi Ryttäri (kasvistovaikutukset), Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, sähköposti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaisuja ja artikkeleita merimetsokannan tilasta
- Rusanen P (2014) Status of the breeding population of Great Cormorants in Finland in 2012 (pdf) In: Bregnballe T, Lynch J, Parz-Gollner R, Marion L, Volponi S, Paquet J-Y, Carss D N, van Eerden M R. (eds.) Breeding numbers of Great Cormorants Phalacrocorax carbo in the Western Palearctic, 2012–2013. IUCN-Wetlands International Cormorant Research Group Report. Scientific report from DCE – Danish Centre for Environment and Energy, Aarhus University. No. 99: 103–107.
- Rusanen P, Mikkola-Roos M, Ryttäri T (2012) Merimetsokannan kehitys ja vaikutuksia (pdf) Linnut-vuosikirja 2011: 116–123.
- Lehikoinen A (2006) Cormorants in the Finnish archipelago (pdf) Ornis Fennica 83: 34–46.
- Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (2002) Merimetso – matkalla maineeseen? (pdf) Linnut-vuosikirja 2001: 37–41.
- Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (1998) Merimetsokannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä (pdf) Linnut-vuosikirja 1997: 25–38.
- Rusanen P, Mikkola-Roos M, Asanti T (1998) Merimetso Phalacrocorax carbo - musta viikinki. Merimetson kannan kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät Itämeren piirissä ja Euroopassa Suomen ympäristö 182.
Tieteellisiä artikkeleita merimetson vaikutuksista kalakantoihin Suomessa
- Veneranta L, Heikinheimo O, Marjomäki T J (2020) Cormorant (Phalacrocorax carbo) predation on a coastal perch (Perca fluviatilis) population: estimated effects based on PIT tag mark-recapture experiment ICES Journal of Marine Science 77(7-8): 2611–2622.
- Lehikoinen A, Heikinheimo O, Lehtonen H, Rusanen P (2017) The role of cormorants, fishing effort and temperature on the catches per unit effort of fisheries in Finnish coastal areas Fisheries Research 190: 175–182.
- Heikinheimo O, Rusanen P, Korhonen K (2016) Estimating the mortality caused by great cormorant predation on fish stocks: pikeperch in the Archipelago Sea, northern Baltic Sea, as an example (pdf) Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Scienses (CJFAS) 73: 1–10.
- Salmi J A, Auvinen H, Raitaniemi J, Kurkilahti M, Lilja J, Maikola R (2015) Perch (Perca fluviatilis) and pikeperch (Sander lucioperca) in the diet of the great cormorant (Phalacrocorax carbo) and effects on catches in the Archipelago Sea, Southwest coast of Finland Fisheries Research 164: 26–34; Heikinheimo O, Lehtonen H (2016) Overestimated effect of cormorant predation on fisheries catches (pdf) Comment to the article by Salmi J A et al (2015). Fish. Res.; Salmi J A, Auvinen H (2016) Comments on the criticism in ‘Overestimated effect of cormorant predation on fisheries catches’ presented by Heikinheimo and Lehtonen (pdf) Fish. Res.
- Lehikoinen A, Heikinheimo O, Lappalainen A (2011) Temporal changes in the diet of great cormorant (Phalacrocorax carbo sinensis) on the southern coast of Finland – comparison with available fish data Boreal Environment Research 16 (suppl. B): 61–70.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijoiden esitelmiä viime vuosilta
Valtakunnallisissa merimetsotyöryhmissä esitettyjä alustuksia