EMAS-rekisteröinti, -lomakkeet ja -maksut

LogoEmas.jpgRekisteröintiä EMAS-järjestelmään voivat hakea kaikki organisaatiot, joiden toiminnasta aiheutuu ympäristövaikutuksia ja jotka pyrkivät parantamaan ympäristönsuojelunsa tasoa. EMAS-järjestelmä perustuu Euroopan unionin asetukseen, mutta järjestelmään voivat liittyä myös Euroopan unionin ulkopuolella sijaitsevat organisaatiot. Rekisteröintiä haetaan toimivaltaiselta toimielimeltä eli rekisteröintiviranomaiselta, joka määräytyy EMAS-asetuksen (EY) N:o 1221/2009 ja komission päätöksen 2011/832/EU mukaan. Suomessa rekisteröinnistä vastaa

Suomen ympäristökeskus SYKE

Osoite: Latokartanonkaari 11, 00790 Helsinki.
Puhelin: 0295 251000.
Fax: 09 454 6030

Rekisteröitävä organisaatio

EMAS-järjestelmään osallistuminen on mahdollista kaikille organisaatioille niiden koosta tai toimialasta riippumatta. Organisaatio voi esimerkiksi koostua yhdestä tai useammasta toimipaikasta. EMASiin voi hakeutua tietyin edellytyksin myös organisaation osa tai yhdistelmä. Pienin rekisteröitävä yksikkö on toimipaikka.

EMAS-asetuksessa rekisteröityvällä organisaatiolla tarkoitetaan EU:n alueella tai sen ulkopuolella sijaitsevaa julkista tai yksityistä yritystä, yhtiötä, viranomaista tai laitosta, jolla on omat toiminnot ja hallinto, riippumatta siitä, onko sillä oikeushenkilöllisyyttä.

Rekisteröitävä organisaatio voi olla esimerkiksi:

  • yksittäinen toimipaikka EU:ssa tai sen ulkopuolella
  • useat samassa EU-maassa sijaitsevat toimipaikat yhdessä
  • useissa EU-maissa sijaitsevat toimipaikat yhdessä (EU:n konsernitason rekisteröinti)
  • konsernitason organisaatio, jolla on toimipaikkoja vain kolmansissa maissa (kolmansia maita koskeva rekisteröinti)
  • organisaatiot, jolla on toimipaikkoja sekä EU:n jäsenvaltioissa että kolmansissa maissa (maailmanlaajuinen rekisteröinti)

Euroopan komissio on antanut EU:n konsernitasoa, kolmansia maita ja maailmanlaajuista EMAS-rekisteröintiä koskevan päätöksen (2011/832/EU). Päätöksessä käsitellään näihin rekisteröinteihin liittyviä erityispiirteitä.

Rekisteröitävästä organisaatiosta sovitaan todentajan ja tarvittaessa Suomen ympäristökeskuksen kanssa. 

Sivun alkuun

Suomessa rekisteröintiä hakevat organisaatiot

Euroopan unionin alueella sijaitsevan organisaation rekisteröintiä EMAS-järjestelmään haetaan Suomen ympäristökeskukselta jos:

  • rekisteröitävä organisaatio sijaitsee Suomessa
  • EU:n konsernitason organisaation päätoimipaikka sijaitsee Suomessa
  • EU:n konsernitason organisaation päätoimipaikka sijaitsee Euroopan unionin ulkopuolella mutta ympäristöasioista vastaava johtokeskus sijaitsee Suomessa
  • EU:n konsernitason organisaation päätoimipaikka ja ympäristöasioista vastaava johtokeskus sijaitsevat EU:n ulkopuolella, mutta organisaatio perustaa Suomeen väliaikaisen asiaa hoitavan johtokeskuksen

Myös Euroopan unionin ulkopuolella sijaitsevat organisaatiot voivat hakea rekisteröintiä Suomessa (vuoden 2012 helmikuun alusta lähtien). Edellytykset rekisteröinnin hakemiselle Suomessa täyttyvät, jos

  • todentaja on akkreditoitu Suomessa ja
  • organisaatio sijaitsee muualla kuin Euroopan unionin alueella (kolmansia maita koskeva rekisteröinti) tai
  • organisaatiolla on toimipaikkoja sekä EU:ssa että sen ulkopuolella ja organisaation päätoimipaikka sijaitsee Suomessa (maailmanlaajuinen rekisteröinti) tai
  • organisaatiolla on toimipaikkoja sekä EU:ssa että sen ulkopuolella ja organisaation päätoimipaikka sijaitsee EU:n ulkopuolella tai sellaisessa EU-maassa, joka ei rekisteröi EU:n ulkopuolisissa maissa sijaitsevia toimipaikkoja mutta organisaation ympäristöasioista vastaava johtokeskus sijaitsee Suomessa (maailmanlaajuinen rekisteröinti) tai
  • rekisteröitävään organisaatioon kuuluu toimipaikkoja sekä EU:sta että sen ulkopuolelta mutta organisaation päätoimipaikka ja ympäristöasioista vastaava johtokeskus sijaitsevat EU:n ulkopuolella tai sellaisessa EU-maassa, joka ei rekisteröi EU:n ulkopuolella sijaitsevia organisaatioita EMAS-järjestelmään ja organisaatio perustaa Suomeen EMAS-rekisteröintiä varten tilapäisen johtokeskuksen (maailmanlaajuinen rekisteröinti) 

Sivun alkuun

Rekisteröintihakemus

Rekisteröintiä hakevat organisaatiot, joilla on akkreditoidun tai toimiluvan saaneen todentajan todentama Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1221/2009 mukainen ympäristöasioiden hallintajärjestelmä ja todentajan vahvistama ympäristöselonteko, lähettävät rekisteröintihakemuksen täytettynä Suomen ympäristökeskukseen. Jos organisaatio haluaa rekisteröidä useita toimipaikkoja samalle rekisterinumerolle, tulee rekisteröintilomake täyttää kaikille toimipaikoille erikseen. EMAS-järjestelmässä organisaatiot tilastoidaan EU:n NACE-toimialaluokituksen mukaan. Rekisteröintihakemus löytyy muualla palvelussamme -otsikon alta linkkilistalta.

Hakemuksen liitteinä toimitettavat asiakirjat:

  • ympäristötodentajan vahvistama ympäristöselonteko alkuperäisenä (kaikki vahvistetut kieliversiot)
  • ympäristötodentajan ilmoitus todentamis- ja vahvistamistoimista alkuperäisenä (EMAS-asetuksen liite VII)
  • näyttö ympäristölainsäädännön vaatimusten noudattamisesta erityisesti, jos rekisteröitävään organisaatioon kuuluu toimipaikkoja EU:n ulkopuolelta
  • karttakopio, josta näkyy selkeästi organisaation sijainti, nimi ja osoite.
  • kopio voimassa olevasta kaupparekisteriotteesta
  • kopio ympäristötodentajan akkreditointi- tai toimilupatodistuksesta, jos todentaja on akkreditoitu tai saanut toimiluvan muualla kuin Suomessa.

Hakemukseen mahdollisesti liitetyt luottamukselliset tiedot tulee ilmoittaa ja perustella selkeästi.

Rekisteröintihakemus liitteineen lähetetään osoitteella:

Suomen ympäristökeskus, Kirjaamo
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

Sivun alkuun

Rekisteröinti prosessina

Rekisteröintihakemuksen saapumisen jälkeen Suomen ympäristökeskus pyytää tarvittavat lausunnot ympäristöviranomaisilta ja rekisteröintiin mahdollisesti osallistuvilta muissa EU-maissa toimivilta toimivaltaisilta toimielimiltä tarkistaakseen, ettei rekisteröinnin hyväksymiselle ole esteitä. Mikäli rekisteröinnille ei ole esteitä, Suomen ympäristökeskus liittää rekisteröitävän organisaation EMAS-rekisteriin ja antaa sille rekisterinumeron. Organisaatio saa päätöksen rekisteriin liittämisestä ja sen käyttöön annetaan EMAS-sertifikaatti ja EMAS-logo. Rekisteröity organisaatio saa käyttää EMAS-logoa EMAS-asetuksen mukaisesti.

Rekisteröintihakemuksen käsittelystä peritään maksu Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista annetun ympäristöministeriön asetuksen 835/2012 mukaan.

Sivun alkuun

EMAS-logo ja -sertifikaatti

EMAS-sertifikaattiEMAS-rekisteröinnin yhteydessä organisaatio saa Suomen ympäristökeskukselta käyttöönsä EMAS-sertifikaatin ja EMAS-logon. EMAS-logo on saatavissa kaikilla EU-kielillä. EMAS-logon käyttöön liittyviä asioita on selvitetty tarkemmin EMAS-logo -sivullamme.

EMAS-sertifikaatti on pääsääntöisesti voimassa kolme vuotta. Sertifikaatti annetaan organisaation käyttöön kolmella kielellä; suomeksi / ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi sekä painettuna että sähköisessä muodossa. Erillisestä maksusta EMAS-sertifikaatin voi saada myös muilla EU-kielillä.

Sivun alkuun

Rekisteröinnin uusiminen

EMAS-rekisteröinnin pysyminen voimassa edellyttää, että EMAS-rekisteröity organisaatio toteuttaa ympäristöjärjestelmäänsä ja laatii uuden ympäristöselonteon tai päivittää aiemmassa ympäristöselonteossa esitetyt tiedot vuosittain yhdessä todentajan kanssa laaditun todentamisohjelman mukaisesti. Akkreditoitu tai toimiluvan saanut todentaja todentaa ympäristöjärjestelmän toimivuuden ja vahvistaa selonteossa esitetyt tiedot pääsääntöisesti vuosittain.

Rekisteröidyn organisaation tulee ilmoittaa organisaation toiminnassa tai ympäristöasioiden hallintajärjestelmässä tapahtuneista merkittävistä muutoksista Suomen ympäristökeskukselle. Jos organisaatiossa tapahtuu merkittäviä muutoksia, tulee ympäristöjärjestelmä ja -selonteko päivittää ja vahvistaa EMAS-asetuksen mukaan kuuden kuukauden kuluessa ja toimittaa vahvistettu selonteon päivitys Suomen ympäristökeskukselle.

Ympäristöselonteon päivitys

Uuden ympäristöselonteon julkaisemista seuraavana kahtena vuotena organisaatio päivittää ympäristöselonteon tiedot ja ympäristötodentaja vahvistaa ne. Tiedot vahvistetaan pääsääntöisesti korkeintaan 12 kuukauden välein.

Organisaation ja akkreditoidun tai toimiluvan saaneen todentajan tiedot ilmoitetaan Suomen ympäristökeskukselle EMAS-rekisteröinnin uusiminen -lomakkeella heti tietojen vahvistamisen jälkeen.

Mukaan liitetään alkuperäisinä:

  • ympäristötodentajan merkinnöin vahvistettu ympäristöselonteon ajantasaistus sekä
  • todentajan ilmoitus todentamis- ja vahvistamistoimista

EMAS-rekisteröinnin uusiminen -lomake löytyy sivulta "EMAS-rekisteröintiin ja rekisteröinnin uusimiseen liittyvät lomakkeet".

Uusi ympäristöselonteko ja sertifikaatti

EMAS-asetuksen (EY) N:o 1221/2009 mukaan kaikkien EMAS-rekisteröinnin edellytysten todentamisväli on enintään 36 kuukautta. Organisaatio laatii uuden ympäristöselonteon ja todennuttaa ympäristöjärjestelmänsä todentajan kanssa sopimansa todentamisohjelman mukaisesti. Pienet organisaatiot voivat pyytää kolmen vuoden määräajan pidentämistä neljään vuoteen Suomen ympäristökeskukselta erillisellä hakemuksella.

Suomen ympäristökeskus uusii EMAS-rekisteröinnin ja EMAS-sertifikaatit saatuaan tarvittavat tiedot organisaatiolta. Organisaation ja akkreditoidun tai toimiluvan saaneen todentajan tiedot ilmoitetaan Suomen ympäristökeskukselle EMAS-rekisteröinnin uusiminen -lomakkeella. Mukaan liitetään alkuperäisinä:

  • ympäristötodentajan merkinnöin vahvistettu ympäristöselonteko (kaikki vahvistetut kieliversiot)
  • ympäristötodentajan ilmoitus todentamis- ja vahvistamistoimista (EMAS-asetuksen liite VII)

EMAS-rekisteröinnin uusiminen -lomake löytyy sivulta "EMAS-rekisteröintiin ja rekisteröinnin uusimiseen liittyvät lomakkeet".

Pieniä organisaatioita koskeva poikkeus

Pienet organisaatiot voivat pyytää ympäristöselonteon vahvistamista koskevan kolmen vuoden määräajan pidentämistä neljään vuoteen tai ympäristöselonteon vuosipäivityksen vahvistamista koskevan vuoden määräajan pidentämistä kahteen vuoteen. Ympäristöselonteko tulee kuitenkin päivittää ja toimittaa Suomen ympäristökeskukselle vuosittain. EMAS-asetuksen mukaan myönnettävää poikkeusta pyydetään Suomen ympäristökeskukselta. Mukaan liitetään ympäristötodentajan vapaamuotoinen lausunto, jossa vahvistetaan raportointivälin pidentämisen ehtona olevien edellytysten täyttyminen.

Sivun alkuun

EMAS-rekisteröinnin jatkumisen edellytykset

EMAS-rekisteröinnin jatkuminen edellyttää EMAS-asetuksen vaatimusten noudattamista. Suomen ympäristökeskuksella on oikeus poistaa organisaatio rekisteristä joko väliaikaisesti tai pysyvästi, mikäli toiminta ei enää täytä EMAS-asetuksessa järjestelmälle asetettuja vaatimuksia tai todentajan toiminta on ollut puutteellista. Suomen ympäristökeskus voi poistaa organisaation rekisteristä myös, jos organisaatio ei pyynnöstä huolimatta toimita vahvistettua ympäristöselontekoa tai EMAS-asetuksen liitteen VI mukaisia tietoja organisaatiosta Suomen ympäristökeskukselle kahden kuukauden kuluessa niiden pyytämisestä. Rekisteröinnistä voidaan myös kieltäytyä, rekisteröintiä lykätä tai organisaatio poistaa väliaikaisesti rekisteristä, jos organisaatio on rikkonut ympäristösäännöksiä vastaan. Organisaatio voidaan poistaa rekisteristä esimerkiksi, jos ympäristönsuojelun valvontaviranomainen tekee rikkomuksesta syyteilmoituksen.

Sivun alkuun

Maksu rekisteröinnistä, sen uusimisesta ja rekisteristä poistamisesta

Suomen ympäristökeskus perii rekisteröinnin yhteydessä maksun rekisteröintihakemuksen käsittelystä sekä vuosittain maksun rekisteröinnin uusimisesta. Maksujen suuruus perustuu ympäristöministeriön asetukseen Suomen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (N:o 85/2018).

1. Rekisteröintihakemuksen käsittely

a)

maksu yhdessä toimipaikassa sijaitsevalta organisaatiolta tai useita toimipaikkoja käsittävän organisaation ensimmäiseltä toimipaikalta

 

 

 

- henkilömäärä on enintään 50 henkilöä (8 tuntia)
- henkilömäärä on yli 50 (14 tuntia)

Ensimmäiseksi toimipaikaksi katsotaan se toimipaikka, jonka henkilömäärä on suurin

672 €
1 176 €

b)

maksu jokaiselta samanaikaisesti rekisteröitävältä tai rekisteröityyn organisaatioon myöhemmin liitettävältä toimipaikalta

 

 

 

- henkilömäärä on enintään 50 (3 tuntia)
- henkilömäärä on yli 50 (5 tuntia)

252 €
420 €

c)

rekisteröintihakemuksen käsittelyn vaatiman työmäärän ylittäessä a-b kohdassa mainitut tuntimäärät, peritään ylittäviltä tunneilta

 

84 € / tunti

d)

rekisteröintihakemuksesta, joka koskee muuta kuin edellä tarkoitettua rekisteröintiä, peritään maksu a ja c kohtien mukaan

 

2. Rekisteröinnin uusiminen

Maksu rekisteröinnin uusimista koskevista toimista peritään rekisteröityyn organisaatioon kuuluvien toimipaikkojen lukumäärän mukaisesti seuraavasti:

a)

ensimmäiseltä toimipaikalta (5 tuntia)

420 €

b)

kultakin seuraavalta toimipaikalta (3 tuntia)

252 €

c)

kultakin erikseen rekisteröidyltä toimipaikalta (5 tuntia)

420 €

d)

rekisteröinnin uusimista koskevien toimien vaatiman  työmäärän ylittäessä a-c kohdassa mainitut työmäärät, peritään ylittäviltä tunneilta

 

84 € / tunti

3. Rekisteristä poistaminen ja epääminen

a) Mikäli organisaatio poistetaan väliaikaisesti rekisteristä
organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön
ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä)
annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen
(EY) N:o 1221/2009 15 artiklan 4 kohdan nojalla,
siitä perittävä maksu on  (8 tuntia)

672 €

  - rekisteristä poistamista koskevien toimien vaatiman työmäärän ylittäessä
kohdassa a) mainitun työmäärän, peritään ylittäviltä tunneilta
84 €
b) Mikäli organisaatio poistetaan rekisteristä väliaikaisesti tai pysyvästi edellisessä kohdassa mainitun asetuksen muun kuin 15 artiklan 4 kohdan nojalla, siitä
perittävä maksu on (8 tuntia)
672 €
  - rekisteristä poistamista koskevien toimien vaatiman työmäärän ylittäessä
kohdassa b) mainitun työmäärän, peritään ylittäviltä tunneilta
84 €
  - maksua ei kuitenkaan peritä, jos rekisteröinnin väliaikainen poistaminen
perustuu asetuksen 15 artiklan 2 kohtaan.
 
c) Mikäli rekisteröinnin epääminen perustuu asetuksen 13 artiklan 5 kohtaan,
maksua ei rekisteröintihakemuksen käsittelystä peritä. Mikäli rekisteröinnin
epääminen perustuu asetuksen 13 artiklan muuhun kohtaan, peritään
vastaava maksu kuin rekisteröintihakemuksen käsittelystä.
 
d) Maksua ei peritä väliaikaisen rekisteristä poistamisen peruuttamisesta.  
e) Mikäli organisaatio tai siihen kuuluva toimipaikka poistetaan rekisteristä sen
omasta pyynnöstä, peritään poistamisesta maksu, jonka suuruus on (1,5 tuntia).
126 €

 Sivun alkuun

Lisätietoja

Ylitarkastaja Pirke Suoheimo, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 8.7.2013 klo 12.59, päivitetty 8.3.2019 klo 12.55
Aihealue: