Hyppää sisältöön

Geologisesti arvokkaiden muodostumien turvaaminen maa-ainestenotossa

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tietyt geologiset luontotyypit, kuten arvokkaiksi luokitellut harjut ja reunamuodostumat, kallioalueet, moreenimuodostumat, tuuli- ja rantakerrostumat sekä vedenalaiset muodostumat tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina. Pohjaveden turvaamiseksi pohjavesialueet tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina. Pohjavesialueet sekä arvokkaiksi luokitellut geologiset luontotyypit inventointitietoineen ovat keskeinen tausta-aineisto maa-aineslain mukaisessa lupaharkinnassa. Geologisten muodostumien luonto-, pohjavesi- ja maisema-arvoja suojellaan lähinnä maa-aineslain ja aluesuunnittelun keinoin.

Kaavoituksella keskeinen merkitys

Maakunta- ja yleiskaavoilla on keskeinen merkitys arvokkaiden geologisten muodostumien ja pohjavesialueiden suojelussa sekä toisaalta alueellisen kiviaineshuollon järjestämisessä. Seuraavissa selvityksissä on tarkasteltu miten arvokkaat geologiset muodostumat, pohjavesialueet sekä kiviaineshuoltoa palvelevat alueet on huomioitu kaavoissa (esim. Varsinais-Suomi, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala).

Harjujen suojelu

Luonnontilaisia sora- ja hiekkamuodostumia on yhä harvemmassa. Maa-ainesten ottaminen ja yhdyskuntarakentaminen ovat muuttaneet merkittävästi harjuluontoa ja -maisemaa etenkin suurten kaupunkien läheisyydessä. Harjuluonnon säilyttämiseksi laadittiin vuonna 1984 valtakunnallinen harjujensuojeluohjelma, johon kuuluu 159 harjualuetta. Alueiden luonteenomaisten geologisten, geomorfologisten ja maisemallisten piirteiden säilyttämiseksi katsottiin, että näillä alueilla luonnontilaa ja maisemakuvaa peruuttamattomasti ja olennaisesti heikentävät toimet, kuten maa-ainestenotto, ei olisi maa-aineslain lupaehtojen perusteella yleensä mahdollista. Eräillä harjualueilla maa-ainestenottoa todettiin kuitenkin voitavan jatkaa ns. vanhoilla ottamisalueilla sillä edellytyksellä, että ottotoiminta saatetaan loppuun mahdollisimman pikaisesti ja ottamisalue jälkihoidetaan ympäristöön sopeutuvaksi oton päätyttyä. Tavoite vuonna 1984 oli, että ottamisen laajuus edellä mainituilla osa-alueilla määriteltäisiin tapauskohtaisesti maa-aineslain mukaisen lupamenettelyn yhteydessä.

Soranoton ja suojelun tilaa harjujensuojelualueilla tarkasteltiin vuonna 2006 valmistuneessa selvityksessä. Soranottamisalueita oli tuolloin HSO-alueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä 565. Valtaosa ottamisalueista oli pinta-alaltaan pieniä ja noin 60 alueella (165 sorakuoppaa) ottamistoiminnan katsottiin vastaavan kotitarveottoa. HSO-alueille oli vuosina 1984–2004 myönnetty lupa arviolta noin sadalle ottamisalueelle (n. 200 ottolupahakemusta). Luvat olivat kohdistuneet pääsääntöisesti vanhojen ottamisalueiden kunnostamiseen sekä joidenkin isojen muodostumien reuna-alueille vanhojen ottamisalueiden laajentamiseen. Joitakin lupia oli myönnetty myös alkujaan luonnontilaisille alueille. Noin 40 HSO-alueella ottamistoiminta oli laajahkoa ja sitä voitiin pitää kotitarveottoa suurempana. HSO-alueilla sijaitsevista ottamisalueista jälkihoitamattomia oli noin 200. Myös alueet, joihin ottamislupa oli saatu maisemointitarkoituksiin, oli usein jätetty hoitamatta. Osittain tai kokonaan jälkihoidettuja tai luontaisesti metsittyneitä ottamisalueita oli noin 150.

Julkaistu 18.1.2019 klo 13.03, päivitetty 15.8.2019 klo 16.28