Päivittäiskaupan läheisyys - Pohjois-Savo

Monissa Pohjois-Savon kunnissa on nykyisin harvemmalla asukkaalla päivittäistavarakauppa alle puolen kilometrin päässä kuin vielä vuosituhannen vaihteessa. Tällaisia kuntia ovat esimerkiksi Tuusniemi, Lapinlahti, Suonenjoki ja Keitele. Toisaalta erityisesti Kuopiossa, Iisalmessa, Rautalammilla, Kiuruvedellä ja Pielavedellä kehityssuunta on ollut päinvastainen.

Tämä indikaattori ei ole helposti tulkittavissa, sillä päivittäistavarakaupan verkoston lisäksi muutokseen vaikuttaa myös väestön muuttaminen haja-asutusalueelta taajamiin tai taajamista niiden lievealueille.

 

Enintään 500 m etäisyydellä päivittäistararakaupasta asuvien asukkaiden -osuus Pohjois-Savon kunnissa

 

Pohjoissavolaisista noin 40%:lla on päivittäistavarakauppa korkeintaan puolen kilometrin päässä. Osuus on sama kuin Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Vain Uudellamaalla ja Pirkanmaalla asuu suurempi osuus väestöstä näin lähellä päivittäistavarakauppaa.

 

Enintään 500 m etäisyydellä päivittäistavarakaupasta asuvat_ELYittäin

 

 

Julkaistu 9.6.2016 klo 11.47, päivitetty 28.6.2016 klo 14.32

Aihealue: