Hyppää sisältöön

Henkilöautojen määrä kasvussa - Uusimaa

Pitkän aikavälin kehitys:
Henkilöautomäärät ovat kasvussa.
Lyhyen aikavälin kehitys:
Henkilöautomäärät ovat kasvussa.
Suhteessa tavoitteisiin:
Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma KAISU on ollut lausuntokierroksella keväällä 2017. Erityisesti kaupunkiseuduilla tulee hillitä henkilöautoistumista ja ohjata liikkuminen ensisijaisesti joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.

Rekisterissä olevat henkilöautot vuosina 2000-2017 (30.6)

Rekisterissä olevat autot Uusimaa

Lähde: Trafi

Autokanta vanhaa - kovat päästötavoitteet tieliikenteelle 

EU:n asettamien päästövähennystavoitteiden sekä kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaan liikenteen päästöt on vähennettävä puoleen vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

Erityisesti kaupunkiseuduilla tulee hillitä henkilöautoistumista ja ohjata liikkuminen ensisijaisesti joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn. Uudellamaalla on 26 kuntaa ja osa on urbaaneja kaupunkeja ja osa maaseutumaisia kuntia. 

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on esittänyt syksyllä 2017, että vähäpäästöisen ajoneuvon hankintaa edistetään ja biopolttoaineiden osuutta lisätään.

Lähteet:

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma (KAISU) lausuntoversio 2017, Ympäristöministeriö.

LVM tiedote 30.8.2017 Liikenteen päästövähennyksiin laajalla keinovalikoimalla.

Julkaistu 19.10.2017 klo 8.21, päivitetty 19.10.2017 klo 8.21

Julkaisija: