Peltojen typpi- ja fosforitaseet eivät tällä vuosikymmenellä ole enää parantuneet Pohjoi-Savossa

Peltojen typpi- ja fosforitase antavat kuvan ravinteiden huuhtoutumisriskistä. Hehtaarikohtainen tase saadaan vertaamalla peltoon lisättyjen ravinteiden määrää sadon mukana poistuvaan ravinnemäärään. Taseissa ovat mukana mineraalilannoitteiden, tuotantoeläinten lannan, kylvösiementen, laskeuman ja biologisen typensidonnan sisältämät typpi- ja fosforimäärät. Taseessa näistä ravinnemääristä vähennetään sadon mukana pellolta poistuvat ravinteet.

Mitä pienempi on ravinnetaseen lukuarvo, sitä vähemmän peltoon jää hyödyntämättömiä ravinteita, jotka altistuvat huuhtoutumiselle. Negatiivinen ravinnetase merkitsee, että sadon mukana pellolta poistunut ravinnemäärä on suurempi kuin lannoituksessa pellolle annettu ravinnemäärä.

Ravinnetaseissa on vuosien välistä vaihtelua samallakin peltolohkolla, koska ravinteiden yli- tai alijäämäisyyteen vaikuttavat viljelykasvi, annettu lannoitus ja saatu satomäärä sekä vallitsevat sääolot.

Typpi- ja fosforitaseen kehitys Pohjois-Savossa
Lähde: Luonnonvarakeskus, tilastotietokanta (Typpi- ja fosforitaseen kehitys ELY-keskuksittain)

Pohjois-Savon peltojen fosforitase on runsaan kahden vuosikymmenen seurantajaksolla pienentynyt alle neljäsosaan. Vuosina 2014 ja 2017 Pohjois-Savon fosforitase kuitenkin tilapäisesti palasi vuosien 2005 ja 2007 tasolle. Vuosi 2014 oli Pohjois-Savossa sääolosuhteisiltaan hyvin poikkeuksellinen eikä satoa monin paikoin saatu korjattua lainkaan. Vuonna 2017 fosforitase oli viime vuosien keskimääräistä tasoa huonompi myös koko maan keskiarvona. Samat poikkeusvuodet näkyvät myös typpitaseessa.

Yleisesti ottaen Pohjois-Savon fosforitaseen kehitys on yhteneväinen koko Suomen keskiarvon kanssa, mutta alueellisia eroja on. Esimerkiksi Uudellamaalla fosforitase on vuodesta 2005 alkaen ollut pääosin negatiivinen. Pohjois-Savon tyypillisillä pelloilla jo nykyinen fosforitase johtaa peltomaan fosforipitoisuuden hitaaseen laskuun ja huuhtoumariskin alenemiseen. Kuitenkin niillä peltolohkoilla, joilla maan fosforiluku on korkea, on 0-tase tai jopa negatiivinen tase tarpeen. Pohjois-Savon erityispiirteenä on vielä nurmiviljely. Nurmiviljelyssä käytetään yleisesti lannoitteena karjanlantaa. Tämä yleensä nostaa ravinnetaseita, sillä karjanlannan ravinteet vapautuvat kasvien käyttöön hitaammin kuin mineraalilannoitteiden ravinteet jolloin suurempi osa niistä voi jäädä käyttämättä. Korkeat typen ja fosforin taseet yleisesti ottaen lisäävät huuhtoutumisriskiä. Viljeltäessä nurmea ravinteita kuitenkin sitoutuu talvehtivaan kasvustoon – toisin kuin yksivuotisia kasveja viljeltäessä. Tämä vähentää etenkin typen huuhtoutumista ja suojaa maata eroosiolta. Kasvustoon sitoutuneet ravinteet eivät pääosin ole alttiita huuhtoutumiselle, poikkeuksena kuitenkin liukoinen fosfori, jota vapautuu pakkasessa kuolevista kasvinosista.

Typpitase on 1990-luvun puolivälin jälkeen pienentynyt Pohjois-Savossa yli 40%, mikäli poikkeusvuosia ei huomioida. Typpitase on ollut valtakunnallista tasoa korkeampi ja Pohjanmaan maakunnan jälkeen korkeimpia koko maassa yhdessä Varsinais-Suomen kanssa. Typpitase on kotieläintuotantoon painottuvilla alueilla aina suurempi kuin pienten kotieläinmäärien alueilla. Typpitaseella on suurin merkitys pohjavesialueilla. Maatalous saattaa paikallisesti aiheuttaa pohjaveden nitraattipitoisuuden nousua alueilla, joilla typpitase on korkea.

 

Lähde: Luonnonvarakeskus, tilastotietokanta (Typpi- ja fosforitaseen kehitys ELY-keskuksittain)

 

Julkaistu 29.7.2014 klo 10.22, päivitetty 1.10.2019 klo 12.33

Aihealue: