Lahopuun määrä Pohjois-Savon metsissä lisääntyy, mutta on edelleen metsäluonnon kannalta vähäinen

Kuolleen puuaineksen määrä ja laatu ovat tärkeitä metsäluonnon monimuotoisuuden ilmentäjiä. Lahopuun ja sen tarjoamien elinympäristöjen väheneminen on merkittävä metsälajien uhanalaisuuteen ja häviämiseen vaikuttanut syy. Suomen kaikista metsälajeista joka neljäs – noin 4000-5000 lajia – on lahopuusta jollain tavalla riippuvainen. Vuoden 2010 uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen uhanalaisista yli 800 metsälajista noin joka viidennelle lahopuun väheneminen on arvioitu suoranaiseksi uhkatekijäksi. Lahopuusta riippuvaisiin lajeihin kuuluu paljon esim. hyönteisiä, kääpiä, sammalia ja jäkäliä. Tunnetuin lahopuun vähyydestä kärsivä selkärankainen laji on erittäin uhanalaiseksi luokiteltu valkoselkätikka.  Lahopuulla elävät lajit eivät ole metsätuholaisia, vaan lajeja, jotka ovat erikoistuneet käyttämään kuollutta ja lahoavaa puuta elinympäristönään.

Lahopuun laadulla on myös suuri merkitys siitä riippuvaisen lajiston kannalta: suurin osa ko. lajeista vaatii elinympäristökseen maahan kaatunutta järeää lahopuuta, osalle taas kelpaavat pystyyn kuolleet pökkelöt. Osalla lahopuulla elävistä lajeista voi olla hyvin erikoistunut elinympäristövaatimus ja ne elävät esimerkiksi vain yhden lajin sopivan kokoisessa ja sopivaan asteeseen lahonneessa puussa. Monimuotoisuuden kannalta onkin tärkeää, että metsissä olisi monipuolisesti erilaista ja eri-ikäistä kuollutta puuaineista eli ns. lahopuujatkumo olisi turvattu.

Kuollutta puuta on Pohjois-Savon metsissä vähemmän kuin valtakunnassa keskimäärin: Pohjois-Savossa lahopuun määrä on 3,6 m3 hehtaarilla kun Suomessa keskimäärin sitä on 4,9 m3/ha. Viimeisimpien valtakunnan metsien inventointien välisenä aikana (keskimäärin viidessä vuodessa) lahopuun määrä Pohjois-Savon metsissä on kuitenkin noussut 12,5 %, mikä on hieman valtakunnan keskiarvoa (< 10 %) enemmän.  Pohjois-Savossa yli puolet kuolleen puun määrästä on maassa lahoavaa havupuuta. Pystyyn kuollutta havu- ja lehtipuuta on alle kolmasosa kokonaismäärästä. Metsäinventointien luvuissa ei ole mukana kantolahopuun määrä, joka voi olla päätehakkuun jälkeen huomattava.

 

Lahopuun määrä Pohjois-Savon metsissä

 

Joillakin Suomen alueille, kuten Lapissa, lahopuu on jopa vähentynyt viimeisten inventointien välillä. Tilanne on paras Lapissa ja Ahvenanmaalla, missä lahopuuta on metsähehtaaria lähes kolme kertaa enemmän kuin Pohjois-Savossa. Näilläkään alueilla lahopuun määrä ei turvaa luonnon monimuotoisuuden säilymistä talousmetsissä, sillä esimerkiksi osalle uhanalaisista kääväkkäistä lahopuun määrän kynnysarvo on vähintään 20 - 30 kuutiometriä/ha ja lisäksi lahopuun tulee olla riittävän järeää ja sitä tulee olla riittävän laajoilla yhtenäisillä alueilla. Suojelualueilla lahopuun määrä on selvästi suurempi kuin talousmetsissä, niillä lahopuuta on nykyisin keskimäärin 14 m3/ha Etelä-Suomessa ja 18 m3/ha Pohjois-Suomessa.

Lahopuun määrä Suomen metsissä on ollut kasvussa uudistuneiden metsänkäsittelymenetelmien ansiosta.  Talousmetsissä lahopuun määrää lisätään metsäsertifioiduissa hakkuissa jättämällä uudistusaloille eläviä ja kuolleita säästöpuita sekä korkeita kantoja ja tyveyksiä sekä säästämällä luontokohteita. Hakkuissa huonokuntoisimpia puita voidaan myös kaataa maapuiksi tai jättää kehittymään lahopuuksi. Metsätuhojen torjuntaa koskevan lain mukaan sellainen määrä vahingoittunutta mänty- ja kuusipuu, joka lisää tuhohyönteisten leviämisriskiä, tulee poistaa metsästä. Tämä ei kuitenkaan koske lahopuuta, sillä jo kuollut tai lahonnut puu ei levitä tällaisia hyönteisiä. Lisäksi vahingoittuneen puun määrän tulee olla suuri, joten ko. laki ei estä lahopuun määrän kasvattamista talousmetsissä. Nykyisen käsityksen mukaan rakenteellisesti ja lajistollisesti monimuotoinen metsäekosysteemi voi olla jopa vähemmän altis esim. metsätuhoille kuin yksilajinen talousmetsä, sillä monimuotoisemmassa metsässä tuhohyönteisten kannansäätelyyn osallistuva lajisto voi olla runsaampaa kuin tasaikäisessä ja yksilajisessa metsässä.

Lahopuuta voidaan tuottaa myös keinotekoisesti, mitä kutsutaan ennallistamiseksi. Ennallistaminen on yleensä mahdollista lähinnä luonnonsuojelualueilla tai erillisen luonnonhoitorahoituksen avulla.  Ennallistaminenkaan ei tarjoa nopeaa ratkaisua uhanalaisten metsälajien pelastamiseen, sillä osa uhanalaisista lajeista on riippuvaisia pitkälle lahonneesta lahopuusta, jota ei ennallistamalla voida suoraan tuottaa.

Tilastotiedot: Valtakunnan metsien inventointi, http://www.metla.fi/ohjelma/vmi/info.htm

Lisätietoa:

Luonnotila.fi –sivustolla lahopuun määrästä
Uhanalaisuudesta ja sen syistä

Julkaistu 15.2.2017 klo 11.50, päivitetty 24.2.2017 klo 13.29