Kyselyt

Kansalaishavainnot ovat havaitun ilmiön tapahtumapaikkaan ja –aikaan yhdistettyjä vastauksia tällaisiin ennalta määriteltyihin kysymyspattereihin. Ne esitetään havaitsijoille paikkaan sidottuina kyselyinä erilaisissa verkon tai mobiililaitteiden palveluissa, kuten Järviwikin Havaintolähetissä.

Kansalaishavaintoaiheita kerätään aihepiireiksi, kuten vaikkapa jäätilanne, talven etenemisen seuranta tai tulvatilanteen seuranta. Kansalaishavaintojen kyselyitä ja muita keräämisen järjestelyitä jonkin aihepiirin ympärille kutsutaan kampanjaksi.Kampanjaan osallistuminen havaitsijan osalta ei välttämättä edellytä muuta kuin havaintojen lähettämistä itseä kiinnostavasta aiheesta. Lisäksi joissakin kampanjoissa saattaa olla myös muita tapoja osallistua, esimerkiksi kokeneempana havaitsijana uusia harrastajia netissä neuvomalla. Lisätietoja tarvittaessa:

havaitsemaan sähköpostiosoite

 

 

Ajankohtaiset kyselyt

Tällä hetkellä ajankohtaisimmat kyselyt

Kaikki kyselyt

Kansalaishavaintoaiheita kerätään aihepiireiksi, kuten jäätilanne, talven etenemisen seuranta tai tulvatilanteen seuranta. Esimerkiksi jäänlähtö kuuluu kansalaishavaittavana aiheena näihin kaikkiin aihepiireihin. Erilaisia kyselyitä on paljon ja niistä tehdään ajan kuluessa eri tarkoituksiin myös uusia versioita. Kaikki kyselyt ja niiden versiot löytyvät aihepiirikohtaiselta esittelysivulta, vain keskeisimmät on nostettu tälle sivulle.

Aihepiirit on ryhmitelty (teknisesti verkkopalvelussa ”group”) ylätason ryhmiin eli kategorioihin. Niille on omat asiantuntijaryhmänsä, jotka keskustelevat tarvittaessa kategorian aihepiirien yhteisistä tieteellisteknisistä asioista. Yksittäinen aihepiiri voi kuulua useampaan kategoriaan – leväesiintymät voivat olla yleistä ekologiaa, tai kiinnostaa sisävesi- tai meritutkijoita. Samat havainnot ovat nähtävissä kaikissa kategorioissa, joihin yksittäinen aihepiiri kuuluu.

Hydrologia

Tulvahavainnoista lumensyvyys ja jäähavaintoihin – kaikenlainen hydrologinen eli veden määrään, olomuotoon ja ekologis-teknisiin vaikutuksiin liittyvä havainnointi. Moni havainnoista voisi luokittua myös esimerkiksi limnologian tai meritieteen alaan, maaperässä olevan roudan ja veden osalta myös geologia on läheinen havaintojen ryhmä.

Meri (meritiede)

Erityisesti Itämereen liittyvät tai merellä tehdyt havainnot. Jotkin tässä kategoriassa olevista kyselyistä voisivat yhtä hyvin olla limnologian, hydrologian tai ekologian kategorioissa.

Sisävedet (limonlogia)

Järvien, jokien, suistojen, purojen ja lampien havainnot. Jotkin tässä kategoriassa olevista kyselyistä voisivat yhtä hyvin olla meritieteen, hydrologian tai ekologian kategorioissa.

Ekologia

Miten luonto tai tietty kasvupaikka kehittyy ja käyttäytyy eri eliöiden ja muun luonnon kanssa kokonaisuutena? Havainnot eliöyhteisöjen yhteisestä toiminnasta, biodiversiteetistä ja yleistilasta sekä erilaisista biodiversiteettipalveluiden indikaattoreista.

Biologia

Havainnot kasvien ja eläinten esiintymisestä, käyttäytymisestä sekä esimerkiksi mahdolliset joukkokuolemat tai muut poikkeavat ilmiöt. Pääsääntöisesti eläin- ja kasvitietoja kerää Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS LAJI.FI -palveluun. Koska näitä havaintoja kerätään myös muun kuin eläimiin ja kasveihin keskittyvän toiminnan yhteydessä, kertyy niistä myös tietoa. Useat biologian aihepiirit kuuluvat myös muihin SYKE kategorioihin.

Geologia

Havainnot maaperän ominaisuuksista ja veden vaikutuksesta maaperään. Tämä ryhmä on muodostettu mahdollista tulevaa tarvetta varten.

Maantiede

Erilaiset kartoitukset ja kartta-aineistojen täydennykset.

Luonnonilmiöt

Ihmisen toimintaan vaikuttavien ilmiöiden havainnoinnin kyselyt: Millainen on hiihtokeli, onko hankikantoa vai mutaisia polkuja? Onko aallokko mielestäsi vaarallisen voimakasta? Fokuksessa ovat ilmiöt, jotka vaikuttavat ihmisten toimintaan. Jotkin tässä kategoriassa olevista kysylyistä voisivat yhtä hyvin olla meritieteen, hydrologian tai ekologian kategorioissa. Tämä ryhmä on muodostettu mahdollista tulevaa tarvetta varten.

Ihmistoiminta

Tämän kategorian kyselyt käsittelevät ihmisen toiminnan vaikutuksia ympäristöön: Meluhavainnoista jätteisiin, saastumisesta ympäristön kulumiseen. Tyypillisesti kaavoitukseen ja maankäyttöön liittyvät kartoitukset olisivat myös tyypillisiä tämän kategorian kysymyksiä: Näkyykö tästä rakennuksille, pitäisikö tässä olla hiljainen alue, onko tämä ahkerasti käytetty levähdyspaikka, onko levähdyspaikkaa pidetty kunnossa vai onko paikka remontin tarpeessa? Tämä ryhmä on muodostettu mahdollista tulevaa tarvetta varten.

Lisätietoja

Kansalaishavaintoja tehdään eri aiheista – kuten esimerksiksi jäidenlähdöstä erilaisista vesistöistä. Kansalaishavaintojen aiheista tehdään erilaisia kysymysten koosteita havaitsijoille eri havaintotilanteisiin. Nämä kysymyspatterit näkyvät esimerkiksi Järviwikin Havaintolähetissä havaitsijan kännykässä havaintoa ilmoitettaessa. Kansalaishavainnot ovat havaitun ilmiön tapahtumapaikkaan ja –aikaan yhdistettyjä vastauksia tällaisiin kysymyspattereihin.

Täydellinen lista kaikista käytössä olevista kyselyistä on nähtävissä Citobs Open311 rajapinnasta: Ne kyselyt joiden tilana (”status”) on tuotanto (”production”), ottavat tällä hetkellä normaalisti vastaan havaintoja. Vain niitä voidaan myös widgettien avulla liittää erilaisille verkkosivuille.

Kansalaishavaintoaiheita kerätään aihepiireiksi, kuten vaikkapa jäätilanne, talven etenemisen seuranta tai tulvatilanteen seuranta. Vaikkapa jäänlähtö kuuluu näihin kaikkiin aihepiireihin. Kansalaishavaintojen kyselyitä ja muita keräämisen järjestelyitä jonkin aihepiirin ympärille kutsutaan kampanjaksi.

Kampanjaan osallistuminen havaitsijan osalta ei välttämättä edellytä muuta kuin havaintojen lähettämistä itseä kiinnostavasta aiheesta. Lisäksi joissakin kampanjoissa saattaa olla myös muita tapoja osallistua, esimerkiksi kokeneempana havaitsijana uusia harrastajia netissä neuvomalla. Havaintoja eri aiheista voi lähettää ilman kampanjaakin, mutta vaikkapa neuvontaa on ilman kampanjaa hankala järjestää. Lisätietoja tarvittaessa:

havaitsemaan sähköpostiosoite
 

 

 

Julkaistu 3.8.2018 klo 13.19, päivitetty 14.2.2019 klo 12.09

Aihealue: