Miksi kertoa muille, vaikka jotain havaitsisinkin?

RSS
9.2.2017 Timo Pyhälahti
Timo Pyhälahti
Timo Pyhälahti, kuva Kirsi Liukkonen-Hämäläinen, Orimattilan kaupunki.

Nykyisin nettiä ei voi kauaa selata törmäämättä jonkinlaiseen kyselyyn – usein myös mietityttää mitä yritys tai julkisen sektorin toimija kyselynsä järjestämisellä oikein tavoittelee. ”Mikä maanosa olisit?” -kysely sosiaalisessa mediassa ei todennäköisesti pyri syväluotaamaan kansakunnan psykologista tilaa, vaan luultavammin kerää yhteystietoja mainonnan tarpeisiin niistä somen käyttäjistä, joita matkustamiseen liittyvät asiat kiinnostavat. Huvin, harrastelun ja hauskanpidon ohessa voidaan toki kerätä myös yleisesti hyödyllistä tietoa.

Miksi julkisen organisaation kannattaisi kysellä kansalaishavaintoja?

Jos esimerkiksi ympäristön tilasta kerättävää tietoa syntyisi yhteisillä talkoilla luotettavasti ja huomattavia määriä, voitaisiin asiantuntijoiden työaikaa käyttää enemmän havaintojen merkityksen arvioimiseen ja toimenpiteiden suunnitteluun. Lisäksi monta kiinnostunutta silmäparia saattaisi huomata vaikkapa ilmastonmuutoksen poikkeuksellisten olosuhteiden aiheuttamia uusia ilmiöitä luonnossa. Muun muassa tämän takia kansalaistiede ja kansalaishavainnot ovat alkaneet kiinnostaa aivan uudella tavalla myös julkishallintoa ja yliopistoja.

Kansalaishavainnoinnin joukkoistaminen on enimmäkseen viestintää

Joukkoistamalla tekemisen onnistuminen riippuu paljon siitä, saadaanko talkoisiin riittävästi tekijöitä. Motivaatiota voi parantaa se, että mukaan tulevat saavat osansa talkoiden aiheen viestinnästä, koskee se sitten vesistöjen kunnostusta, tulvasuojelua tai hydrologista seurantaa. Havaintoja luonnosta keräävät saavat myös raittiin ulkoilman lisäksi omakohtaisia kokemuksia ja elämyksiä ympäristöstään. He odottavat usein myös jonkinlaista palautetta – muutakin kuin kohteliasta kiitosta.

Havaintojen keruun joukkoistamisessa ei pitäisi olla keräämässä vain havaintoja, vaan kyselyjen järjestäjien tulee myös pohtia, mitä havaitsijat odottavat tietoja kerätessään ja niistä ilmoittaessaan. Muuten ei innokkaita havaintojen ilmoittajia ilmaannu riittävästi.

Joukkoistamista pitäisi ajatella ennemminkin viestinnällisenä kuin tietoteknisenä hankkeena. Talkoot tarvitsevat järjestäjänsä, ja talkoolaisten on kuultava järjestettävistä talkoista. Valitettavasti myös huonosti järjestetyistä talkoista sana kiirii nopeasti.

Kohti yhteiskäyttöisiä järjestelmiä ja avoimen tiedon nykyaikaisia käsittelytapoja

SYKEssä käytännön työtapoja ja parhaita menettelyitä on kehitetty ympäristöalan kansalaishavainnoinnin käyttöön Envibase-hankkeen Kansalaishavainnot-osaprojektissa. Työn kulkua on mallinnettu niin, että kokeilut olisivat kokeiltuina silloin, kun jo tarvitaan valmiiksi pohdittuja menettelyitä. Jotta eri palveluissa, kännykkäsovelluksissa ja verkkosivuilla olisi nähtävillä hyviksi havaitut ja yhteentoimivat kyselyt kansalaishavaintojen keräämiseksi ja jotta kerättävä tieto olisi keskitetysti avoimena julkaistavissa ja tarkistettavissa, on SYKEssä kehitetty palvelualusta ja havaintoja keräävää tietokanta.

Kehitystyön kantavana ajatuksena on ollut, miten tutkimuslaitos voi ylläpitää toisiinsa liittyviä kysymyksenasetteluita niin, että kyselyvastauksista saadaan muodostettua laadukkaita dokumentoituja havaintoaineistoja. Tavoitteena on tehokkuuden ja käytettävyyden digiloikka käsin täytettyjen havaintokorttien ja erillisten keskenään keskustelemattomien järjestelmien ylläpidosta kohti yhteiskäyttöisiä järjestelmiä ja avoimen tiedon nykyaikaisia käsittelytapoja.

Kansalaishavainnoinnin aiheet ja vaikutukset eivät noudata hallinnon sektorirajoja. Tämän vuoksi SYKE on lähtenyt poikkihallinnolliseen yhteistyöhön eri tutkimuslaitosten kanssa. Käyttöönotettu tekniikka ja uudet käytännöt tekevät havaintojen keräämisestä ja ilmoittamisesta paitsi helppoa ja hauskaa, myös hyödyllistä. Käyttäjälle näkyvä helppous vaatii monen tiedon kerääjän kulissientakaista työtä ja kohtuullisesti oikeanlaista koordinaatiota.

Julkisen hallinnon suositus (JHS) kansalaishavainnoista tekeillä – ja paljon muuta

Koska kyse on erityisen ”viestintäherkästä” toiminnasta, ovat parhaiden käytäntöjen lisäksi epäonnistuneiden toimenpiteiden kuvaukset erityisen mielenkiintoisia. Epäonnistumisista saa, voi ja pitää ottaa oppia.

Jotta eri hallinnonaloilla työskentelevät tiedonhankkijat pääsisivät mahdollisimman sujuvasti toteuttamaan kustannustehokasta tiedontuotantoa tyytyväisen joukkoistetun kansalaishavainnoinnin harrastajakuntansa kanssa, alan parhaita ja oppimisen arvoisimpia kokemuksia kerätään keväästä 2017 alkaen julkisen hallinnon suositukseksi kansalaishavainnoinnista.

Havaintojen ilmoittamisen tulee tuntua ilmoittajastaan hyödylliseltä. Oikein suunniteltuna näin tapahtuukin, eikä havaitsija välttämättä edes huomaa kaikkia toimintansa yhteiskunnallisia hyötyjä. Väärin suunniteltuna ja huonosti toteutettuna hyödyt jäävät helposti saamatta, ja ponnisteluihin käytetty työaika tuhlaantuu joutaviin ongelmiin. 

Kommentit (1 kommenttia)
Jouko Vanne
14.2.2017
klo 13.19
Mobiiliverkon kehittyminen ja erilaisten mittalaitteiden miniatyrisointi avaa uusia mahdollisuuksia, mutta on sitä ennenkin osattu. Geologiassa joukkoistaminen juuret ulottuvat 1500–1600-luvulle. Varsinaisen malminetsintään tähtäävän kansannäytetoiminnan
käynnisti maassamme toiminut ruotsalainen vuorimies Daniel Tilas (1712–1772) 1730-luvulla. Hän julkaisi v. 1740 tutkimuksensa irtolohkareiden merkityksestä malminetsinnässä. 1930-luvulla merkittäviä malminetsinnän ja kansannäytetoiminnan puolestapuhujia olivat
prof. Aarne Laitakari ja Martti Saksela. Crowdsourcing-menetelmällä on ollut merkittävä taloudellinen vaikutus, sillä kansannäytteet ovat käynnistäneet yli puolet kaivostoimintaan johtaneista tutkimuksista maassamme.