Huomio inhimillisiin tekijöihin datan jakamisessa

RSS
29.6.2016 Minna Santaoja
Minna Santaoja 240 px
Kirjoittaja työskentelee ympäristöpolitiikan tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa ja tarkastelee Suomen Lajitietokeskusta yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen näkökulmista.

Osana Envibase-hanketta rakenteilla oleva Suomen lajitietokeskus, laji.fi, on yhteiskunnallisesti merkittävä hanke. Lajitietokeskuksen tavoitteena on koota kaikki eliölajidata yhteen paikkaan avoimesti saataville, mikä luo uusia mahdollisuuksia tutkimukselle, viranomaistyölle ja yritystoiminnalle. Parhaimmillaan se innostaa uusia luontoharrastajia lajitiedon tuottajiksi. Tällä hetkellä lajitieto on hajallaan eri toimijoiden tietojärjestelmissä ja tiedonvaihdossa on katkoksia. Aktiivisen havainnoijan näkökulmasta on kiusallista joutua tallentamaan havaintonsa eri järjestelmiin eri tahoja palvellakseen.

Yhteistyön tärkeys

Lajitiedon avaamiseen liittyy suuria odotuksia, mutta tiedon avoimuuteen ei ole syytä suhtautua liian idealistisesti. Tiedon jakamiseen liittyy monia kysymyksiä ja huolia, jotka on otettava vakavasti, jotta järjestelmästä saadaan kaikille luotettava ja tarkoituksenmukainen. Lajitietokeskuksen viestinnässä on painotettu, että hanke onnistuu vain eri tahojen yhteistyöllä, ja eri lajidatan parissa toimivien tahojen kuuleminen ja mukaan saaminen onkin ensiarvoisen tärkeää.

Lajitietokeskuksen suunnittelua varten on perustettu viisi asiantuntijatyöryhmää, joihin kuuluu yli 70 asiantuntijaa eri organisaatioista. Esimerkiksi taksonomiaa ja lajinimistöä työstävä ryhmä on työskennellyt tiiviisti, kun taas Havainnot, seurannat ja kartoitukset -työryhmä on kokoontunut vasta kerran. Osana Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittamaa tutkimushankettani ”Luontotiedon teknologiat ja ympäristötoimijuuden rakentuminen” lähetin asiantuntijaryhmien jäsenille tietopyynnön Lajitietokeskuksen suunnitteluun liittyen. Pyysin asiantuntijoita pohtimaan omasta näkökulmastaan, mitä mahdollisuuksia ja riskejä lajitietokeskukseen liittyy, mitä suunnittelussa tulisi huomioida ja minkälaisena vastaaja näkee luontoharrastajien roolin lajitiedon keruussa.

Vastaajat suhtautuivat Lajitietokeskukseen poikkeuksetta positiivisesti ja odottivat lajitiedon käytön sen myötä tehostuvan. Huolena oli kuitenkin, lähtevätkö eri tahot mukaan datan avaamiseen, jotta lajitietokeskuksesta saadaan kattava, vai pysyttelevätkö toimijat edelleen omissa siiloissaan. Vastaajat muistuttivat eri organisaatioilla olevan erilaiset tehtävänsä ja toimintakulttuurinsa, joiden yhdistämisessä on hankaluutensa.

Luontoharrastajat ovat lajitiedon tuottajina keskeinen ryhmä. Harrastajat tuottavat tällä hetkellä jopa 96 prosenttia havaintodatasta, ja vastaajat arvelivat harrastajien osuuden tästä edelleen kasvavan ympäristöhallinnon resurssien edelleen kutistuessa ja toisaalta tietojärjestelmien parantuessa. Luontoharrastajat ovat huolissaan siitä, tehdäänkö lajitietokeskusta liian viranomaisvetoisesti. Harrastajien näkökulmasta on tärkeää luoda käyttäjäystävällinen ja monipuolinen järjestelmä havaintojen ilmoittamiseen, jotta yhä suurempi osa luontoharrastajista ryhtyy sen käyttäjiksi ja lajitieto on entistä kattavammin luonnonsuojeluviranomaisten käytössä.

Mihin lajitietoa voidaan käyttää?

Keskeisiä Lajitietokeskuksen suunnittelussa ratkaistavia asioita ovat tiedon salausperiaatteet ja eri tahoille annettavat käyttöoikeudet lajitietoon. Tarve havaintojen salaamiseen saattaa syntyä, kun on syytä epäillä täsmällisen paikkatiedon aiheuttavan häiriötä lajille. Salauksen tarpeet eivät vastaajien mukaan liity yksinkertaisesti lajien uhanalaisuuteen, vaan ovat pikemminkin laji-, paikka- ja toimijakohtaisia. Esimerkiksi petovihan mainittiin elävän paikoin edelleen vahvana, ja siksi petolintujen pesien sijaintitietojen on syytä jatkossakin säilyä vain pienen joukon tiedossa.

Kysymys siitä, keiden käsiin lajitietoa voi luottaa, ei koske ainoastaan harrastajia ja kansalaisia, vaan myös viranomaisia. Lajitietokeskuksessa on mukana monia viranomaistahoja, joista osan toimialaa on luonnonvarojen käyttö. Lajitietokeskus ei siis ole, eikä voi olla, pelkästään luonnonsuojeluhanke. Luontoharrastajille luonnonsuojelu on keskeinen motivaatio havaintojen jakamiseen ja nämä saattavat pidättäytyä datansa luovuttamisesta, mikäli epäilevät sen käyttöä luonnonsuojelun vastaisesti. Kysymys koskee myös olemassa olevaa dataa – millä ehdoilla esimerkiksi luonnonsuojeluviranomainen voi luovuttaa harrastajien tälle toimittamia havaintoja eteenpäin jaettavaksi?

Lajitietokeskus on näyttäytynyt tietoteknisenä ja luonnontieteellisenä hankkeena. Yhteiskuntatutkijan näkökulmasta hankkeen taustalla on perustavia eettisiä ja poliittisia kysymyksiä siitä, mihin lajitietoa käytetään. Lajitietoon liittyvät inhimilliset tekijät vaatisivat enemmän huomiota. Luottamuksen syntymisessä on kyse lopulta varsin yksinkertaisesta ja samalla ehkä maailman vaikeimmasta asiasta – ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.