Vastuut meluasioista

Vastuu meluasioiden hoitamisessa jakaantuu eri toimijoille, riippuen melun aiheuttajasta ja alueesta.

Ensisijaisesti toiminnan aiheuttamasta melusta on vastuussa melun aiheuttaja. Mikäli melusta on haittaa, tulee ensisijaisesti ottaa yhteyttä toiminnan harjoittajaan ja ilmoittaa tälle häiritsevästä melusta ja keskustella mahdollisuuksista vähentää melua. Mikäli tämä ei tuota tulosta tai melun aiheuttajasta ei ole varmuutta,  kannattaa olla yhteydessä kunnan ympäristö- ja ympäristöterveysviranomaisiin. Joissain kunnissa ja tapauksissa tulee olla myös yhteydessä kunnan rakennusvalvontaan, liikennesuunnitteluun tai kaavoitukseen.

Tälle sivulle on koottu tietoa eri viranomaisten vastuista melukysymyksissä.

Kunnat

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisten tehtävä on:

  • neuvoa ja ohjata kunnan asukkaita ja muita toimijoita melukysymyksissä
  • vähentää ja ennaltaehkäistä elinympäristössä esiintyviä terveyshaittoja.
  • valvoa meluntorjuntaa, esimerkiksi valitustilanteissa
  • seurata kunnan melutilannetta ja laatia koko kuntaa koskevia meluselvityksiä
  • esittää meluntorjunnan toimintasuunnitelmia
  • antaa erilaisia määräyksiä (meluilmoitukset tilapäisestä melusta, ympäristöluvat, kunnan ympäristönsuojelumääräykset)
  • antaa lausuntoja kaavoitukseen, hankkeiden ympäristövaikutusten arviointiiin (YVA) ja ympäristölupiin liittyen

Valtion aluehallinto

Häiritsevään meluun joudutaan usein ottamaan kantaa ympäristölupapäätöksissä. Pienemmät päätökset tehdään kunnissa ja suuremmat, esimerkiksi isoja teollisuuslaitoksia ja lentokenttiä koskevat päätökset aluehallintovirastoissa (AVI).  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) puolestaan valvovat aluehallintovirastolta ympäristöluvan saaneita toimijoita.

ELY-keskuksen tehtävänä on myös ohjata, edistää ja valvoa yleisesti meluntorjuntaa alueellaan. Käytännössä tämä onnistuu tehokkaimmin kaavoituksen avulla. Olennaista on osoittaa yleiskaavassa osayleiskaavoitusta ja asemakaavoitusta varten alueet, joiden suunnittelussa meluun on erityisesti kiinnitettävä huomiota. Asemakaavassa tarkennetaan yleiskaavassa esitetyt meluntorjuntaratkaisut. Kaavaselostuksesta on käytävä ilmi ainakin melulähteet, melualueet ja torjuntakeinoilla tavoiteltu tilanne.

Ympäristömelukysymykset nousevat usein esiin erilaisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvionnin (YVA) yhteydessä. Laissa on määritelty ne hankkeet, joiden tulee tehdä arvio. ELY-keskus toimii omalla alueellaan YVA-menettelyssä ns. yhteysviranomaisena ja kuulee muun muassa kansalaisia.

Ympäristöministeriö

Ympäristöministeriön tehtävänä on meluntorjunnan yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen ympäristönsuojelulain sekä maankäyttö- ja rakennuslain toimeenpanossa.

Julkaistu 1.10.2013 klo 16.31, päivitetty 2.10.2013 klo 15.45
Aihealue:
Julkaisija: