Ökykuluttaja vai ekokuluttaja?

Eko-Elmeri Ökykuluttaja vai ekokuluttaja?Eko-Elmeri on huomannut, että ihmiset kuluttavat eri elämäntilanteissa eri tavoin. Myös elämäntyylillä näyttäisi olevan vaikutusta kulutustottumuksiin. Osa Elmerin tuntemista ihmisistä elää melko nuukasti, toiset taas, kuten Elmerin ystävä Sampo, ovat melkoisia ökykuluttajia. Suurin osa Elmerin tutuista sijoittuu kuitenkin näiden kahden ääripään väliin.

Elmeri on pohtinut kuinka olisi mahdollista seurata omaa kulutustaan ja vähentää oman elämän haittavaikutuksia ympäristöön. Moni ei varmaankaan tule edes ajatelleeksi kuinka paljon kulutusvalintamme vaikuttavat ympäristöömme. Kuukauden tavoitteena onkin tutustua omiin kulutustottumuksiin ja huomata kuinka erilaisia kuluttajia olemme sekä todeta kuinka omilla valinnoilla on ympäristön kannalta merkitystä.

Tehtävä 1. Suurkuluttaja ja ekokuluttaja -väittely

Väitellään pareittain tai ryhmittäin. Toinen kannattaa kerskakulutusta, toinen ekokulutusta. Vaihdetaan rooleja. Keskustellaan siitä, miltä roolinvaihto tuntui. Löytyikö molemmista rooleista jotain omaa? Väittely voidaan järjestää myös paneelina, jolloin väittelijät valitaan luokasta. Muut ovat yleisönä ja esittävät väittelijöille kysymyksiä.

Tehtävä 2. Erilaiset kuluttajat -roolileikki

Oppilaat saavat pareittain kuluttajaroolit, joiden mukaan he suunnittelevat kauppakorin sisällön. Usealla parilla voi olla sama rooli. Tällöin on mielenkiintoista verrata valintoja. Esimerkkejä kuluttajarooleista: pienten lasten vanhemmat, lapseton nuori pariskunta, varakkaan perheen nuoret, eläkeläispariskunta, eronnut yksinhuoltaja lapsineen, luonnonsuojelijanuoret jne. Oppilaspareilla on käytössään kuvitteellinen rahasumma (20–200e), jonka he käyttävät haluamallaan tavalla.

Parit käyvät läheisessä tavaratalossa tai muussa kaupassa ja listaavat ostoksensa paperille. Oppilaat voivat kaupassakäynnin sijasta "suorittaa ostoksensa" esimerkiksi mainoslehtiä selailemalla. Harjoitus sopii isommille oppilaille, joilla on jo paljon kokemusta ostoksilla käynnistä ja jotka osaavat joustavasti käsitellä rahaa. Harjoitus sopii hyvin myös lapsiryhmille, joissa on eri-ikäisiä lapsia.

Lisää miettimisenaiheita, tehtäviä sekä aiheeseen liittyviä tarinoita löydät Eko-Elmeri-oppimateriaalista sivuilta 58–76.

Eko-Elmeri oppii viisasta kuluttamista (sivut 47–76)

Julkaistu 14.1.2014 klo 8.14, päivitetty 14.1.2014 klo 14.56