Kerskakulutusta ja nuukailua

Eko-Elmeri kerskakulutusta ja nuukailuaKierrättäminen ja jätteiden lajittelu on olennainen osa ympäristöystävällistä elämäntapaa. Todellinen ympäristöteko on kuitenkin olla ostamatta mitään tarpeetonta. Moninaisista uusiokäyttömahdollisuuksista huolimatta jokainen tavara päätyy lopulta kaatopaikalle. Varsinaisen jätteen lisäksi kaatopaikoille joutuu kasoittain yhä käyttökelpoista tavaraa, tavaraa jota kukaan ei vain enää tarvitse. Ostopäätöksiä tehdessä olisikin syytä muistaa, että jokaisen tavaran valmistukseen on kulunut runsaasti luonnonvaroja sekä energiaa.

Älä osta mitään -päivää vietetään joka vuosi marraskuun viimeisenä perjantaina. Päivän tarkoitus on viettää vuorokausi hankkimatta tavaraa ja käyttämättä rahaa. Älä osta mitään -päivän kunniaksi marraskuun ajan Eko-Elmerin tehtävien teemana on turhan kulutuksen vähentäminen.

Tehtävä 1. Luokan hömppäkatalogi

Ryhmät (3–4 oppilasta) etsivät aikakauslehdistä/mainoksista kuvia mielestään turhasta kuluttamisesta. Ryhmä leikkaa, ryhmittelee ja liimaa kuvat paperille. Yritetään etsiä mahdollisimman vaihtelevia kuvia. Ryhmän sisällä voi syntyä eriäviä mielipiteitä siitä, mikä kulutus on turhaa. Tämä on vain hyvä, koska silloin syntyy keskustelua asiasta. Periaatteena on, että kuva hyväksytään, jos joku ryhmän jäsen kannattaa sen mukaan ottamista. Ideana on, että leikitään turhien tavaroiden mainostajia ja etsitään tuotteista erityisominaisuuksia, joita halutaan korostaa katalogin lukijoille. "Ylistetään" tuotteen turhimpia ominaisuuksia.

Ryhmien tuotoksista kootaan luokan oma hömppäkatalogi. Lopuksi katalogia tarkastellaan yhdessä ja mietitään seuraavia asioita: Ovatko kaikki samaa mieltä tuotteiden turhuudesta? Onko asioita, jotka voidaan nähdä sekä turhina että tarpeellisina riippuen siitä, kuka asiaa tarkastelee? Voiko tavaran hyödyllisyys riippua esimerkiksi tarkastelijan iästä, sukupuolesta tai harrastuksista? Millaisia turhia tavaroita oppilaat omistavat?

Tehtävä 2. Tavarankorjaustalkoot

Melkein kaikilla lapsilla on joku lempitavara, josta ei haluta luopua vaikka tavara olisikin jo hiukan rikkoontunut. Tavarankorjaustalkoiden ideana on korjata ja kunnostaa yhdessä oppilaiden lempileluja.

Vanhoja esineitä voidaan kunnostaa myös esimerkiksi luokan järjestämää kirpputoria varten. Kirpputori voi olla oiva tapa kerätä rahaa esimerkiksi luokkaretkeä varten. Oppilaat tuovat kotoa vähän rikkinäisen, mutta muuten käyttökelpoisen lelun tai muun esineen (saumoista ratkennut tai silmänsä pudottanut pehmolelu, nappulahukan kokenut peli tms.). Tilaisuutta varten varataan erilaisia korjaustarvikkeita (neuloja, lankoja, irtosilmiä, nappeja, puuta uusien nappuloiden valmistukseen jne.).

Vanhoista tavaroista voidaan valmistaa myös "uusia" käyttötarkoitusta muuttamalla. Hienoja käsi- ja sorminukkeja syntyy esimerkiksi lapasista ja sukista. Hiekkalelusta saa kivan kellon liittämällä siihen askartelukaupasta ostetun kello koneiston jne. Tavarankorjaustalkoihin voidaan kutsua myös käsistään käteviä vanhempia ja isovanhempia.

Taustaa ja lisätehtäviä

Lisää miettimisenaiheita, tehtäviä sekä aiheeseen liittyviä tarinoita löydät Eko-Elmeri-oppimateriaalista sivuilta 50–53 ja 60–66.

Eko-Elmeri oppii viisasta kuluttamista (sivut 47–76)

Julkaistu 13.1.2014 klo 12.36, päivitetty 14.1.2014 klo 14.51