Hyppää sisältöön

Taloyhtiöille tekoälyneuvontaa energia-asioista

Tiedote 7.5.2020 klo 8.14

Ympäristöministeriö ja Motiva tiedottavat

Motiva on julkaissut väsymättömän Energia-assarin, joka opastaa taloyhtiöitä energiatehokkuuden parantamisessa. Tekoälybotti vastaa muun muassa lämmitykseen ja ilmanvaihtoon, energia-avustuksiin ja energiatodistuksiin liittyviin kysymyksiin sekä ohjaa kysyjät tarkemman tiedon lähteille. Energia-assari on ympäristöministeriön ja Motivan yhteinen pilotti, ja sen tekemiseen on osallistunut myös HSY Ilmastoinfo.

Uusi energiatehokkuusdirektiivi luo tarvetta neuvontapalveluille, joilla asumisesta saadaan vähähiilistä sekä energia- ja materiaalitehokasta. Taloyhtiöt eivät valikoituneet sattumalta kokeilun kohderyhmäksi.

– Asunto-osakeyhtiöissä on paljon korjaustarvetta ja toisaalta mahdollisuuksia energiatehokkuuden lisäämiseen. Luotettavan ja puolueettoman tiedon löytämistä on tuettava, jotta taloyhtiöiden hallitukset voivat suunnata korjausresursseja parhaalla mahdollisella tavalla, rakennusneuvos Jyrki Kauppinen ympäristöministeriöstä sanoo.

Kauppinen muistuttaa, että suunnitelmallisuus kiinteistönpidossa hyödyttää taloyhtiöitä.

Energiaremonttien lisäksi Energia-assari antaa tietoa taloyhtiöiden energia-avustuksista sekä avustuksia myöntävän Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tietolähteistä. ARAn uusi avustus on herättänyt runsaasti kiinnostusta ja kysymyksiä, joista tekoäly voi jatkossa hoitaa oman osansa.

Tämän vuoden aikana kokeilussa arvioidaan, syntyykö automatisoidun neuvonnan avulla uutta vaikuttavuutta ja parempaa asiakaspalvelua, sekä miten tekoälyneuvonta vaikuttaa muuhun energia-, korjaus- ja energia-avustusneuvontaan. Rajatun aihepiirin kokeilu antaa tietoa siitä, millaiseen käyttöön tekoäly soveltuu, ja mitä sen laajempi käyttöönotto edellyttää.

– Tulevaisuudessa hyödynnetään eri tahojen tuottamia tekoälyneuvojia, jotka osaavat keskustella keskenään. On tärkeää, että myös energiatehokkaan ja kestävän asumisen neuvontaa kehitetään tähän suuntaan, erityisasiantuntija Saku Härkönen ympäristöministeriöstä sanoo.

Tähtäimessä kestävän asumisen tietopalvelu

Energia-assari täydentää Motivan tarjoamaa kuluttajaneuvontaa ja tukee myös eri organisaatioissa toimivien energia- ja korjausneuvojien työtä.

– Visioimme yhteistyökumppaneidemme kanssa kestävän asumisen tietopalvelua, joka kanavoisi eri organisaatioiden tieto- ja neuvontapalveluja sekä ratkaisuntarjoajia helposti kuluttajien ulottuville. Tekoälypilotti on lisännyt ymmärrystä tekoälyn kouluttamisesta ja teknisistä vaatimuksista sekä alustataloudessa toimivan ekosysteemin rakentamisesta, projektipäällikkö Jaakko Ketomäki Motivasta sanoo.

Asumisen hiilidioksidipäästöt muodostavat reilun neljäsosan kulutuksen hiilidioksidipäästöistä. Vähähiilisyyden tavoitteet edellyttävät, että merkittävä osa suomalaista pienentää asumisen hiilijalanjälkeä muun muassa energiaremonteilla, uusiutuvalla energialla sekä kestävillä asumistottumuksilla. Kestävän asumisen tietopalvelun avulla on mahdollista tavoittaa satoja tuhansia suomalaisia sekä auttaa ympäristön, ihmisten terveyden ja talouden kannalta järkevien päätösten tekemistä.

Tenttaa Energia-assaria Motivan verkkopalvelussa

Energia-assaria voi tentata Motiva.fi/taloyhtiot-verkkosivuilla. Ketomäki muistuttaa, että tekoälybotti on vasta harjoittelija, eikä osaa vielä vastata kovin monimutkaisiin kysymyksiin. Assari on toteutettu siten, että se ohjaa käyttäjänsä lopulta laajemman, luotettavan tiedon äärelle muutaman perusasian kerrottuaan.

– Haasta Energia-assaria aihepiireistä, jotka koet kiinnostaviksi taloyhtiön energiankäytön pienentämisen näkökulmasta. Tekoälyn koulutus jatkuu ja Energia-assarille opetetaan uusia asioita, joista käyttäjät ovat kiinnostuneita, Ketomäki kehottaa.

Lisätietoa:

Ympäristöministeriö, Saku Härkönen, puh. 0295 250 183, saku.j.harkonen@ym.fi
Ympäristöministeriö, Jyrki Kauppinen, 0295 250 122, jyrki.kauppinen@ym.fi
Motiva Oy, Jaakko Ketomäki, puh. 050 3000 119, jaakko.ketomaki@motiva.fi