Hyppää pääsisältöön

Kipsikorven materiaalinkäsittelykeskus, Pori

L&T Teollisuuspalvelut Oy suunnittelee Porissa sijaitsevan Kipsikorven loppusijoitus- ja jätteenkäsittelyalueen toiminnan laajennusta ja muuttamista. Kipsikorven suunniteltuihin toimintoihin sisältyvät erilaisten materiaalien ja jätteiden vastaanotto, käsittely ja jatkojalostus sekä loppusijoittaminen.
Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Pori
Aihealue: Muu jätehuolto

L&T Teollisuuspalvelut Oy suunnittelee Porissa sijaitsevan Kipsikorven loppusijoitus- ja jätteenkäsittelyalueen toiminnan laajennusta ja muuttamista. Kipsikorven alueella on ollut kaatopaikkatoimintaa vuodesta 2001 lähtien. Kipsikorven suunniteltuihin toimintoihin sisältyvät erilaisten materiaalien ja jätteiden vastaanotto, käsittely ja jatkojalostus sekä loppusijoittaminen. Toiminnan ensisijaisena tavoitteena on jätteiden prosessointi materiaaleiksi ja niiden toimittaminen edelleen kierrätykseen tai hyötykäyttöön alueen ulkopuolelle. Hyödyntämiskelvottomat jätejakeet sijoitetaan keskuksen alueelle rakennettaville loppusijoitusalueille.

Hankealue sijaitsee Peittoon kierrätyspuiston alueella Porin Ahlaisissa Kellahden kylässä, jossa L&T Teollisuuspalvelut Oy:n Kipsikorven alueen lisäksi sijaitsee useita teollisuusjätteen käsittely- ja loppusijoitusalueita. Porin keskusta sijaitsee noin 18 kilometrin etäisyydellä hankealueesta etelään.

Hankkeen vaihtoehdot 

Vaihtoehto 0 (VE0): Hanketta ei toteuteta. Rakentamattomille alueille ei kohdistu muutoksia ja ne säilyvät nykytilassa. Nykyisen ympäristöluvan mukaisilla alueilla toiminnot jatkuvat luvan mukaisesti.

Vaihtoehto 1 (VE1): Hankealueelle rakennetaan materiaalinkäsittelykeskus, joka käsittää vaarattoman ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueet sekä kolme materiaalin käsittelykenttää. Alueelle vastaanotettavien jätejakeiden ja muiden materiaalien määrä on enimmillään 150 000 t vuodessa, josta enimmillään 60 000 t loppusijoitetaan ja enimmillään noin 105 000 t hyötykäytetään hankealueella tai toimitetaan hyötykäyttöön hankealueen ulkopuolelle. Vaarattoman jätteen loppusijoitusalue toteutetaan voimassa olevan ympäristöluvan pinta-alan mukaisesti. Vaarattoman jätteen kaatopaikan kokonaispinta-ala on noin 30,1 hehtaaria, josta vielä rakentamatonta aluetta 14,3 hehtaaria. Loppusijoitusalueen yhteydessä on asfaltoitu ja käytössä oleva käsittelykenttä (2,1 ha). Uusi vaarallisen jätteen loppusijoitusalue (19,1 ha) on suunniteltu vaarattoman jätteen loppusijoitusalueen pohjoispuolelle. Molempien loppusijoitusalueiden korkeus on voimassa olevan kaavan mukaisesti 38,4 m. Vaarallisen jätteen täyttötilavuus on 2,8 milj. m3 rtr ja vaarattoman jätteen täyttötilavuus on 2,8 milj. m3 rtr. Lisäksi materiaalinkäsittelykeskukseen rakennetaan kolme käsittelykenttää, joiden yhteispinta-ala on 6,9 hehtaaria. Kentistä kaksi sijoittuu vaarallisen jätteen loppusijoitusalueen länsipuolelle ja yksi kenttä sijoittuu vaarattoman jätteen loppusijoitusalueen länsipuolelle. 

Vaihtoehto 2 (VE2): Hankealueelle rakennetaan materiaalinkäsittelykeskus, joka käsittää vaarattoman ja vaarallisen jätteen loppusijoitusalueet sekä kolme materiaalin käsittelykenttää vaihtoehdon VE1 mukaisesti. Alueelle vastaanotettavien jätejakeiden ja muiden materiaalien määrä vuosittain on enimmillään 300 000 tonnia, joista vuosittain loppusijoitetaan enimmillään 120 000 t. Vastaanotettavasta jätemäärästä enimmillään 210 000 t vuodessa, hyötykäytetään hankealueella tai toimitetaan hyötykäyttöön hankealueen ulkopuolelle soveltuviin kohteisiin.

Arviointiohjelma 

Hanketta ja arviointiohjelmaa esiteltiin avoimessa yleisötilaisuudessa 8.6.2022:
Esitys 08062022_L&T Kipsikorpi Materiaalinkäsittelykeskus, YVA-ohjelman yleisötilaisuus.pdf

Arviointiselostus

Tämän sivun lyhytosoite: www.ymparisto.fi/kipsikorvenkasittelykeskusPoriYVA

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: L&T Teollisuuspalvelut Oy, Jari Saarinen, puh. 040 840 9591, etunimi.sukunimi@lassila-tikanoja.fi
Konsultti: Envineer Oy, Janne Huttunen, puh 050 5700 014, etunimi.sukunimi@envineer.fi
Yhteysviranomainen: Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Erika Liesegang, 0295 023051, erika.liesegang@ely-keskus.fi
Diaarinumero: VARELY/3383/2022

Julkaisija