Jätteenpoltto- ja rinnakkaispolttolaitokset - Kainuu

Kainuussa muodostuva yhdyskuntajäte toimitetaan pääosin energiahyödyntämiseen Riikinvoima Oy:lle Leppävirroille. Kainuun jätehuollon kuntayhtymä on yhtiön osakas. Jätteen toimitus Kainuun Riikinvoima Oy:lle aloitettiin vuonna 2017. Vuonna 2018 polttoon toimitetun jätteen määrä oli 12 494 tonnia.

Jätteiden rinnakkaispoltto päättynyt

Kainuussa ei ole enää nykyisin toiminnassa jätteenpoltto- tai rinnakkaispolttolaitoksia. Maakunnassa on harjoitettu aiemmin jätteiden rinnakkaispolttoa enimmillään neljässä voimalaitoksessa. Yhdyskuntajätteestä valmistettua kierrätyspolttoainetta on poltettu Kainuun Voima Oy:llä Kajaanissa, Siikarannan voimalaitoksella Suomussalmella ja lyhytaikaisesti Sotkamon voimalaitoksella. Pieniä määriä lähinnä sairaalajätettä on poltettu Kainuun Keskussairaalan lämpökattilassa. Kaikki edellä mainitut jätteiden rinnakkaispolttolaitokset ovat lopettaneet jätteiden polton ns. jätteenpolttoasetuksen kiristyneiden ympäristövelvoitteiden myötä. Edellä mainituista laitoksista pisimpään jätteitä poltti Kainuun Voima Oy, joka lopetti jätteiden polton vuonna 2015.

Jätteiden pienoispolttolaitoksella koetoimintalupa

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä on hankkinut jätteiden pienoispolttolaitoksen. Siinä on tarkoitus polttaa metalliromun murskauksessa syntyvää alitetta, terveydenhuollon erityisjätteitä ja erityispurkujätteitä. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt laitokselle koetoimintaluvan 24.5.2019. Laitos on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2019 aikana.

Julkaistu 4.9.2019 klo 14.01, päivitetty 4.9.2019 klo 14.47

Julkaisija: