Jätteenpoltto- ja rinnakkaispolttolaitokset – Keski-Suomi

Uusi jätteenpolttoasetus tuli voimaan 20.2.2013. Uudella asetuksella kumottiin samalla valtioneuvoston aikaisemmin, vuonna 2003 antama asetus jätteen polttamisesta (362/2003) samoin kuin öljyjätehuollosta vuonna 1997 annetun valtioneuvoston päätöksen (101/1997) 6 §.  Jätteenpolttodirektiivin säännökset on sisällytetty tarkistettuina teollisuuden päästöistä annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston IE-direktiiviin (2010/75/EU).

Säännöksiä sovelletaan kiinteän ja nestemäisen jätteen polttoon poltto- ja rinnakkaispolttolaitoksissa Rinnakkaispolttolaitoksissa jätettä poltetaan joko varsinaisen polttoaineen tai tuotantoprosessin ohessa. Direktiiviä sovelletaan periaatteessa myös hyvin pienimuotoisiin toimintoihin.

Jätteenpolttoasetuksella ja ympäristönsuojeluasetuksella säädetään vaatimukset, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta, kaikelle jätteenpoltolle. Vaatimukset perustuvat parhaaseen käytettävissä olevaan tekniikkaan ja koskevat poltettavan jätteen laadun selvittämistä, poltto-olosuhteita, päästöjä ilmaan ja veteen, päästöjen mittaamista, toimintaa häiriötilanteissa ja poltossa syntyvän jätteen käsittelemistä ja hyödyntämistä.

Uuden jätteenpolttoasetuksen 26 §:n mukaan valvontaviranomaisen on pidettävä ajantasaista luetteloa toimialueellaan toimivista jätteenpolttolaitoksista ja jätteen rinnakkaispolttolaitoksista ja julkaistava se tietoverkossa. Toiminnanharjoittajien on vuosittain laadittava valvontaviranomaiselle selvitys laitoksen toiminnasta. Valvontaviranomaisen on julkaistava selvitykset tietoverkossa.

Keski-Suomen ELY-keskuksen toimialueella toimivat tällä hetkellä seuraavat jätteenpolttoasetuksen mukaiset laitokset:

Laitos, linkki vuosiraporttiin Laitostyyppi
Metsä Fibre Oy (ent. Äänevoima Oy) biovoimalaitoksen ilmansuojelun vuosiraportti 2020 Jätettä käyttävä rinnakkaispolttolaitos

 

Julkaistu 5.12.2014 klo 10.48, päivitetty 19.3.2021 klo 13.29