Kuulutus ja muistutus vesilupahakemuksesta

Vesilain mukaisista lupa-asioista tiedotetaan kuuluttamalla. Kuulutus pidetään nähtävillä kunnan ja asiaa käsittelevän viranomaisen ilmoitustauluilla. Siitä ilmoitetaan tarvittaessa sanomalehdessä ja tieto kuulutuksesta lähetetään niille, joita asia erityisesti saattaa koskea (hankkeen vaikutuspiirin maa- ja vesialueiden omistajat).

Kuulutuksessa mainitaan, missä ajassa muistutukset ja mielipiteet vaatimuksineen on esitettävä asiaa käsittelevälle viranomaiselle. Tätä aikaa on syytä noudattaa, jotta kannanotot ehditään käsitellä ennen päätöksen tekemistä. Asia voidaan ratkaista, vaikka muistutuksia tai mielipiteitä ei olisi esitetty. Jos ei ole huomauttamista asiaan, ei tarvitse tehdä mitään.

Kuulutuksessa mainitaan, missä asiakirjat ovat nähtävinä ja miten on meneteltävä, jos haluaa tehdä muistutuksen hakemuksesta.

Muistutuksia  hakemuksen johdosta voivat esittää ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen). Muilla kuin asianosaisilla on oikeus esittää mielipiteensä hakemuksen johdosta.

Tarvittaessa voi kysyä neuvoa kuulutuksessa mainitulta asian käsittelijältä.

Lupaviranomainen pyytää lisäksi lausunnot viranomaisilta.

Lupaviranomainen pyytää lausunnoista ja muistutuksista selityksen luvan hakijalta.

Sähköinen lomake lausunnon, muistutuksen ja mielipiteen lähettämiseen

Lausunnot, muistutukset ja mielipiteet pyydetään lähettämään lupaviranomaiselle käyttämällä tältä sivulta avautuvaa sähköistä lomaketta. Sähköisessä lomakkeessa on yksityiskohtaisimpia ohjeita muistutuksen ja mielipiteen laatimisesta. Linkki lomakkeeseen on tämän sivun oikeassa laidassa.

Muistutuslomake ei vaadi tunnistautumista, mutta pakollisena tietona lomakkeessa on sen asian diaarinumero sekä hakija, johon  lausunto, muistutus ja mielipide liittyy. Tiedot on hyvä olla saatavilla, kun lomaketta ryhtyy täyttämään. Lomakkeen tietoja ei ole mahdollista tallentaa, eikä lomakkeen täyttämistä voi jatkaa myöhemmin. Kaikki tiedot tulee täyttää samalla kertaa. Kun lomake on täytetty, se lähetetään Lähetä-painikkeella. Sulje-painike sulkee lomakkeen ja tyhjentää siihen täytetyt tiedot. Painettuasi Lähetä- tai Sulje-painiketta siirtyy selain Sähköinen asiointi -sivulle. Sulkemalla Sähköinen asiointi -ikkunan/välilehden pääset takaisin Kuulutus-muistutukset -sivulle.

Lähetettyäsi lomakkeen saat sähköpostiisi kuittausviestin, jonka liitteenä on täyttämäsi ja lähettämäsi lomake pdf-muodossa.

Julkaistu 30.7.2013 klo 14.37, päivitetty 13.3.2017 klo 10.21
Julkaisija: