Euroopan kulttuuriympäristöpäivät

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä (englanniksi European Heritage Days) vietetään vuosittain miljoonissa tapahtumissa ympäri Eurooppaa. Päivien tarkoituksena on lisätä kulttuuriperinnön tuntemusta ja arvostusta.

Tule järjestämään ohjelmaa kulttuuriympäristöpäiville!

Kaikki ovat tervetulleita järjestämään kulttuuriympäristöpäiville avointen ovien päiviä, opastettuja kierroksia, näyttelyitä ja muita tapahtumia. Päiviä vietetään Suomessa syyskuun toisella viikolla, mutta tapahtumia voi järjestää myös muina ajankohtina.

Tapahtumatiedot voi ilmoittaa sähköisellä lomakkeella kulttuuriymparistomme.fi:n tapahtumakalenteriin, josta ne siirtyvät automaattisesti myös ohjelman kansainväliselle sivulle. Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumanjärjestäjät voivat saada maksuttomia materiaaleja tapahtumansa järjestämisen tueksi.

Lapset ja nuoret voivat osallistua Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailuun

Kulttuuriympäristön tekijät on keväisin järjestettävä kilpailu alle 18-vuotiaille. Kisassa tutkitaan, pohditaan ja arvioidaan omaa ympäristöä ja sen kulttuuriperintöä. Kulttuuriympäristön tekijät on osa kansainvälistä Young European Heritage Makers -kilpailua.

European Heritage Stories julkaisee tarinoita ja rahoittaa hankkeita

European Heritage Stories -hankehaussa kerrotaan tarinoita eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Kymmenen parasta tarinaa niihin liittyvine hanke-ehdotuksineen voivat saada jopa 10 000 euron rahoituksen. Tarinat ja hanke-ehdotukset on kirjoitettava englanniksi tai ranskaksi. Hankehakuun voivat osallistua neljän viime vuoden aikana Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia järjestäneet tahot.

Lisätietoja kulttuuriympäristöpäivistä

Suunnittelija Hanna Hämäläinen, ympäristöministeriö, puh. 0400 143 956 / 0295 250 095, hanna.p.hamalainen@gov.fi

Julkaistu 21.8.2015 klo 13.44, päivitetty 25.3.2022 klo 7.24