Ekokem-Palvelu Oy:n teollisuusjätteenkäsittelykeskus laajennus, Kouvola

+ Näytä tiedot

Hankkeen yhteystiedot

Ekokem YVA hankekuvaus

Hankkeessa laajennetaan Kouvolan Keltakankaan Hyötyviran (ent. Ekopark) alueella sijaitsevaa teollisuusjätekeskusta.

Ekokem-Palvelu Oy:llä on ollut teollisuusjätteenkäsittelykeskus Hyötyvirran alueella vuodesta 2007 lähtien. Yhtiöllä on ympäristölupa vastaanottaa erilaisia jätteitä ja vaaralliseksi luokiteltuja jätteitä käsiteltäväksi, hyödynnettäväksi sekä loppusijoitettavaksi kaatopaikalle yhteensä 170 000 t/a.

Hankkeen tavoitteena on laajentaa toimintaa nykyisen toiminta-alueen ulkopuolelle ja laajentaa vaarallisten jätteiden kaatopaikka-aluetta sekä ottaa samalla käyttöön uusia jätteen käsittelymenetelmiä, mm. kierrätyspolttoaineiden valmistus esim. rakennus-, purku- ja energiajätteistä, muovien lajittelu ja kierrätys, tuhkien ja lietteiden lannoitevalmistus, kierrätysterminaalin perustaminen, nykyisen vesienkäsittelylaitoksen siirtäminen käsittelykeskuksen alueelle, jätteenpolton kuonien käsittely bioliuottamalla (VE2) sekä vanhan suljetun Keltakankaan kaatopaikan jätteiden hyödyntäminen mm. raaka-aineena (ns. landfill mining) (VE 1B ja VE2).

YVA-menettelyssä tarkastellaan kolmea hankkeen toteutusvaihtoehtoa VE1A, VE1B ja VE2 sekä hankkeen toteuttamatta jättämistä VE0.

Vaihtoehdot eroavat toisistaan vastaanotettavan jätemäärän ja kaatopaikan laajennuksen pinta-alan ja –tilavuuden osalta. Kaatopaikan laajennus toteutetaan vaarallisen jätteen kaatopaikkana.
 
VE0:  Toiminnassa vastaanotettava jätemäärä enintään 170 000 t/a. Jätekeskuksen nykyinen kokonaispinta-ala on 12 ha, josta kaatopaikka 7,5 ha. Kaatopaikan täyttötilavuus on 220 000 m3. Kapasiteetti riittää noin 3 - 4 vuotta. Toimintaa jatketaan alueella nykyisen ympäristöluvan puitteissa.

VE1A: Toiminnassa vastaanotettava jätemäärä enintään 235 000 t/a. Jätekeskuksen kokonaispinta-ala on 41,4 ha, josta kaatopaikan laajennusosa yhteensä 23,9 ha. Kaatopaikan täyttötilavuus on yhteensä 542 000 m3. Kapasiteetti riittää noin 10 vuotta.

VE1B: Toiminnassa vastaanotettava jätemäärä enintään 235 000 t/a Jätekeskuksen kokonaispinta-ala on 51,3 ha, josta kaatopaikan laajennusosa yhteensä 37,1. Kaatopaikan täyttötilavuus on yhteensä 1 857 000 m3. Kapasiteetti riittää toimintaan 30 vuotta.

VE2: Toiminnassa vastaanotettava jätemäärä enintään 340 000 t/a. Jätekeskuksen kokonaispinta-ala on 64,5 ha, josta kaatopaikan laajennusosa yhteensä 37,1 ha. Kaatopaikan täyttötilavuus on yhteensä 4 412 000 m3. Kapasiteetti riittää toimintaan 50 vuotta.

Arviointiselostus  saapunut 8.4.2015

 

 

Kouvolan kaupunki valmistelee YVA-menettelyn rinnalla hankkeen edellyttämiä muutoksia asemakaavaan. Ympäristövaikutusten arviointiselostusta ja asemakaavan luonnoksia koskeva yleisötilaisuus pidettiintiistaina 21.4.2015 klo 18.00-20.00 Anjalankosken ABC, Hallitie 2 Kouvola.

 

Lausunnot ja mielipiteet

Lausunnot ja mielipiteet ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta tuli toimittaa Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle 8.6.2015 mennessä ensisijaisesti sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.kaakkois-suomi@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Kaakkois-Suomen ELY-keskus PL 1041, 45101 Kouvola.

 

Julkaistu 18.3.2014 klo 0.00, päivitetty 20.9.2016 klo 14.55