Hyppää pääsisältöön

Sandbackan tuulivoimapuisto, Uusikaarlepyy ja Vöyri

Suunnitellun tuulivoimapuistoalueen eteläosa sijaitsee Vöyrin kunnan alueella ja pohjoisosa Uusikaarlepyyn kaupungin alueella.
Hankkeen tila
Tila: Päättynyt / perusteltu päätelmä annettu
Alueet: Uusikaarlepyy, Vöyri, Pohjanmaa
Aihealue: Energiantuotanto, Tuulivoimalahankkeet

Hankkeen kuvaus

Suunnitellun tuulivoimapuistoalueen eteläosa sijaitsee Vöyrin kunnan alueella ja pohjoisosa Uusikaarlepyyn kaupungin alueella. Hankealue on noin 15 kilometriä etelään Uusikaarlepyyn keskustasta ja muutamia kilometrejä koilliseen Oravaisten keskustasta. Pohjanlahden rannikkoalue jää hankealueen länsipuolelle, lähimmillään noin 2 kilometrin päähän. Tuulivoimapuiston pinta-ala on noin 680 hehtaaria. Tuulivoimapuisto koostuisi enimmillään 21 tuulivoimalasta. Tuulivoimalat koostuvat noin 142 metriä korkeasta lieriömäisestä tornista, konehuoneesta ja kolmilapaisesta roottorista, jonka halkaisija on 117 metriä.

Hankkeen vaihtoehdot

Hankkeen toteuttamista varten tarkastellaan kolmea toteutusvaihtoehtoa, joissa vaihtelevat tuulivoi-maloiden määrä ja tuulivoimapuiston sijainti. YVA:ssa toteutusvaihtoehtoja tullaan vertailemaan niistä aiheuttavien vaikutusten osalta keskenään. Toteutusvaihtoehtojen vaikutuksia vertaillaan lisäksi nol-lavaihtoehtoon eli tilanteeseen, jossa hanketta ei toteuteta.

  • Vaihtoehto 1: Tuulivoimapuisto Uudenkaarlepyyn kaupungin alueella. Vaihtoehdossa 1 tuulivoimapuisto sijoitetaan ainoastaan sille alueelle, joka sijaitsee Uudenkaarle-pyyn kaupungin alueella. Hankealueen pinta-ala on noin 530 hehtaaria. Vaihtoehdon mukaisesti rakennetaan noin 17 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on noin 51 MW.
  • Vaihtoehto 2: Tuulivoimapuisto Vöyrin kunnan alueella. Vaihtoehdossa 2 tuulivoimapuisto sijoitetaan ainoastaan sille alueelle, joka sijaitsee Vöyrin kunnan alueella. Hankealueen pinta-ala on noin 150 hehtaaria. Vaihtoehdon mukaisesti rakennetaan noin 4 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskapasiteetti on noin 12 MW.
  • Vaihtoehto 3: Tuulivoimapuisto Uudenkaarlepyyn ja Vöyrin alueella. Vaihtoehdossa 3 tuulivoimapuisto rakennetaan koko Sandbackan hankealueelle. Tuulivoimapuisto sijoittuu täten sekä Uudenkaarlepyynkaupungin että Vöyrin kunnan alueille. Vaihtoehdossa 3 tuuli-voimapuiston pinta-ala on noin 680 hehtaaria. Alueelle sijoitetaan yhteensä noin 21 tuulivoimalaa, vaihtoehtojen 1 ja 2 mukaisesti. Tuulivoimaloiden kokonaiskapasiteetti on noin 63 MW.
  • 0-vaihtoehto: Hanketta ei toteuteta. Niin sanotussa nollavaihtoehdossa hanketta ei toteuteta, ja vastaava määrä sähköä tuotetaan jol-lakin muulla tavalla.

Arviointiohjelma

Arviointiselostus

Hankkeen yhteystiedot
Hankkeesta vastaava: Svevind Oy Ab, Hovioikeudenpuistikko 23, 65100 Vaasa, Christer Nilsson, puh. +46 70 338 3362, sähköposti: 0910-581133@telia.com
Konsultti: FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy, Hans Vadbäck, puh.: 050 5879856,sähköpostit: hans.vadback@fcg.fi
Yhteysviranomainen: Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Esa Ojutkangas, puh. 0295 028 004, sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Diaarinumero: Dnro EPOELY/51/07.04/2013

Julkaisija