Hyppää pääsisältöön

Kaupunki-maaseutuluokitus

Kaupunki-maaseutuluokitus on kuntarajoista riippumaton aluerajaus, jonka avulla pystytään erottamaan kaupunkialueet maaseutualueista sekä laskemaan tilastoja eri alueluokille ja niiden yhdistelmille.

Kuntarajoista riippumaton luokitus

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä kaupunki-maaseutuluokituksessa koko Suomen alue jaetaan seitsemään kuntarajoista riippumattomaan luokkaan. Kaupunkialueet jakautuvat sisempään ja ulompaan kaupunkialueeseen sekä kaupungin kehysalueeseen. Maaseutu muodostuu maaseudun paikalliskeskuksista, kaupungin läheisestä maaseudusta, ydinmaaseudusta ja harvaan asutusta maaseudusta.

Luokitus perustuu muun muassa valtakunnallisiin väestö-, työvoima-, työmatka- ja rakennustietoihin sekä tieverkko- ja maankäyttöaineistoihin. Lopputulos on huomattavasti tarkempi ja monipuolisempi kuin kuntarajoihin perustuva luokittelu kaupunkeihin ja maaseutukuntiin.

Kaupunki-maaseutuluokituksen avulla pystytään erottamaan kaupunkialueet maaseutualueista sekä laskemaan tilastoja eri alueluokille ja niiden yhdistelmille. Työssäkäyntialueita, taajamia tai hallinnollisia alueita voidaan myös luokitella niiden sisältämän kaupunki-maaseutujakauman perusteella.

Ensimmäinen kaupunki-maaseutuluokitus laskettiin vuoden 2010 tiedoilla ja päivitetty versio on saatavilla vuoden 2018 tiedoilla. Kumpikin on vapaasti katseltavissa ja ladattavissa SYKEn avoimen tiedon palveluissa, kuten Liiterissä.

Vain isoimmat taajamat kaupunkialueita, pienet paikalliskeskuksia

Kaupunki-maaseutuluokituksessa kaupungeiksi lasketaan ne keskustaajamat, joissa asukasmäärä ylittää 15 000. Näitä niin kutsuttuja kaupunkiseutuja on Suomessa 34.

Kaupunkiseuduista rajataan aluetehokkuuden perusteella sisempi ja ulompi kaupunkialue. Kaupungin kehysalue kokoaa sisemmän ja ulomman kaupunkialueen ulkopuoliset kaupunkiseudun lähitaajamat ja näiden välisen alueen yhtenäiseksi kaupunkialueeksi.

Pienet, alle 15 000 asukkaan keskustaajamat luokitellaan paikalliskeskuksiksi ja osaksi maaseutua. Muita maaseutuluokkia ovat: kaupungin läheinen maaseutu, ydinmaaseutu ja harvaan asuttu maaseutu.

Sisempi kaupunkialue

Sisempi kaupunkialue kuvaa kaupunkien tiivistä ja yhtenäistä tehokkaasti rakennettua aluetta. Sisemmällä kaupunkialueella lähiympäristön vallitseva aluetehokkuus on vähintään 0,1, joka vastaa tiivistä pientaloaluetta. Sisemmästä kaupunkialueesta irrallaan sijaitsevat korkean aluetehokkuuden alueet sisällytetään ulompaan kaupunkialueeseen. Jokaisella keskustaajamalla voi olla vain yksi sisempi kaupunkialue. Poikkeuksen tästä muodostavat Helsingin kaupunkiseudulla sijaitsevat kaupungit Järvenpää ja Kerava, joille muodostetaan oma sisempi kaupunkialue.

Ulompi kaupunkialue

Ulompi kaupunkialue koostuu erillisistä lähiöistä, kaupan, teollisuuden ja toimistojen reunakaupungista sekä toisaalta kaupungin viheralueista ja alemman tehokkuuden asuinalueista, jotka kuitenkin ovat selvästi osa yhtenäistä kaupunkialuetta. Ulommalla kaupunkialueella kolmasosa lähiympäristöstä on vähintään 0,02 aluetehokkuuden aluetta. Tällä kriteerillä ulomman kaupunkialueen ulkoraja estimoi asemakaavoitetun alueen ulkorajaa ja näin suunnitellusti rakennettua yhtenäistä kaupunkialuetta.

Kaupungin kehysalue

Kehysalue kuvaa välittömästi fyysiseen kaupunkialueeseen kytkeytyvää osaa kaupungin ja maaseudun välivyöhykkeestä. Kehysalueen rajaukseen liittyy kaupunkiseutujenlähitaajamien tunnistaminen. Lähitaajamat ovat välittömässä fyysisessä ja toiminnallisessa yhteydessä keskustaajamaan. Kehysalueen rajaus perustuu ydinkaupunkialueen ulkorajalta ja lähitaajamien ytimistä laskettuihin aika- ja matkaetäisyyksiin. Kehysalueen laajuus riippuu paljolti lähitaajamien määrästä. Perussääntönä kehysalueen laajuus on 5 kilometriä ydinkaupunkialueen reunasta ja 3 kilometriä lähitaajaman ytimestä. Lisäksi tieyhteyksiä on painotettu matka-aikaetäisyyteen perustuvalla kriteerillä. Kehysalue kattaa kaupungin välittömässä läheisyydessä olevat sekoittuneet alueet. Siihen sisältyy sekä tiiviitä taajama-alueita että maaseutumaisia alueita. Kehysalueella on kaupunkien viherrakennetta tukevia alueita, mutta sieltä löytyvät myös kaupungin tulevat kasvualueet.

Maaseudun paikalliskeskukset

Maaseudun paikalliskeskukset ovat kaupunkien vaikutusalueen ulkopuolelle jääviä pienempiä keskuksia. Ne koostuvat pienemmistä kaupunkimaisista taajamista, joilla on selkeä keskusta sekä isoimmista maaseutumaisemmista kirkonkyläkeskuksista. Paikalliskeskuksille on ominaista rakenteeltaan tiivis keskusta sekä rooli ympäröivän alueen keskuksena. Ne rajataan väestömäärä, asukastiheys, työpaikkamäärä ja aluetehokkuuskriteerien perusteella, joilla kuvataan taajaman keskusalueen laajuutta sekä kokoa ja tiiveyttä niin asumisen kuin työpaikkojen alueena.

Kolme neljästä kriteeristä pitää täyttyä, jotta taajama luokitellaan maaseudun paikalliskeskukseksi. Näiden joukossa on kuitenkin sellaisia, jotka ovat suurempien kaupunkiseutujen lähitaajamia. Näitä ei siis erotella erikseen paikalliskeskuksiksi, joten lisäkriteeriksi siis muodostuu taajaman fyysis-toiminnallinen etäisyys kaupunkialueista.

Kaupungin läheinen maaseutu

Kaupungin läheinen maaseutu on maaseutumaista aluetta, joka on toiminnallisesti ja fyysisesti lähellä kaupunkialueita. Se rajataan suhteessa jo rajattuihin kaupunkialueisiin.  Luokka kuvaa kaupunkien laajempaa toiminnallista työssäkäyntialuetta.  Aluerajaus perustuu potentiaaliseen saavutettavuuteen ja ydinkaupunkialueille suuntautuvaan työssäkäyntiin. Kaupungin läheinen maaseutu pitää sisällään erityyppisiä maaseutualueita: taajamia, ydinmaaseudun kaltaisia maaseutualueita sekä harvaan asuttuja alueita. Kaupungin läheinen maaseutu on laajin niiden kaupunkialueiden ympärillä, joissa väestöä on paljon tai kaupungin työssäkäyntialue on laaja.

Ydinmaaseutu

Ydinmaaseutu on joko vahvaa alkutuotannon aluetta tai toiminnoiltaan monipuolista suhteellisen tiiviisti asuttua maaseutua. Ydinmaaseutu on suhteellisen etäällä suurista keskuksista, sillä se rajautuu kaupungin läheisen maaseudun ulkopuolelle. Pienien kaupunkien ympärillä se voi kuitenkin ulottua lähelle kaupunkialuetta. Aluetta luonnehtivat keskikokoiset keskukset, kirkonkylät ja suhteellisen tiheä pienten taajamien verkosto. Alueen maankäyttö on intensiivistä, joten erityisesti maatalousvaltaiset alueet nousevat ydinmaaseuduksi. Myös suhteellisesti pienemmän intensiteetin harvemmin asutut alueet voivat nousta ydinmaaseuduksi, mikäli alueella asuvien työllisten toimialajakauma on paikallistasolla monipuolinen.

Harvaan asuttu maaseutu

Harvaan asuttu maaseutu on paikalliselta elinkeinorakenteeltaan yksipuolista ja väestömäärältään harvaan asuttua aluetta, jonka yleisin maankäyttöluokka on metsä tai suo. Lähtökohtaisesti alueet sijaitsevat kaukana isoista keskuksista. Alueen asutusrakenne on hajanaista, taajamia on harvassa ja niiden välillä saattaa olla laajoja asumattomia alueita. Harvaan asutuksi maaseuduksi luokitellaan ne maaseutualueet, jotka eivät täytä kaupungin läheisen maaseudun tai ydinmaaseudun kriteereitä.

Julkaisija

Suomen ympäristökeskus (Syke)