Virtavesien hoitoyhdistys (VIRHO) valittu vuoden vesistökunnostajaksi

Tiedote 10.6.2015 klo 9.28
Vesistön kunnostusta
Kuva: Esa Lehtinen.

Suomen ympäristökeskus tiedottaa 10.6.2015

Vuoden vesistökunnostaja -palkinto myönnettiin 9.6.2015 Virtavesien hoitoyhdistykselle (VIRHO), joka on tehnyt yli 20 vuotta laaja-alaista ja pitkäjänteistä työtä vesistöjen tilan parantamiseksi. Yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin pääsääntöisesti Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Hämeen alueella. Palkinto on osa valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston toimintaa.

VIRHO-yhdistyksen tavoitteena on turvata vesiekosysteemin elinehdot vesistöjen käytössä mahdollisimman laajasti. Toimintaan kuuluvat mm. virtavesien kunnostukset, taimen- ja lohikalakantojen parantaminen, kestävien kalavedenhoito- ja kalastustapojen edistäminen sekä tiedotus ja vaikuttaminen virtavesiä koskeviin päätöksiin.

Vuoden vesistökunnostaja -palkinto luovutettiin kolmatta kertaa, ja sen ojensi ympäristöneuvos Hannele Nyroos 9.6.2015 vesistökunnostusverkoston seminaarissa Raumalla.

Esimerkillisellä toiminnalla valtakunnallista vaikuttavuutta

VIRHOn työllä on vaikutusta Etelä-Suomen lisäksi myös valtakunnallisesti. Yhdistyksen kunnostustoiminnan painopiste on ollut aikaisemmin vähemmän huomiota saaneissa uhanalaisissa pienvesissä. Pääkaupunkiseudun purojen (esim. Longinoja ja Haaganpuro) palauttaminen meritaimenien elinalueiksi voidaan nähdä alkuna pienvesien ja purojen arvostuksen nousulle koko maassa. Yhdistyksen toiminta on yhdistänyt vesienhoitoon kalakantojen hoidon ja virkistäytymisen kaupunkipurojen noustessa tärkeäksi osaksi kaupunkiympäristöä.

VIRHO on esittänyt aktiivisesti kannanottoja ja antanut lausuntoja vesistöjä koskeviin asioihin. Yhdistys on innostanut kunnostustalkoisiin suuren joukon ihmisiä ja saanut näkyvyyttä tiedotusvälineissä. Yhdistyksen kunnostustoiminta on myös työllistänyt satoja pitkäaikaistyöttömiä.

Palkinto on osa vesistökunnostusverkoston toimintaa

Vuoden vesistökunnostaja-palkinnon saaja voi olla henkilö, hanke, yhdistys tai yhteisö, joka on tehnyt esimerkillistä työtä vesistöjen kunnostuksen eteen. Palkinto ojennetaan voittajalle vuosittain järjestettävän vesistökunnostusverkoston seminaarin yhteydessä. Tänä vuonna seminaari järjestettiin Raumalla juhlistaen samalla 20 vuotta täyttävää Pyhäjärven suojeluohjelmaa. 

Vesistökunnostusverkosto on kaikille avoin yhteydenpitofoorumi, joka välittää tietoa ja kokemuksia vesistöjen kunnostamisesta. Verkosto perustettiin osana kansallisen vesien kunnostusstrategian toimeenpanoa vuonna 2012.

Lisää tietoa:

Suunnittelija Liisa Hämäläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 202,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Virtavesien hoitoyhdistys, www.virtavesi.com, puheenjohtaja Esa Lehtinen, p. 040 532 88 30,
esa.lehtinen@ely-keskus.fi

Vesistökunnostusverkosto: www.ymparisto.fi/vesistokunnostusverkosto

Kuva median käyttöön: