Vesistön kunnostushankkeen suunnittelu ja toteutus

Vesistökokonaisuus
Vesistöt ja niiden valuma-alueet ovat kokonaisuuksia, joiden tilaa voidaan parantaa monin eri keinoin.

Tavoitteet lähtökohdaksi

Vesistön kunnostus alkaa tavoitteiden asettamisella ja kunnostusaloitteen tekemisellä, jatkuu kunnostuksen suunnitteluna ja toteutuksena ja lopulta vesistön hoitona sekä kunnostuksen vaikutusten tarkkailuna.

Ennen kunnostus- ja hoitotoimenpiteiden tarkempaa suunnittelua on mietittävä mitä kunnostuksella halutaan saavuttaa. Ovatko tavoitteet esimerkiksi maisemallisia ja/tai halutaanko puuttua suoraan veden laatuun? Joskus eri intressiryhmien tavoitteet voivat olla  ristiriidassa keskenään. Tällöin on tarpeen neuvotella ratkaisu, johon kaikki osapuolet voivat sitoutua. Usein vesistön käytön, veden laadun ja luonnonsuojelun tavoitteet ovat kuitenkin samansuuntaisia.

Kohteen perustietojen selvittäminen

Ennen tavoitteiden asettamista on hyvä tietää tiettyjä perusasioita kohteen ja sen eliöstön tilasta. Usein vesistöstä on jo olemassa esimerkiksi vedenlaatu- tai kalastotietoja. Tarvittaessa tietojen kokoamiseen ja keräämiseen voi pyytää apua esim. osakaskunnilta, kalastusalueelta, alueella toimivilta vesiensuojeluyhdistyksiltä, -säätiöiltä tai -neuvottelukunnilta, kunnasta tai ELY-keskuksesta. 

Vesien ekologista ja kemiallista tilaa sekä muita vesienhoitoon liittyviä aineistoja voi tarkastella alueellisesti tai esim. yksittäisen järven osalta sovelluksessa nimeltä Vesikartta. Tietoja voi löytyä myös SYKEn Avoin tieto -palvelusta sekä Järvi&meriwikistä, jonne kuka tahansa voi tallentaa järveään tai merenlahteaan koskevia havaintoja.

 

Tavoitteiden asettamista varten tarvittavia tietoja ovat:

  • perustiedot kohteesta (mm. valuma-alueen koko ja maankäyttö, kunnostettavan kohteen pinta-ala tai pituus)
  • hydrologiset perustiedot (mm. syvyystiedot, virtaama, veden viipymä)
  • vedenlaatutiedot
  • keskeiset kuormituslähteet
  • kasvillisuuden ja kalaston tila
  • kohteen ja sen ranta-alueiden käyttö (esim. kalastus, vedenotto, veneily)
 
Julkaistu 12.6.2013 klo 10.54, päivitetty 13.12.2016 klo 9.59