Kemijoen vesienhoitoalueen erityispiirteet

Pintavedet ja merialue

Kemijoen vesienhoitoalueen pinta-ala on 55 700 km2. Alue ulottuu pohjoisesta Saariselän tuntureilta ja Pöyrisjärven erämaasta etelään Perämeren rannikolle. Aluetta luonnehtivat suuret pohjoiset joet, joille ovat tyypillisiä suuret vuodenaikaiset ja vuosittaiset virtaamavaihtelut. Virtaamien suureen vaihteluun vaikuttavat veden juoksua tasaavien järvialtaiden vähäisyys, pitkä talvi ja routainen maa lumen sulamisen aikoihin. Soiden osuus vesienhoitoalueella on huomattava, laajoilla alueilla yli kolmannes maa-alasta; Simojoella jopa yli puolet. Alueella on yhteensä 178 jokea, joiden valuma-alue yli 100 km2 ja noin 420 yli 50 ha:n järveä.

Kemijoen pääuoma sekä Kitinen ja Raudanjoen alaosa ovat säännösteltyjä sähköntuotantoa varten. Suurimmat säännöstelemättömät joet ovat Simojoki, Ounasjoki, sekä Kemijoen yläjuoksu ja sen sivuhaarat Tenniö- ja Värriöjoki. Alueella on edustettuna pääosa  suomalaisista jokityypeistä. Pääosa alueen joista on keskisuuria, soiden runsaasta osuudesta johtuen humuspitoisia jokia.

Järvistä yleisimpiä ovat pienet, kohtalaisen humuspitoiset järvet, joita on yli puolet alueen järvistä. Korkeimmilla alueilla on myös tunturijärviä. Suurimmat järvet ovat Simojärvi sekä voimataloutta varten säännöstellyt Kemijärvi ja Suolijärvet sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvet.

Järvien ja jokien tilaan on vaikuttanut niin haja- ja pistekuormitus kuin maa- ja vesiympäristön fyysinen muokkaaminen. Vesistöjä kuormittavat tekijät, kuten asutus, teollisuus ja muu tuotanto sekä maa- ja metsätalous, painottuvat vesienhoitoalueen eteläosaan.

Perämeren rannikkovedet ovat kokonaisuudessaan matalia ja pääosin tuulelle alttiita, mutta alueella on myös suojaisia lahtialueita. Oman lisäpiirteensä tuo maankohoaminen. Jokivesien vaikutus näkyy selkeästi korkeassa humuspitoisuudessa ja alhaisessa suolapitoisuudessa. Jääpeitteinen kausi on pitkä ja vedet suhteellisen kylmiä. Monet alueen eliölajeista elävät sekä suolapitoisuuden että lämpötilan osalta sietokykynsä äärirajoilla.

Kuormituksen aiheuttamia rehevöitymisongelmia on havaittu lähinnä rannikolla ja jokisuissa, missä asutuksen ja teollisuuslaitosten sekä jokien mukanaan tuoman kuormituksen vaikutukset ovat suurimmat. Perämeri on ominaispiirteittensä vuoksi kuitenkin herkkä kuormitukselle. Suurimmat pistekuormittajat ovat Kemin alueella sijaitseva sellu- ja paperiteollisuus ja jätevedenpuhdistamo.

Pohjavedet

Kemijoen vesienhoitoalueella on kaikkiaan 189 vedenottokäytössä olevaa I-luokan pohjavesialuetta. Niiden kokonaispinta-ala on 244 km2. Asutuksen keskittymisen ja veden käyttötarpeen mukaisesti nämä alueet painottuvat Kemijoen alajuoksulle Kemin ja Rovaniemen välille. Aivan Kemijoen alajuoksulla rannikkoseudulla  pohjavedet ovat yleensä rauta- ja mangaanipitoisia heikentäen niiden käyttökelpoisuutta talousvedeksi. Käyttämättömiä pohjavesivarantoja on Kemijoen valuma-alueen keski- ja pohjoisosissa runsaasti. Vastaavasti Simojoen alajuoksulla hyvälaatuisia pohjavesialueita on vähän käytettävissä.

Pohjavesialueiden veden laadussa on nähtävissä selvää vaihtelua eri alueilla. Kemijoen alajuoksulla on suhteellisen paljon kalkkipitoisen kallioperän vaikutusta ja tällä alueella pohjavedet ovat emäksisiä ja sisältävät runsaasti kalkkiyhdisteitä. Vesienhoitoalueen keskivaiheilla on vaihtelevan laatuinen liuskekivialue, jossa vesi on keskimäärin neutraalia ja muualla vallitsevana ovat happamat kivilajit ja sen myötä vesien pH on alhainen ja liuenneita aineita vähän. Vesienhoitoalueen alajuoksulla Perämeren rannikon läheisyydessä pohjavesien rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat luontaisestikin korkeat.

Kemijoen vesienhoitoalueella vedenottokäytössä olevat pohjavesialueet ovat asutus- ja teollisuusalueiden ulkopuolella, joten näistä syistä johtuvat riskitekijät ovat pieniä. Maatalouden aiheuttama kuormitus on myös vähäistä. Pohjavesialueilla ei juurikaan ole vilkasliikenteisiä teitä, joten haitat pohjavesille jäävät tältä osin myös vähäisiksi. Suuria riskejä pohjavesialueilla ei ole todettavissa. Maa-aineksen otto on ollut 1980-luvun alusta alkaen luvanvaraista toimintaa ja sen myötä pohjavesien suojelu on voitu huomioida ottotoiminnassa ja estää merkittävien riskien syntymistä.

Vesihuolto

Kemijoen vesienhoitoalueella asuvasta väestöstä on noin 93 % liittynyt vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostoihin ja vesihuoltolaitosten jakama vesi on kokonaisuudessaan pohjavettä. Liittymisprosentti on erittäin hyvä ja perustyö on sen osalta tehty, vedenhankinnassa pääpaino on tulevaisuudessa vedenhankinnan, -laadun ja -jakelun varmistamisessa.

Vesijohtoverkostojen ulkopuolinen haja- ja loma-asutus käyttää vedenhankinnassaan omia kiinteistökohtaisia vedenottamoita. Kattavaa ja luotettavaa tietoa kiinteistökohtaisten kaivojen veden laadusta ei ole, koska systemaattista kaivovesien laatututkimusta alueella ei ole tehty.

Vesihuoltolaitosten viemäriverkostoihin on liittynyt noin 80 % vesienhoitoalueen väestöstä. Viime vuosina jätevesien käsittelyä on keskitetty suurempiin yksiköihin rakentamalla eri verkostojen välille siirtoviemäreitä, näin on saatu keskitetyn viemäriverkoston piiriin siirtoviemärin vaikutusalueella olevat haja-asutusalueiden kiinteistöt. Tämä suuntaus jatkuu myös tulevaisuudessa.

Yksittäisten haja- tai loma- asutuskiinteistöjen jätevedet puhdistetaan kiinteistökohtaisin menetelmin. Näissä kiinteistöissä jätevedenkäsittely on usein puutteellista ja vaatii siten hajajätevesiasetuksen edellyttämää tehostamista siirtymäajan loppuun mennessä.

Kemijoen vesienhoitoalueelle sijoittuvat Luoston, Pyhän ja Levin matkailukeskukset, näiden alueiden noin 25 000 vuodepaikan sesonkiaikainen vesihuoltopalveluiden tarve on varsin merkittävä.
Julkaistu 25.9.2013 klo 11.40, päivitetty 2.9.2015 klo 9.24
Julkaisija: