Tulvien esiintyminen - Lappi

Lapin vesistöalueilla suurimmat tulvat ovat keväällä, mutta pitkään kestävät ja voimakkaat sateet voivat aiheuttaa myös suuria kesä- ja syystulvia. Lumen sulaminen alkaa Lapissa keskimäärin huhtikuun puolessa välissä, jolloin jokien virtaamat alkavat kasvaa ja jäät lähtevät liikkeelle. Jäät voivat aiheuttaa jääpatoja kasautuessaan suvantojen yläpäihin. Jääpatotulvia syntyy lähes vuosittain tietyillä jokijaksoilla Simojoella, Tornionjoella, Ounasjoella ja Ivalojoella. Suurimmillaan virtaamat ovat yleensä 1-2 viikkoa jäiden lähdön jälkeen. Virtaamien suuruus ja tulva-ajan pituus riippuvat talven lumitilanteesta ja sulamiskauden sääoloista.

Paatsjoen vesistöalue

Paatsjoen vesistöalueen pinta-ala on yhteensä 18 403 km2. Alueen keskeisin vesimuodostuma on Suomen kolmanneksi suurin järvi, Inarijärvi, johon laskevat joet ovat luonnontilaisia lukuun ottamatta Kirakkajoen vesistöä. Ivalojoki on vesistöalueen suurin joki.

Ivalojoen kevättulvat alkavat yleensä huhtikuun lopussa ja virtaamat ovat suurimmillaan toukokesäkuun vaihteessa. Ivalon keskustaajama on sijaintinsa vuoksi kärsinyt lähes vuosittain tulvan seurauksista. Useimmiten tulvia aiheuttavat jääpadot, mutta myös lumen sulamisen seurauksena syntyneet vesistötulvat ovat yleisiä.

Suuria tulvia on ollut vuosina 1952, 1966, 1968, 1981, 1993, 2000 ja 2005. Suurin tulva on tapahtunut vuonna 2005, jolloin oli vesistötulva ilman jääpatoja. .Tiet Näverniemeen, Angeliin ja ajoittain Rovaniemen suuntaan olivat poikki. Ivalojoella uusi virtaaman ennätys oli 1045 m3/s Pajakosken havaintoasemalla ja vedenkorkeus oli N60+128,01 metriä. Entinen ennätys Ivalojoen Pajakoskella (920 m3/s) oli vuodelta 2000, jolloin oli jääpatotulva. Vuoden 2005 tulva vastasi kerran 80 vuodessa toistuvaa tulvaa .
Ivalojoen tulvien lisäksi vahinkoja on aiheutunut myös Kaamasjoen ja Vaskojoen suualueilla.

Kemijoen vesistöalue

Kemijoen vesistöalue on Lapin suurin ja koko Suomen toiseksi suurin vesistöalue. Vesistöalueen pinta-ala on yhteensä 51 127 km2. Vesistöalueen suurimmat joet ovat Kemijoki ja Ounasjoki.

Ounasjoki

Ounasjoella lähes kaikki tulvat, lukuun ottamatta vuoden 2005 tulvaa, ovat syntyneet jääpatojen seurauksena. Ounasjoen tulvavuosia ovat olleet 1900-luvulla vuodet 1929, 1932, 1934, 1944, 1950, 1954, 1964, 1971, 1977, 1984, 1987, 1993 ja 1998. 2000-luvulla suurempia tulvia on ollut vuosina 2000, 2005 ja 2008.

Ounasjoen lähivuosien poikkeuksellisin ja merkittävin tulva oli vuonna 2005, joka syntyi lumen sulamisen seurauksena ilman jääpatoja. Silloin kevät tuli myöhään, lumi sekä jäät sulivat nopeasti, lunta oli paljon ja runsaat vesisateet keväällä aiheuttivat poikkeuksellisen suuren tulvan. Tulvan arvioidaan toistuvan keskimäärin 60-70 vuoden välein. Virtaama oli tuolloin Könkäällä 844 m3/s ja vedenkorkeus Kittilän kirkonkylän kohdalla N60+177,56 metriä. Tulva aiheutti lähes kuuden miljoonan euron vahingot Kittilässä ja Ylä-Ounasjoen alueella.

Jääpatoja muodostuu mataliin ja pitkiin suvantoihin, missä joki on paikoin pohjaan asti kiintojäässä. Ounasjoella jääpatoja muodostuu Kittilässä Maijaniemeen ja Kaukoseen ja alajuoksulla erityisesti Taljasuvantoon, Iisinkisuvantoon ja Nivankylään.

Kittilän tulva 2005
Kittilän tulva vuonna 2005. © Jari Uusitalo

Kemijoki

Kevättulva on jokavuotinen ilmiö Kemijoessa. Rovaniemellä tulva aiheuttaa vahinkoja, kun vedenkorkeus ylittää tason N60+ 77,00 metriä Lainaalla. Vahinkorajan ylittäneitä tulvia on ollut mm. vuosina 1943, 1966, 1967, 1973 1981 sekä 1993. Hieman tason alapuolelle jäätiin vuosina 1953, 1955, 1959 ja 1977. Hydrologinen havainnointi Rovaniemen alueella aloitettiin vuonna 1935. Ennen hydrologisen havainnoinnin aloittamista poikkeuksellisiksi tulvavuosiksi mainitaan eri lähteissä mm. vuodet 1719, 1741, 1738, 1791, 1807, 1859, 1866, 1868, 1905 (epävarma tieto), 1910, 1912 ja 1934.

Vuoden 1741 tulva oli pahin 1700-luvulla

Vuoden 1741 tulvassa oli korkea ja pitkä tulvan huippu ja se osui Rovaniemen seudulle. Tulvan aiheuttamista tuhoista teki valituksen yli puolet tiloista keskisen Kemijoen alueella. Ylä-Ounasjoen alue ja Kemijärven seutu säästyivät parhaiten tulvavahingoilta.

Matti Paavalniemen talossa vesi nousi asuinpirtin lattialle kahden kyynärän korkeudelle (1,1 m) ja ajoi väen ja karjan metsään 9 päivän ajaksi. Pulkamon talon väki asusteli läheisissä vaaroissa 12 päivää ja Korvan talon väki 8 päivää.

Vuoden 1741 tulvan tasoinen tulva toistuu keskimäärin kerran 250 vuodessa.

Räisäsen jääpatotulva vuonna 1807

Räisäsen nimellä kulkeva tulva hävitti niemen ja kosken: Kiviseen Kaarrekoskeen syntyneen jääpadon kerrotaan olleen 16 kilometriä pitkän. Viirin isäntä Räisänen oli kaivanut ojan Kaarrekosken niemen poikki, tarkoituksena oli patoutuneen veden ohjaaminen kosken ohi. Toimenpiteen seurauksena tulva vei koko niemen mennessään ja Kaarrekoski hävisi olemattomiin. Rovaniemen kirkon kohdalla veden väitetään nousseen 9 metriä tavanomaista korkeammalle.

Räisäsen tulvan tasoinen tulva toistuu keskimäärin kerran 90 vuodessa.

Legendaarinen Saulin tulva vuonna 1859

Saulin tulva vuonna 1859 on ollut Kemijoen vesistöalueella yksi historian suurimmista ja tuhoisimmista tulvista. Saulin tulvan syntymisen taustalla oli runsasluminen talvi ja kevät oli myöhässä. Lämpötila nousi keväällä erittäin nopeasti, jonka seurauksena lumet sulivat lyhyen ajan kuluessa. Tulvavesi nousi Rovaniemen kohdalla 10 metriä tavanomaisen yläpuolelle toukokuun 22. – 24. päivinä. Vahinkoja oli laajalla alueella Kemijoen vesistössä.

Ounasjoella Meltauksen ja Hakokönkään sahat menettivät padot ja Meltauksen saha myös myllyn. Pitäjänkokous arvioi sahojen kärsimät vahingot 2500 hopearuplan suuruisiksi. Saarenkylä joutui kokonaisuudessaan veden alle, samoin Lainaan ja Ounasvaaran välillä oleva asutus. Asukkaat pakenivat tulvaa vaaroille.

Pitäjänkokouksessa 13.6.1859 kirjattiin vahinkojen määräksi kaikkiaan 22 631 hopearuplaa ja 50 kopeekkaa.

Saulin tulvan tasoinen tulva toistuu keskimäärin kerran 300 vuodessa.

Vuoden 1910 tulva ehkä historian kolmanneksi suurin

Tulvasta löytyy vähän kirjattua tietoa, vaikka se lienee ollut Kemijoen tunnetun historian kolmanneksi suurin.

Vuoden 1910 tulvan tasoinen tulva toistuu keskimäärin kerran 150 vuodessa. 

Vuoden 1993 tasoinen tulva kerran 20 vuodessa

Viimeisin suuri tulva Rovaniemen seudulla on ollut vuonna 1993. Tulvan toistuvuus on noin 20 vuotta (N60+ 77,25 m). Samansuuruisia tulvia on ollut 1900-luvulla useampia. Vuonna 1973 tulva oli 12 cm korkeampi, muut tason N60+ 77,00 m ylittäneet tulvat olivat hyvin lähellä vuoden 1993 tasoa.

Lähteet:

Ahvenainen, Jorma 1967. Tulviva Kemijoki. – teoksessa Entinen Kemijoki (toim. Linkola, Martti), 118 – 127. Helsinki.
Saarnisto, Matti, Kotivuori, Hannu, Vahtola, Jouko ja Enbuske , Matti 1996.  Rovaniemen historia vuoteen 1721. Jyväskylä.
Hiukka, Alpo 1998. Kevättulvista. – teoksessa Saarenkylän historia (Rovaniemen maalaiskunnan kulttuuritoimi), 391 – 393. Rovaniemi.
Hydrologinen vuosikirja 1993 ja Hydrologian toimiston tietokannat.

Historian kertomaa suurtulvista Rovaniemellä

jätkänkynttiläsillan tulvaJätkänkynttilän silta kuvattuna 4.11.2011, jolloin vesipinta oli N60+ 74,17 metriä. © Juha-Petri Kämäräinen.

Saarenputaan silta
Saarenputaan silta, Saarituvat, keväällä 1993. Kuvassa tulva ei ole ihan korkeimmillaan. © Rovaniemen kaupunki (Jänkälä 1993).

KotisaariRovaniemen kotisaari tulvan keskellä vuonna 2012. Tulva vuonna 2012 oli hieman tavallista tulvaa korkeampi, mutta ei aiheuttanut vahinkoja. © Anna Kurkela

Tornion-Muonionjoen vesistöalue

Tornion-Muonionjoen vesistöalue muodostuu kahdesta päähaarasta, Ruotsin puolelta tulevasta Tornionjoesta sekä Muonionjoesta, joka virtaa pitkin Suomen ja Ruotsin rajaa. Nämä joet yhtyvät noin 10 km Pajalan taajaman yläpuolella.Vesistöalueen kokonaispinta-ala on 40 157 km2, josta 14 480 km2 on Suomessa, 25 393 km2 Ruotsissa ja 284 km2 Norjassa.

Tornionjoki-Muonionjoki on yksi neljästä suuresta säännöstelemättömästä joesta Ruotsissa ja toinen kahdesta suuresta säännöstelemättömistä joista Suomessa. Tornion-Muonionjoella vahinkoja aiheuttaneet tulvat syntyvät pääosin jääpadoista.

Aikaisin havainto jääpatotulvasta on vuodelta 1615, jolloin Särkilahden kappeli (Ylitornion ensimmäinen kirkko) huuhtoutui tulvan mukana. Vuonna 1677 tapahtunut Keksin tulvaksi nimetty tulva aiheutti laajoja vahinkoja. (Zachrisson 1989) Vedenkorkeushavaintojen perusteella korkeimmat vedenkorkeudet on mitattu vuonna 1968 useilla vesistöalueen vedenkorkeusasemilla. Myös suurimmat virtaamat on mitattu useilla asemilla samaan aikaan. Vuoden 1968 tulva oli tunturitulva, joka tapahtui 9-11 kesäkuuta.

Vuonna 1990 syntyi jääpato Hellälän kohdalle aiheuttaen tulvan Tornion ja Haaparannan alueelle. Korkein mitattu vedenkorkeus Tornion Suensaaren alueella oli 30.4.1990 N60 + 4,60 m (=NN + 4,23). Kokonaisvahinko Tornion kaupungille oli noin 944 000 €. Rakennusvahinkoja aiheutui noin 260 000 €:n edestä ja irtaimistovahinkoja noin 450 000 € arvosta. Vuoden 1990 tulva on suurin tapahtunut tulva Tornion kaupungin alueella.

Aikaisempia jääpatojen aiheuttamia suurempia tulvavahinkoja on sattunut esimerkiksi vuosina 1934, 1971 ja 1985. Viimeisin Tornion alueen jääpatotulva oli keväällä 2002, jolloin Tornionjoki oli Kukkolankosken yläpuolelta jäässä, ja ylhäältä tulevat jäät ohjautuivat vapaana virranneeseen Liakanjokeen. Joki pystyi vastaanottamaan jäämassat, mutta meren oltua vielä jäässä, jäätelit pakkautuivat jokisuistoon ja patosivat Oxön edustan nostaen veden pari metriä normaalia ylemmäksi.

Tornionjokeen laskevalla Tengeliönjoella haittana ovat vuosikymmenten ajan tulvaongelmia aiheuttaneet hyydejäät. Hyydetulva-alueet sijoittuvat Portimojärven yläpuolelle Luonionkosken yläosan ja Juopakosken alaosan väliselle noin 8 kilometrin pituiselle jokiosuudelle. Vahinkoja aiheutuu erityisesti maataloudelle.

Lähteet:

Zachrisson, G. 1989. Svåra islossningar i Torneälven, Förslag till skadeförebyggande. SMHI Hydrologi nr 25. SMHI och Vatten- och Miljöstyrelsen i Finland. Norrköping. 67s.

Simojoen vesistöalue

Simojoen vesistöalueen pinta-ala on 3 160 km2 ja sen pääjoki Simojoki on luonnontilainen. Simojoelle on tyypillisiä jääpatojen aiheuttamat tulvat, joita esiintyy joen alajuoksulla välillä Hosionkoski-Perämeri. Tulvavahinkoja syntyy pääosin vain jokisuulla, Simonkylällä, Jokikylällä ja Tainijokisuunalueella.

Simon keskustaajama kärsii lähes vuosittain tulvan seurauksista. Suuria tulvia on ollut vuosina 1913, 1929, 1934, 1948, 1967, 1977, 1982, 1993 ja 2000.

Vuonna 2000 jääpatotulva Patosaaren yläpuolella ohjasi tulvavedet Oritojan kautta Simon keskustaan, jolloin tulvavedet veivät mennessään yleistä tietä useamman sadan metrin matkalla. Tästä aiheutui useiden satojen tuhansien markkojen vahingot kunnalle. Lisäksi tulva kasteli useita rakennuksia kyseisen tien läheisyydessä. Tulvavahingoiksi arvioitiin vuonna 2000 Simon alueella 160 000 euroa.

Tenojoen vesistöalue

Tenojoen vesistöalue on Suomen pohjoisin vesistöalue. Sen pinta-ala on yhteensä 16 386 km2, josta 31 % on Suomen puolella ja 69 % Norjan puolella.  Vesistöalueen pääjoki on luonnontilainen Tenojoki.

Tenojoella esiintyy lähes vuosittain jonkinasteinen tulva jäiden lähdön yhteydessä. Tenojoen suurilla virtaamilla ei kuitenkaan yleensä kastu rakennuksia, sillä Tenojoki on leveä ja virtaa syvässä kanjonissa. Suurimpia vahinkoja on syntynyt silloille ja tiepenkereille, kun suuret virtaamat syövyttävät maa-ainesta ja jäät puskeutuvat teille.

Suurin Pulmangissa mitattu tulva tapahtui vuonna 1920, jolloin virtaama oli 3844 m3/s (hetkellinen huippuvirtaama 3866 m3/s). Karigasniemellä suurin tulva on tapahtunut vuonna 1981,jolloin virtaama oli 1300 m3/s. Vedenkorkeus samoihin aikoihin oli N43 +127,48 m. Korkeita vedenkorkeuksia on havaittu Onnelansuvannossa vuosina 1968, 1970, 1984 and 1999. Vuonna 1968 kevät tuli myöhään ja lumi suli toukokuussa. Korkeat vedenkorkeudet vuosina 1970 ja 1999 aiheutuivat jääpadoista. Vuoden 1984 korkea vedenkorkeus aiheutui nopeasta lumen sulamisesta ja jääpadosta. Syksyllä 1998 jäänlähtö aiheutti jääpadon, joka ylettyi uoman pohjaan asti. Jääpato aiheutti keväällä 1999 suuren tulvan Utsjokisuuhun, vahinkojen kokonaissumma nousi hieman yli 260 000 euroon.

Muut vesistö- ja valuma-alueet

Viantienjoen alaosalla Simossa on ollut toistuvia jääpatotulvia. Keväisin Viantienjoki saattaa tulvia voimakkaasti, mutta haitat asutukselle ovat vähäisiä. Vuonna 2001 kevättulvat aiheuttivat vähäisiä vahinkoja maataloudelle.

Muilla Lapin vesistöalueilla (Näätämöjoki, Uutuanjoki, Tuulomajoki, Kaakamojoki ja Perämeren pohjoisen rannikkoalueen pienet vesistöalueet) ei ole tapahtunut merkittäviä tulvavahinkoja.

Myrskyt Perämerellä

Ilmatieteenlaitos on kerännyt systemaattisesti tietoa voimakkaista myrskyistä vuodesta 1990 alkaen. Kemin alueella on ollut tällä ajanjaksolla kaksi voimakasta myrskyä, joulukuussa vuonna 1991 ja tammikuussa vuonna 2007. Vuonna 1991 tuulen nopeus oli 26 m/s ja vuonna 2007 tuulen nopeus oli 25 m/s. Lisäksi alueella on kesäaikaan mitattu voimakkaita vahinkoja aiheuttaneita lyhytaikaisia ukkosmyrskyjä. Vahinkoja aiheuttaneita voimakkaita tuulia on ollut Kemin alueella ainakin elokuussa 1983 (19 m/s) ja kesäkuussa 1984 (15 m/s)

Lapin rannikkoalueella vuosisadan yksi rajuimmista myrskyistä on ollut vuoden 1982 syyskuinen Mauri-myrsky. Myrsky kesti kaksi päivää. Myrsky saapui Perämereltä Oulun korkeudelta ja kulki leveänä rintamana koilliseen viistosti halki Pohjois-Suomen. Mauri-myrskyn keskituulennopeus 18-20 metriä sekunnissa ja puuskissa 30-35 metriä sekunnissa. Voimakkaan tuulen takia merivesi pakkautui Perämeren pohjukkaan ja aiheutti äkillisen voimakkaan vedenpinnan nousun. Se iski voimakkaimmin perämeren pohjukkaan, jolloin Kemissä vesi nousi yli kaksi metriä ja aiheutti erilaisia vahinkoja eri puolilla rannikkoa. Suurin virallinen mitattu vedenkorkeus oli Kemissä N₆₀+1,92 metriä (MW 1982 +201 cm). Merenpinnan nousu ja myrskytuuli aiheuttivat paikallisia vahinkoja rannikolla sekä Tornion saaristossa menehtyi kaksi ihmistä. Puuskainen tuuli kaatoi laajoilta alueilta metsää, vesi nousi kellareihin ja puita kaatui talojen päälle. Myrsky rikkoi Kemin ja Tornion venesatamat sekä Ajoksen meriliikennesatama kärsi pahoja vaurioita. Tulvavesi uhkasi myös Kemin sairaalaa, kulttuurikeskusta ja kunnantaloa. Rantojen läheisyydessä liikenneväylät kärsivät vaurioita kun merivesi vaurioitti perustuksia. (Lapin ELY-keskus, 2011)

Yksityisille ihmisille aiheutuneiden vahinkojen kokonaissumma on hieman alle 160 000 € (vahingot, joista on esitetty korvauspyyntö). Tarkistettuja vahinkoarvioita on yhteensä Simossa noin 25 000 €, Kemissä noin 14 000 € ja Merivesitulvan tulvariskien alustava arviointi Perämeren pohjoisella rannikkoalueella 10 Torniossa noin 50 000 €. Kemin kaupungille vahinkojen yhteismäärä oli reilu 900 000 euroa. (Lapin ELY-keskus, 2011)

Lisää tietoa merivedenkorkeuksista ja aallokoista löytyy Itämeriportaalista.

Lähteet:


Julkaistu 17.9.2013 klo 12.10, päivitetty 10.4.2014 klo 12.20

Julkaisija: