Ilmastohistoria ja ilmastonmuutos

Ilmastosta on tullut modernin ajan ympäristökysymysten merkittävin teema ja samalla ilmastonmuutoksesta globaali ongelma mutta jossain määrin myös kiistan aihe kasvihuonekaasujen vaikutuksia arvioitaessa. Ilmastonmuutosta pidetään globaalina ympäristöuhkana yhdessä väestönkasvun ja vesistöjen pilaantumisen kanssa. Paljon on puhuttu varsinkin maapallon lämpötilan kehityksessä niin sanotusta jääkiekkomailailmiöstä, jossa tasaisen lämpötilakehityksen jälkeen viimeisen vuosisadan aikana lämpötila olisi noussut hyvin jyrkästi.

Keskeinen kysymys on ollut se, kuinka paljon ihmisen toiminta vaikuttaa maapallon lämpötilaan muun muassa hiilidioksidipäästöjen vuoksi. Itse asiassa käsite ilmastonmuutos on siirtynyt yleiskielessä tarkoittamaan ihmisen toiminnasta aiheutuneita muutoksia, vaikka ilmasto on muuttunut kautta maapallon historian. Kiistämätön tosiasia on, että lämpötila on ollut noususuuntainen, mutta laskentamallit siitä kuinka voimakas nousu on ollut ja tulee olemaan, ovat vaihdelleet. Varsin yleisesti hyväksytty näkemys on, että maapallon pintalämpötilat ovat kohonneet 1900-luvun alusta vuoteen 2005 mennessä noin 0,65 astetta.

Ilmaston määritelmä

Ilmastolla tarkoitetaan jonkin alueen tyypillistä säätä ja sen vaihteluita. Käsitteenä se liitetään yleensä keskimääräisiin maanpinnalla vallitseviin oloihin ja kuvataan eri ilmastomuuttujien alueellisilla jakaumilla. Muuttujista merkittävin on lämpötila, mutta muita muuttujia ovat myös sademäärä, ilman kosteus, haihtuminen, ilmanpaine ja tuuli, lumiolot, pilvisyys ja auringonpaiste sekä näkyvyys ja sumu. Suomen ilmaston tärkein vaikuttava tekijä on maan sijainti 60. ja 70. leveysasteen välillä Euraasian rannikkoilmastovyöhykkeessä, jossa ominaisia ovat sekä meri- että mannerilmaston piirteet riippuen siitä, mistä suunnasta ilmavirtaukset kulloinkin tulevat.

Ilmastovaihtelut johtuvat ilmavirtausten suunnasta, ja varsinkin talvella vaihtelut ovat nopeita. Lämpötilan vaihtelut synnyttävät myös Suomen ilmastolle niin keskeiset vuodenajat. Vuoden keskilämpötila on kuitenkin Suomessa useita asteita korkeampi kuin muualla tällä leveyspiirillä johtuen Golfvirran lämmittämältä Atlantilta tulevista ilmavirroista, mutta myös Itämeri ja sisävedet nostavat Suomen keskilämpötilaa.

Lämpötilan vaihtelut

Maapallon lämpötilan vaihtelut ovat kulkeneet pitkällä aikavälillä, miljoonien vuosien ajan selvässä syklissä, ja sen mukaan eläisimme nyt 2000-luvulla vastaavan lämpöjakson huipulla kuin viimeksi 120 000 vuotta sitten. Elämme siis parhaillaan maapallollamme holoseenikautta eli lämmintä vaihetta. Odotettavissa olisi siten muutamien vuosituhansien, ehkä parinkymmenen tuhannen vuoden kuluessa ilmaston kylmeneminen ja eteneminen kohti uutta jääkautta.

Ihmisen vaikutusta pidetään merkityksellisenä 1800-luvun jälkipuoliskolta lähtien, kun kasvihuoneilmiö on alkanut vaikuttaa maapallon ilmastoon. Toisin sanoen maapallolle tuleva lämpösäteily ei pääsekään takaisin ulompiin atmosfääreihin hapen ja hiilidioksidimäärän kasvaessa. Ja hiilidioksidimäärä kasvaa teollisuuden ja liikenteen päästöjen (fossiiliset polttoaineet) jatkuvasti lisääntyessä ja toisaalta hiilinielujen eli varsinkin metsien hävittämisen vuoksi.

Ongelmana on ollut kuitenkin osoittaa, kuinka suuri osa ilmaston lämpenemisestä lähimenneisyydessä ja toisaalta lähitulevaisuudessa on lopultakin ihmistoiminnan seurausta ja kuinka suuri osuus on luonnollisella ilmastonvaihtelulla.

Historiallisen ajan ilmasto

Menneisyyden lyhyen aikavälin ilmasto-oloista kertovat vuosilustot. Dendrokronologiassa tutkitaan puiden vuosilustojen paksuusvaihteluja, jotka ovat riippuvaisia lämpötilasta ja kosteudesta sekä paikallisista kasvuympäristön tekijöistä. Erityisesti pohjoisen metsänrajan tuntumassa kesälämpötilojen merkitys ja varsinkin heinäkuun lämpötila on keskeinen puun kasvulle, joten sieltä kerätyistä puista, eritoten männyistä, saadut lustokäyrät kuvaavat hyvin myös lämpötilan historiaa.

Enontekiön Tsuolbmajärvestä kerätyn aineiston perusteella ovat ilmastotutkijat laatineet heinäkuun keskilämpötilaa kuvaavan käyrän jääkauden jälkeisestä ajasta nykyaikaan saakka. Siinä näkyvät 4000 vuotta sitten vallinnut erittäin kylmä vaihe sekä sen jälkeinen lämpötilan nousu, jota jatkui aina 1100-luvulle saakka. Siitä alkoi jälleen syvä pudotus 1600-luvulle saakka ja vähitellen tapahtunut lämpeneminen.

Ilmasto-olot vastaavat 2000-luvulla 1 000 vuotta sitten vallinnutta lämpöjaksoa, mutta matkaa kuuden ja puolen tuhannen vuoden takaiseen voimakkaaseen lämpökauteen on vielä huomattavasti.

Ennen vuotta 500 oli vallinnut erittäin lämmin ilmastojakso Skandinaviassa, kun taas vuoden 500 jälkeen lämpimin 50 vuoden jakso on ollut vuosien 1402–1451 välillä. Lämpöä seurasi jälleen poikkeuksellisen hyinen kausi. Ilmaston viileneminen tapahtui 1500-luvun jälkipuolella ja pohjoisessa 1570-luvulla, ja hyvin kylmä jakso kesti koko pohjoisella pallonpuoliskolla läpi 1600-luvun aina 1740-luvulle saakka. Esimerkiksi Lontoossa pidettiin säännöllisesti Thames-joen jäällä talvimarkkinat. Pohjois-Fennoskandiassa, johon Pohjois-Pohjanmaa voidaan laskea, on ollut viimeisten 1500 vuoden aikana kylmin sadan vuoden periodi nimenomaan vuosien 1580–1680 välillä. Pohjois-Pohjanmaalla on ollut kaikkein kylmin vuosi 1641, mutta muualla Euroopassa kärsittiin kylmintä vuotta 1642. Esimerkiksi hylkeenpyynti koki kovia Pohjanlahden rannikkoseuduilla 1500-luvun loppuvuosina ja 1600-luvun alussa. Saalismäärät tipahtivat kolmasosaan edeltäneistä ajoista. Kylmyys teki paksun jääpeitteen, jolloin harmaahylkeiden elinolot heikkenivät ja kanta pieneni. Vastaavasti myös hylkeiden saalismäärät pienenivät ja pyytäjien elinolot vaikeutuivat.

Tunnetuin jakso ilmaston vaikutuksesta historiassa on juuri niin sanottu pikku jääkausi 1600-luvulla, josta puhutaan yleisenä eurooppalaisten kriisien aikana. Olosuhteet näkyivät inhimillisessä elämässä monin tavoin, ei yksinomaan katovuosina, vaan myös jatkuvina sotina ja kapinointina.

Koleaa kautta seurasi 1700-luvun puolivälistä lähtien 1800-luvun alkuun erinomaisen lämmin jakso, jolloin keskilämpötilassa oli jopa kahden asteen nousu edelliseen kylmään aikaan verrattuna – se tarkoitti myös lähes kahden kuukauden pidempää kasvukautta. Pohjois-Pohjanmaalla suotuisa elämä johti käytännössä suoranaiseen asutusekspansioon, sillä uudistiloja perustettiin 1700-luvun loppupuolella ennätyksellisen paljon. Mutta kylmä kausi iski jälleen 1800-luvun alkuvuosina ja jatkui aina 1900-luvun alkuun saakka. Koko Suomen tavoin myös Pohjois-Pohjanmaalla koettiin tuolloin toistuvia katovuosien sarjoja, joista ankarimmat olivat vuodet 1808–1809, 1830-luku ja 1860-luvun loppuvuodet. Viimeksi mainittuna aikana olivat myös Suomen viimeisimmät pahat kuolonvuodet.

Kylmän kauden jälkeen ilmasto lämpeni 1900-luvun alkupuolella ja yleisilmeeltään lievä lämpeneminen on jatkunut nykypäiviin saakka. Suomessa elettiin lämmin jakso 1920-luvulta 1940-luvulle, mutta 1950-luvulta 1980-luvun alkuun koettiin taas selvästi viileämpi vaihe. Vuosikeskilämpötilojen perusteella 30 vuoden keskiarvoihin verrattuna 1990-luvulta lähtien on eletty vastaavaa lämpöjaksoa kuin 1930-luvulla.

Pohjois-Pohjanmaan ilmasto

Pohjois-Pohjanmaan ilmasto on ollut herkkä muutoksille alueen pohjoisen sijainnin vuoksi. Vaihtelut ovat vaikuttaneet paitsi välillisesti myös suoraan alueen elinkeinojen harjoittamiseen. Maakunta on ja on ollut maapallon pohjoisinta voimaperäisen maatalouden aluetta, joten täällä, maatalouden kannalta marginaalisella alueella, myös ilmaston muutokset tuntuvat ja ovat tuntuneet merkittävästi elinoloissa. Samoin tasaisen pinnamuodon vuoksi vaikuttavat esimerkiksi sateisuus ja haihtuminen olennaisella tavalla boreaalisiin metsiin, soihin ja vesistöjen ominaisuuksiin.

Olennaista ympäristöhistorian kannalta on, että ilmasto on ollut keskeinen välillinen tekijä ihmisen historiassa ajasta ja paikasta riippumatta. Luonto on tarjonnut resurssit populaatiolle ja ilmasto välillisesti sitä säädellyt. Ilmasto-olot ovat vaikuttaneet moniin luonnon oloihin, joilla on puolestaan ollut vaikutusta ihmisten oloihin ja ympäristöön. Sellaisia ovat:

  • kasvukauden pituus,
  • talven kesto,
  • umipeitteen määrä ja kesto,
  • halla ja routa,
  • jäätyminen,
  • sademäärät ja kosteus,
  • vesistöjen vedenpinnan korkeus ja veden lämpötila,
  • tulviminen,
  • kuivuus ja
  • tuulten voimakkuus.

Näiden kaikkien arvioiminen tulisi ottaa huomioon vieläpä alueellisesti voidaksemme todentaa ilmaston vaikutusta ympäristöön ja ihmisten toimintaan historiassa. Vastaavasti vaikutukset tulisi selvittää myös eläinpopulaatioihin ja kasvikuntaan, joilla on ollut myös vaikutusta ihmisen toimintaan.

Lähteet ja kirjallisuus

  • Barron 1996
  • Bradley & Jones 1992
  • Briffa et alia 1992
  • Burroughs 2007
  • Eronen 2002
  • Heino 1998
  • Korhola et alia 2000
  • Kvist 1988
  • Lunkka 2008
  • www.fmi. fi
Julkaistu 20.1.2014 klo 8.20, päivitetty 20.1.2014 klo 9.45

Aihealue: