Alue- ja väestökehitys

Varjakan sahan asuintaloja
Oulunsalon Varjakan sahan asuintaloja Kukonkadulla 1900-luvun alussa. © Oulun maakunta-arkisto

Pohjois-Pohjanmaa ymmärretään nykyisin maakuntana. Se on historiallisen Pohjanmaan pohjoinen osa, joka on rajautunut pohjoisessa Lapinmaahan. Pohjanmaan nimi vakiintui yleiskäsitteeksi 1500-luvulla, jolloin myös pohjoisesta rannikkoalueesta yleistyi käsite Pohjois-Pohjanmaa sitä vanhempien aluenimitysten Pohja, Pohjanperä ja Kainuu sijaan. Vastaavasti läntisestä rannikkoalueesta muodostui Länsipohja, ruotsiksi Västerbotten rinnakkaisena Österbottenille.

Raja itäisen Pohjanmaan ja Länsipohjan välillä on kulkenut Kemi- ja Tornionjoen välissä. Se on myös yksi Suomen historian vanhimpia tunnettuja valtarajoja, sillä jo 1200-luvulla Upsalan ja Turun piispat ratkaisivat suurten lohijokien hallinnan. Tornio tuli Upsalalle ja Kemi Turulle, vaikka valtapoliittisesti nykyisen Pohjois-Pohjanmaan alue kuului Novgorodin mahtavalle valtakunnalle ainakin 1300-luvun puoliväliin saakka. Tuolloin Ruotsin kruunun määrätietoinen asutustoiminta ja hallintojärjestelmä liittivät alueen ruotsalaiseen valtiopoliittiseen kokonaisuuteen.

Oulun lääni ja maakunnat

Vuonna 1775 pohjoinen Pohjanmaa irtaantui Pohjanmaan läänistä omaksi hallinnolliseksi kokonaisuudekseen, Oulun lääniksi, joka käsitti neljä laajaa kihlakuntaa: Salo (Kalajoelta Siikajoelle), Oulu (Limingasta Iihin), Kajaani (Kainuun pitäjät) ja Kemi (Simo- ja Kemijokilaakso). Kemin Lappi kuului Länsipohjan lääniin vuoteen 1809, jolloin siitä tuli osa Oulun lääniä ja autonomista Suomea.

Vanhoista Maanselän ja Kitkan lapinkylistä syntyneen Kuusamon seurakunnan asema oli ollut horjuva, sillä yhtäältä sen oli katsottu kuuluvan jo 1600-luvun lopulla Pohjanmaan lääniin mutta toisaalta paikallishallinnossa ja oikeuslaitoksen järjestelmässä se säilyi pitkään osana Lapinmaata. Syynä horjuvuuteen on nähtävä paitsi historiassa ja väestöpohjassa niin myös luonnonmaantieteellisissä tekijöissä. Historiallisesti asukkaat olivat olleet Kemin Lappia lapinkylien saamelaisia, mutta Kainuun kaskitalonpoikien voimallinen asutusliike 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alkupuolella suomalaisti seudun väestöllisesti ja liitti osaksi Pohjanmaata ja Iijokilaakson asutushistoriaan.

Maakuntahengen vähittäinen kasvu 1800-luvun loppupuolella johti myös Pohjois-Suomessa useampien maakuntien muodostumisen. Taustatekijöinä olivat varsinkin kansakoulujärjestelmän kehitys ja väestön sivistystason nousu mutta myös kulttuurintuntemuksen ja -tiedostamisen kasvu sekä kotiseutuun samaistuminen. Rinnakkaisina ilmiöinä maakuntahengen nousun kanssa olivat yleinen järjestäytymisinto ja erilaisten toiminnallisten seurojen perustaminen. Laajemmin aikakauden yhteiskunnalliseen kehitykseen liittyivät myös erilaiset piiritason järjestölliset toimintamuodot ja oikeastaan myös valtionhallinnolliset piiriorganisaatiot.

Tultaessa 1900-luvun alkuun Oulun lääni koostui useasta maakunnasta: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Peräpohjola ja Lappi. Osittain maakuntaraja määrittyi 1800-luvun hallinnollisten kihlakuntien mukaan, kuten Pohjois-Pohjanmaa Oulun ja Salon kihlakuntien alueena. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä talousalueajattelu siirsi Oulun läänin eteläosan Keski-Pohjanmaahan, johon laskettiin kuuluvaksi jopa Siikajokilaakso. Kulttuuri-identiteetiltään Kala- ja Pyhäjokilaakson asukkaat olivat tunteneet olevansa keskipohjalaisia. Maakunnallista yhtenäisyyttä on ollut vahvistamassa myös oma Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto, sittemmin Pohjois-Pohjanmaan liitto, kuten myös vastaavat organisaatiot Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa.

Seutukunnat ja kunnat

Paikallishallinnollinen jaotus perustui keskiajalta lähtien seurakunnallisiin kokonaisuuksiin, kirkkoherrakuntiin eli pitäjiin, joissa emäseurakunnan alaisuudessa saattoi olla pienempiä kappeliseurakuntia. Vuonna 1865 annettiin asetus kunnallisesta itsehallinnosta maalla, jonka seurauksena kirkollinen ja maallinen pitäjänhallinto erotettiin toisistaan. Ylimmäksi päättäväksi elimeksi tuli kuntakokous. Kaupungit pysyivät omina hallinnollisina kokonaisuuksinaan aina 1970-luvulle saakka.

Vuoden 1865 kunta-asetuksen seurauksena eri pitäjät siirtyivät kuntahallintoon vähitellen 1860-luvun loppuvuosista lähtien. Myös monet kappeliseurakunnista siirtyivät kuntajärjestelmään ja näin itsenäistyivät maallisessa hallinnossa. Kunnallishallintoon saivat osallistua kaikki kuntalaiset, mutta äänioikeus oli manttaaliin pantua eli verotettavaa maata omistaneet manttaaliluvun mukaan.

Kunnallisen itsehallinnon myötä kunnille tuli myös runsaasti ympäristön tilan kannalta velvoittavia toimia, ja ne ovat olleet myös keskeisiä ympäristön ohjaavan järjestelmän osia. Käytännön ympäristötyötä toteutettiin lautakunnissa, kuten tie-, asutus-, terveys-, ympäristö- ja teknisissä lautakunnissa. Kuntiin perustettiin myös virkoja ympäristöön liittyvien kysymysten hoitamiseksi.

Väestökehityksen piirteet

Väestökehitys on perustekijä ympäristövaikutuksissa, sillä väkiluvun kasvaessa lisääntyvät myös ympäristöön kohdistuneiden toimenpiteiden määrä ja muoto. Konkreettinen vaikutus on yhdyskuntarakenteen muutoksessa. Määrätyn alueen väkilukuun vaikuttaa aina kolme muuttujaa, syntyvyys, kuolevuus ja muuttoliike, jonka määrää ohjaavat jonkin alueen vetävät ja vastaavasti lähtöalueen työntävät voimat – esimerkiksi ravinnon puute tai työllistymismahdollisuudet.

Väkiluvulla on myös suora vaikutus asutuksen muodostumiseen, joskin nykyaikana maatiloihin perustunut asutus ei ole enää mielekäs tarkastelutapa. Modernia asutuksen sijoittumista ja yhdyskuntarakenteen kehitystä ohjataan lainsäädännöllisin kriteerein kaavoituksen avulla. Väkiluku sen sijaan luo vaateita ympäristönkäytölle sekä väestönkasvun että väkiluvun pienenemisen seurauksena. Vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella väkiluvun kehitys ohjasi maatilatalouden asutustoiminnan vaikutuksesta Pohjois-Suomen maaseudun oloja, joskin taajamoitumisen ja kaupungistumisen ensimmäiset merkit olivat jo pohjoisessa tuolloin näkyvissä. Kuitenkin vasta 1960-luvulta lähtien voidaan sanoa, että Pohjois-Pohjanmaalla alkoi tapahtua voimakas siirtyminen asutuskeskuksiin, joista osasta tuli myös kaupunkeja.

Julkaistu 20.1.2014 klo 9.57, päivitetty 20.1.2014 klo 13.13

Aihealue: