Suoluontotyypit

Rahkaräme

© Seppo Tuominen

Suot ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja luonnon monimuotoisuutta. Suomen tasainen korkokuva ja kostean viileä ilmasto suosivat soistumista. Alkuperäinen suoalamme on ollut noin 10,4 miljoonaa hehtaaria eli kolmannes maa-alasta. Nykyisin ojittamatonta suoalaa on kuitenkin jäljellä enää noin 4,0 miljoonaa hehtaaria, siitä valtaosa Pohjois-Suomessa. 

Suot ovat merkittävä hiilivarasto. Yli 2/3 Suomen hiilivarastoista on turpeessa.

Suoluontomme on kohdannut suuria muutoksia

Soita on hyödynnetty Suomessa intensiivisesti ja soiden käyttöhistoria ulottuu satojen vuosien päähän. Vanhimpia soiden käyttömuotoja ovat raivaus maatalousmaaksi ja kotitarveturpeenotto. Laajamittaiseksi turvemaiden hyödyntäminen laajeni 1900-luvun loppupuoliskolla, kun soita alettiin yhä enemmän ojittaa metsänkasvatusta varten. Koneellinen turpeenotto laajeni 1970-luvulta alkaen.

Ojitettujen soiden osuus

Ojitettujen turvemaiden osuus kaikista turvemaista

Soita ovat hävittäneet tai jäljellä olevien soiden luonnontilaa heikentäneet myös ojittamattomien puustoisten soiden hakkuut ja maanmuokkaukset, vesirakentaminen, kuten tekoaltaat tai purojen perkaukset, rakentaminen ja tieverkostot sekä pohjavedenotto.

Soiden luonnontilaisuuden kannalta keskeistä on häiriintymätön vesitalous, joka myös ylläpitää turpeen kerrostumista. Vesitalous voi häiriintyä myös kauempana tehdyn maankäytön etävaikutuksena.  

Eniten suoluontoamme ovat muuttaneet metsätalouteen liittyvät toimet. Lähes 5,7 miljoonaa hehtaaria eli yli puolet alkuperäisestä suoalastamme on ojitettu metsätalouden tarpeisiin. 

Uudisojitus metsätalouden tarpeisiin on käytännössä loppunut. Kunnostusojitusten yhteydessä kuivattava vaikutus voi kuitenkin ulottua myös ojittamattomille suon osille.

Ilmastonmuutos voi pitemmällä aikavälillä vaikuttaa soiden luontotyyppeihin. Ilmaston lämpeneminen uhkaa nopeimmin Pohjois-Lapin palsasoita ja routarämeitä, joiden säilymiselle routimisilmiöt ovat keskeisiä.

Suoluontotyypit uhanalaistuneet

Noin puolet suoluontotyypeistä on arvioitu valtakunnallisesti uhanalaisiksi. Suotyypeistä eniten ovat uhanalaistuneet korpiset, lettoiset ja lähteiset tyypit. Ne ovat reheviä ja viljavia soita, joita on jo varhain raivattu pelloksi tai ojitettu metsänkasvatusta varten. Suoyhdistymätyypeistä kaikkein uhanalaisimpia ovat metsäkeitaat ja erityisesti Pohjanmaan ja Kainuun alueella esiintyvät keskiboreaaliset aapasuot. Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat ovat äärimmäisen uhanalaisia.

Soiden luontotyypit ovat uhanalaistuneet erityisen voimakkaasti etelästä Lapin lounaisosaan ja Kainuuseen ulottuvalla alueella (Etelä-Suomi). Tällä alueella myös suojellut suot ovat tyypillisesti pienempiä kuin Pohjois-Suomessa, eivätkä ne muodosta aina ehjiä vesitaloudellisia kokonaisuuksia.

Mustikkakorpi
Mustikkakorpi © Seppo Tuominen

Etelä-Suomessa kaikki muut suotyypit paitsi keidasrämeet ja rahka-rämeet on arvioitu alueellisesti uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Rehevimpien ohella myös monet karummat suotyypit, kuten aitokorvet, soiden reunaosille tyypilliset rämeet ja välipintaiset nevat ovat uhanalaistuneet. Tällä alueella myös suoyhdistymät ovat usein heikossa tilassa. Rakenteellisesti ehyitä ja vesitaloudeltaan täysin luonnontilaisia keidas- ja aapasoita on jäljellä hyvin vähän.

 

Lapissa, lounaisosaa lukuun ottamatta, ja Koillismaalla suoluonnon tilanne on parempi, koska maankäyttö ei ole ollut yhtä intensiivistä kuin etelämpänä ja Pohjois-Suomen soista on myös suojeltu suurempi osuus. Paikallisesti suot ovat Lapissakin kokeneet tuntuvia muutoksia. Metsäojituksia on tehty runsaasti aina Kolarin – Sallan korkeudelle saakka. Valtaosa lettoisista ja korpisista suotyypeistä on ojituksen ja pellonraivauksen vuoksi Pohjois-Suomessakin silmälläpidettäviä tai uhanalaisia.

Pohjois-Suomessa ei ole uhanalaisiksi arvioituja suoyhdistymätyyppejä. Pohjois-Lapin palsasuot ovat kuitenkin arvioitu silmälläpidettäviksi.

Suomella suuri kansainvälinen vastuu suoluonnon säilymisestä

Suomen suoluonto on erityisen monimuotoista ja suoluonnossamme on piirteitä, jotka ovat erityisen luonteenomaisia Fennoskandialle. Suomella onkin mittava kansainvälinen vastuu suoluonnon kirjon säilyttämisestä.

Suomen tasainen korkokuva ja ilmasto-olosuhteet suosivat laajojen, märkien soiden syntyä. Olemmekin erityisen suuressa vastuussa meillä runsaina ja edustavina esiintyvistä märimmistä suotyypeistämme (rimpinevat, rimpiletot ja rimpiset koivuletot) sekä rimpisistä aapasoista. Erityisen suuri vastuu meillä on myös maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoista ja kilpikeitaista.

Peräpohjolan aapasuo

Rimpinen aapasuo. © Rauno Ruuhijärvi

Soiden kehityssarjat ovat muodostuneet Fennoskandialle luonteenomaisen, jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena merestä paljastuneen maan soistumisen ja vaiheittaisen turpeen paksuuntumisen ja suokasvillisuuden kehittymisen seurauksena.

Vastuuluontotyyppejämme ovat myös palsasuot ja routarämeet, joita luonnehtivat laikuttainen ikirouta ja routimisilmiöt, sekä välipintaiset keskiboreaaliset aapasuot ja aitokorvet.

Soiden tilan parantaminen edellyttää laajaa yhteistyötä

Soiden määrän väheneminen on hidastunut, mutta monet maankäyttöpaineet uhkaavat edelleen jäljellä olevien soiden luonnontilaa. Suoluonnon tilan parantamisessa maankäytön suunnittelu on avainasemassa. Tässä on syytä ottaa huomioon myös soiden valuma-alueiden maankäytön vaikutukset jäljellä olevaan suoluontoon. Kunnostusojitukset tulee kohdentaa vain metsätaloudellisesti kannattaviin kohteisiin ja mahdolliset etävaikutukset ojittamattomiin soihin on syytä ottaa huomioon. Turpeenotto ja pellonraivaus tulee suunnata vain ojitetuille ja suoluonnonarvonsa jo peruuttamattomasti menettäneille turvemaille. Näitä periaatteita tukee valtioneuvoston 30.8.2012 tekemä periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. Keskeisenä linjauksena siinä on, että soita merkittävästi muuttava toiminta kohdennetaan ojittamattomille tai luonnontilaltaan muuten merkittävästi muuttuneille soille ja turvemaille.

Soiden luontotyyppien turvaaminen edellyttää myös suojeluverkoston edustavuuden parantamista. Tätä edistää ympäristöministeriön 2012 käynnistämä soidensuojelun täydennysohjelman valmistelu.

Suojelusoiden vesitalouden turvaaminen vaatii ojitettujen soiden ennallistamista suojelurajauksen sisäpuolella ja tarvittaessa myös sen ulkopuolella. Ojitettujen soiden vesitalouden palauttaminen on tärkeä keino soiden monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseksi ja monimuotoisuuden palauttamiseksi. Samalla voidaan palauttaa soiden kyky kerryttää turvetta ja sitoa hiiltä, millä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Lähteet:

Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008a. Suot. - Julkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. S. 75–109.
SY 8/2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus

Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008b. Suot. - Julkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa  2. Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristö 8/2008. S. 143–256.
SY8/2008 LuTu, Osa 2, 4 Suot.pdf (4 001 kt)

Julkaistu 17.6.2013 klo 12.09, päivitetty 7.12.2015 klo 13.27