Rannikkoluontotyypit

Rakkolevävalli

Rakkolevävalli kivikkorannalla Suomenlahdella. © Terhi Ryttäri.

Itämeren tilasta keskustellaan paljon, mutta usein unohtuu, että tällä ainutlaatuisella murtovesialtaalla on myös rannat. Suomen rannikon rantaviivan pituus on noin 46 000 km ja saaria rannikollamme on yli 73 000. Vallitsevina rantatyyppeinä ovat kallio- ja moreenirannat; hiekka- ja sorarannat sekä hienojakoisemmat rannat ovat harvinaisempia.

Rantojen tilaan vaikuttavat monin eri tavoin sekä merellä että maalla tapahtuva ihmistoiminta ja luonnonilmiöt. Tärkeimmät merenrantaluontoamme uhkaavat tekijät ovat Itämeren rehevöityminen, rakentaminen sekä ilmastonmuutos.

Yli puolet rannikon luontotyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi ja neljännes silmälläpidettäviksi. Pinta-alasta uhanalaisten luontotyyppien osuus on viitisen prosenttia.

Hiekkarannat kuluvat ja rehevöityvät

Hiekkarannat ja tuulten muovaamat hiekkadyynit sinnittelevät monenlaisten paineiden alla. Rehevöitymisen seurauksena merestä rantaan ajautuu yhä runsaammin rihmalevä- ja ruokomassaa, joka peittää avoimen hietikon alleen ja luo kasvualustaa hietikolle kuulumattomalle kasvillisuudelle.

Alkujaan koristekasviksi tuotu kurtturuusu on villiintynyt ja leviää rannikollamme hallitsemattomasti. Kasvi muodostaa jopa hehtaarien laajuisia läpikulkemattomia tiheiköitä eräillä hienoimmista hiekkarannoistamme ja hävittää tieltään alkuperäisen hiekkarantakasvillisuuden.

 

Villiintynyt kurtturuusu

 

Villiintyneen kurtturuusun valtaama hiekkaranta. © Terhi Ryttäri.

Hiekkarantojen virkistyskäyttö kuluttaa rantoja ja hävittää niille luonteenomaista kasvillisuutta ja erikoistunutta eläimistöä. Laajoja dyynialueita on myös rakennettu.

Maankohoamisrannikon luontotyyppien kehityssarjat ovat pirstoutuneet

Jääkauden aikaisen mannerjään painon alta vapautuneen maankuoren kohoaminen rannikollamme on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ilmiö. Maankohoaminen on voimakkainta Merenkurkussa ja Perämeren rannikolla, noin 7–8 cm kymmenessä vuodessa. Maankohoamisen seurauksena rantaviiva pakenee länttä kohti jopa kymmeniä metrejä kymmenessä vuodessa ja uusia luotoja ja saaria kohoaa merestä jatkuvasti.

Merestä paljastuneiden alueiden kasvillisuuden kehittyminen pääsee alkamaan aivan alusta. Kasvillisuus seuraa rantaviivan siirtymistä vyöhykkeisinä kehityssarjoina. Maankohoamisen myötä kivennäismaat muuttuvat avoimista niittymäisistä rannoista rehevien pensasto- ja lehtimetsävaiheiden kautta kuusi- ja mäntyvaltaisiksi metsiksi, merestä kuroutuvat lahdelmat, fladat puolestaan kluuvilammiksi ja -järviksi sekä matalat, vettä keräävät luhtaiset painanteet turvepohjaisiksi soiksi.

Ehjät ja luonnontilaiset maankohoamisen aikaansaamat luonnon kehityssarjat ovat nykyään äärimmäisen harvinaisia. Suurin osa jäljellä olevista alueista on pirstoutunut pieniksi saarekkeiksi edelleen lisääntyvän asutuksen, virkistyskäyttöalueiden, tieverkkojen sekä maa- ja metsätalousalueiden lomaan.

Rantaluonnon hoitoon enemmän huomiota

Itämeren kunto on ratkaisevassa asemassa myös rantojen kannalta ja rehevöitymiskehityksen pysäyttämiseen on käytettävä kaikki keinot.

Jo umpeen kasvavia rantoja on ryhdyttävä hoitamaan ja luonnontilansa menettäneitä maankohoamisrannikon metsiä ja soita ennallistamaan.

 

Rantalaidunnus_Anne Raunio

 

Rantalaidunnus pitää rantaniityt avoimina. © Anne Raunio.

 

Rannoistamme yli kolmannes on jo nyt asutuksen piirissä ja monin paikoin rakentamatonta rantaa on vaikea löytää. Rakentamista olisikin rajoitettava jäljellä olevilla vapailla rantajaksoilla.

Öljyntorjuntavalmiutta on kehitettävä myös rantaluonnon erityispiirteet ja eliölajisto huomioon ottaen.

Mannerjään paljastamat ikivanhat peruskalliot lintuluotoineen ja kalliolammikoineen, moreenin muodostamat kivikkorannat niittyineen ja harjusaaret hiekkarantoineen ovat kansainvälisesti ainutkertaista rantaluontoa, josta meidän on pidettävä parempaa huolta.

Lähteet:

Mäkinen, A., Bäck, S., Ekebom, J., Flinkman, J., Kekäläinen, H., Keynäs, K., Koskela, K., Kotilainen, A., Laine, A., Lax, H.-G., Leskinen, von Numers, M., Oulasvirta, P., Rinkineva-Kantola, L., Ruuskanen, A., Ryttäri, T., Syrjänen, K., Tallberg, P. & Vahteri, P. 2008. Itämeri ja rannikko. Julk.: Raunio, A. Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus − Osa I: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. s. 33–53.
SY 8/2008 Suomen luontotyyppien uhanalaisuus

Kekäläinen, H., Keynäs, K., Koskela, K., von Numers, M., Rinkineva-Kantola, L., Ryttäri, T. & Syrjänen, K. 2008. Itämeren rantaluontotyypit. Julk.: Raunio, A. Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). 2008. Suomen luontotyyppien uhanalaisuus − Osa II: Luontotyyppien kuvaukset. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. S. 35–88.
SY8/2008 LuTu, Osa 2, 2 Itämeri ja rannikko.pdf (3352 kt)

Julkaistu 12.6.2013 klo 11.17, päivitetty 7.7.2015 klo 11.26