Uhanalaisista lajeista elinympäristöittäin ja metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin

Uhanalaisuus elinympäristöittäin

Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2010 mukaan suurin osa uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä (36,2 %) sekä perinneympäristöissä ja muissa ihmisen muuttamissa ympäristöissä (23,3 %). Ensisijaisesti rannoilla elää 12,9 % uhanalaisista lajeista ja kallioillakin yli 10 %. Vesien, tunturipaljakan ja soiden lajeja on vähemmän. 

Hävinneistä lajeista perinneympäristöjen ja muiden ihmisen muuttamien ympäristöjen lajien osuus on suurempi (36,7 %) kuin metsälajien (32,5 %). Rannoilla eläneiden lajien osuus on hävinneistä lajeista 11,1 %, myös kallioiden, soiden ja tunturipaljakan lajien osuudet ovat pienemmät kuin uhanalaisten lajien kohdalla. 

Uhanalaisten lajien (CR, EN, VU) jakautuminen ensisijaisen elinympäristön mukaisesti

Punaisen listan lajien, joihin kuuluvat uhanalaisten ja hävinneiden lisäksi myös silmälläpidettävät ja puutteellisesti tunnetut lajit, ensisijaisten elinympäristöjen osuudet ovat hyvin samankaltaiset kuin uhanalaisilla lajeilla.

Taulukko

Ensisijaisten elinympäristöjen lisäksi suurella osalla lajeista on myös yksi tai useampi toissijainen elinympäristö. Laji saattaa elää eri elinympäristöissä eri vaiheissa elinkiertoaan tai sopivia elinpaikkoja löytyy eri elinympäristöistä. Esimerkiksi osa ensisijaisesti metsissä elävistä lajeista voi elää myös puistoissa ja puutarhoissa.

Perinneympäristöt ja muut ihmisen muuttamat ympäristöt ovat toissijaisina elinpaikkoina 730 lajille, ja tarjoavat siten elinympäristön yhteensä 1 807 punaisen listan lajille. Metsät ovat huomattavasti harvemmin toissijaisena elinympäristönä, mutta ovat silti suurimman lajijoukon (2 253) elinympäristö. Soiden merkitys kasvaa lajimääräisesti tarkastellen tunturipaljakoiden edelle, kun myös toissijaiset elinympäristöt huomioidaan.

Punaisen listan lajien (RE, CR, EN, VU, NT, DD) jakautuminen ensisijaisen elinympäristön mukaisesti

Tiedot uhanalaisten lajien määrästä ja lajien uhanalaisuuden kehityksestä eri elinympäristöissä löydät
Luonnontila.fi -indikaattorisivustolta:

Uhanalaisuus metsäkasvillisuusvyöhykkeittäin

Uhanalaisten ja muiden punaisen listan lajien esiintyminen painottuu Etelä-Suomeen. Metsäkasvillisuusvyöhykkeiden osajaon mukaisesti tarkasteltuna suurin määrä uhanalaisia ja punaisen listan lajeja elää hemiboreaalisella vyöhykkeellä Manner-Suomessa. Ahvenanmaalla lajimäärät ovat selvästi pienemmät kuin eteläisessä Manner-Suomessa; enemmän punaisen listan lajeja elää tai on elänyt hemiboreaalisen vyöhykkeen lisäksi molemmilla eteläboreaalisen vyöhykkeen osa-alueilla. Keskiboreaaliselle vyöhykkeelle siirryttäessä punaisen listan lajien määrät laskevat noin puoleen ja hieman edelleen pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä. Tunturi-Lapissa ja Koillismaalla uhanalaisten ja muiden punaisen listan lajien määrät ovat korkeammat kuin muualla pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä.

Erot lajimäärissä vyöhykkeiden välillä ovat selitettävissä sekä maankäyttöhistorian että maantieteellisten syiden kautta. Etelä-Suomessa lajiston uhanalaistumiskehitykseen ovat vaikuttaneet erilaiset pitkään jatkuneet ja korkeat elinympäristöihin kohdistuneet käyttöpaineet. Samasta syystä myös suojelualueet ovat eteläisimmässä Suomessa enimmäkseen pieniä ja usein toisistaan eristyneitä, mikä edelleen vaikuttaa lajiston köyhtymiseen myös suojelluilla alueilla. Lähes kaikissa eliöryhmissä lajistollinen monimuotoisuus vähenee etelästä pohjoiseen siirryttäessä.

Kuva

Kartta

Elinympäristöjen säilyttäminen ja hoito

Valtioneuvoston hyväksymät seitsemän luonnonsuojeluohjelmaa ovat kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittämisohjelma sekä soiden, lintuvesien, harjujen, lehtojen, rantojen ja vanhojen metsien suojeluohjelmat. Muita suojelupäätöksiä ovat Natura 2000 -verkostoa koskevat päätökset, erämaalaki ja koskiensuojelulaki. Taulukossa esitetään niiden suojelupäätösten toteuttamistilanne 1.1.2010, joista on perustettu tai on tarkoitus perustaa lakisääteisiä suojelualueita.

METSO-ohjelman tavoitteena on täydentää suojelualueverkostoa Etelä-Suomessa siten, että pysyvään suojeluun saadaan maanomistajien vapaaehtoisesti tarjoamia alueita.

Monet luonnonsuojelualueista on perustettu melko äskettäin ja niiden historiallinen maankäyttö on muuttanut luonnontilaisuutta ja heikentänyt lajiston elinolosuhteita monin tavoin. Tästä syystä suojelualueiden ennallistamista ja tiettyjen elinympäristöjen luonnonhoitoa tarvitaan uhanalaisen lajiston säilyttämiseksi ja monimuotoisuuden edistämiseksi.

Taulukko

Lähde

Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim./eds.) 2010: 
Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010
Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 685 s.

Julkaistu 15.5.2013 klo 12.12, päivitetty 20.2.2015 klo 11.48