Merinisäkkäiden, -lintujen ja kalojen seuranta
Merinisäkässeuranta
Merinisäkkäiden seurantaohjelmassa seurataan Suomen merialueilla esiintyviä hylkeitä, joita ovat harmaahylkeet, eli hallit sekä itämerennorpat. Seurannassa tarkastellaan hylkeiden levinneisyyttä, runsautta, lisääntymismenestystä ja yksilöiden kuntoa. Suomen merialueilla esiintyy myös hammasvalaisiin kuuluva pyöriäinen, jota seurataan sen säännöllisillä esiintymisalueilla Pohjoisella-Itämerellä ja Ahvenanmerellä.
Seurantaohjelman tavoitteena on taata hylkeiden luonnonmukaisten kantojen elinvoimaisuus ja säilyminen. Metsästys, sivusaaliiksi joutuminen tai haitalliset aineet eivät saa vaarantaa hyljepopulaatioiden levinneisyyttä tai terveydentilaa.
Hyljeseurannasta vastaa Luonnonvarakeskus. Pyöriäisseurannasta vastaa ympäristöministeriö.
Yleisenä ympäristötavoitteena on: ”Luonnonvarojen käyttö on kestävää eikä vaaranna meriympäristön hyvän tilan saavuttamista tai ylläpitämistä”.
Merinisäkkäiden seurantamenetelmät
Hylkeiden runsaus ja levinneisyys
Hyljekantojen muutoksia seurataan lentokonelaskentojen avulla. Harmaahylkeiden ja itämerennorppien lentokonelaskennat tehdään erikseen.
Harmaahyljekanta lasketaan keväisin toukokuussa, jolloin hallit kerääntyvät rannoille ja ulkosaariston luodoille vaihtamaan karvansa. Lentokoneesta valokuvataan kaikki tunnetut hyljeluodot 2–3 kertaa, ja kuvista lasketaan hylkeiden yksilömäärät. Hallikantaa on seurattu vuodesta 2000 lähtien.
Itämerennorppakanta lasketaan huhtikuussa meren kiintojään alueelta. Laskennoissa lennetään ennalta määritettyjä linjoja pitkin ja lasketaan kaikki havaitut yksilöt.
Havaittujen yksilöiden ja jääalan osuuden perusteella lasketaan norppien määrä koko jääalueella. Norppakantaa on seurattu vuodesta 1988 lähtien.
Hylkeiden terveydentila
Hylkeiden terveydentilaa tutkitaan näytteistä, joita saadaan metsästetyistä ja kalastuksen sivusaaliiksi joutuneista yksilöistä. Näytteistä mitataan hylkeen rasvakerroksen eli traanin paksuus millimetreissä ja hylkeiden tiinehtyvyys. Tiinehtyvyydellä tarkoitetaan synnyttäneiden ja tiineiden naaraiden osuutta kaikista naaraista.
Näytteitä kerätään hylkeiden metsästyskaudella 16.4.–31.12 (Ahvenanmaalla 16.4.–31.1.) ja sivusaaliiksi jääneistä yksilöistä pitkin vuotta.
Pyöriäisten esiintyminen
Pyöriäisen esiintymistä Suomen aluevesillä seurataan akustisilla menetelmillä Pohjois-Itämeren ja Ahvenanmeren alueella, missä laji esiintyy säännöllisesti. Seurannan toteuttaa Turun ammattikorkeakoulu. Tietoja täydennetään yleisöhavainnoilla.
Metsästyssaalis ja pyyntivälineisiin menehtyneet merinisäkkäät
Pyyntivälineisiin menehtyneiden hylkeiden ja pyöriäisten määrä kuvaa ihmisen vaikutusta merinisäkkäiden kuolleisuuteen. Pyyntiluvanvaraisten eläinten – kuten hylkeiden – saalistiedot saadaan pyyntilupajärjestelmän kautta.
Merilintuseuranta
Merilintujen seurantaohjelmassa kerätään tietoa saariston merilintujen pesimäpopulaatioiden määrästä ja levinneisyydestä, talvehtivien merilintujen määrästä ja levinneisyydestä, merilintujen joukkokuolemista, merikotkien pesimämenestyksestä ja merilintujen metsästyksen saalismäärästä.
Seurannan tavoitteena on varmistaa merilintujen suojelutason riittävyys. Ympäristömyrkyt, elinympäristöjen tila tai metsästys eivät saa vaarantaa merilintukantojen luonnollista esiintymistä ja runsautta.
Yleisenä ympäristötavoitteena on: ”Luonnonvarojen käyttö on kestävää eikä vaaranna meriympäristön hyvän tilan saavuttamista tai ylläpitämistä”. Alatavoitteena on ”LUVA 3: Metsästyssaalis mitoitetaan kestäväksi haahka- ja allikantojen tilaan nähden”.
Merilintujen seurantamenetelmät
Saariston pesimälintujen runsaus ja levinneisyys
Saariston pesimälintujen runsautta ja levinneisyyttä seurataan yhteensä 45 alueella. Seuranta kattaa Suomen kaikki rannikkoalueet. Seuranta-alueista 20–30 lasketaan vuosittain ja kaikki alueet lasketaan vähintään kolmen vuoden välein. Seurannassa lasketaan 31 vesi- ja saaristolintulajin emojen ja pesien lukumäärä.
Pesimäpopulaatioiden seuranta alkoi jo vuonna 1948. Aluksi seuranta-alueita oli kuusi. Seuranta on laajentunut vähitellen. Vuonna 1986 valtakunnallinen seuranta aloitettiin 30 alueella.
Seurannan vastuuviranomaisia ovat Metsähallituksen Luontopalvelut, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.
Talvehtivien vesilintujen runsaus ja levinneisyys
Talvehtivien vesilintujen runsautta ja levinneisyyttä seurataan sulan veden alueella reittilaskennoilla. Reittilaskennassa kuljetaan tietty ennalta määritelty reitti rannalla tai veneestä käsin ja lasketaan havaittujen vesilintujen lajikohtainen määrä. Reittilaskenta tehdään vuosittain vuodenvaihteessa tai viimeistään tammikuun aikana. Suomen rannikolla on 102 laskentareittiä.
Talvehtivien lintujen reittilaskennat aloitettiin jo vuonna 1956, mutta nykyisessä laajuudessaan ja luotettavuudessaan niitä on tehty vuodesta 1975 eteenpäin.
Seurannan vastuuviranomainen on Suomen ympäristökeskus.
Merilintujen joukkokuolemat
Merilintujen joukkokuolemista saadut tiedot perustuvat pääasiassa yleisö- ja harrastajahavaintoihin. Joukkokuolemista seurataan niiden esiintymistiheyttä ja kuolleiden yksilöiden määrää sekä arvioidaan joukkokuoleman mahdollisia vaikutuksia paikallisiin populaatioihin. Seuranta keskittyy pääasiassa ruokkilintujen ja lapintiirojen joukkokuolemiin, ja tavoitteena on, ettei joukkokuolemia esiinny lainkaan.
Ensimmäiset joukkokuolemat todettiin vuonna 1992 ja myöhemmin niitä on todettu vuosina 2000, 2006 ja 2010.
Seurannan vastuuviranomaisia ovat Luonnonvarakeskus, Metsähallituksen Luontopalvelut, Suomen ympäristökeskus ja rannikon ELY-keskukset. Käytännön vastuu lintujen joukkokuolemien syiden selvittämisessä on Suomen ympäristökeskuksella ja Ruokavirastolla.
Merikotkien pesimämenestys
Merikotkien pesimämenestystä seurataan laskemalla poikasten määrä asuttua reviiriä kohden. Seuranta kattaa lähes kaikki tunnetut merikotkien reviirit. Pääosa merikotkareviireistä sijaitsee rannikolla ja saaristossa. Laskenta tehdään vuosittain kesäisellä pesävierailulla, jolloin poikasten määrä lasketaan ja poikaset rengastetaan.
Merikotkia on seurattu vuodesta 1972 lähtien ja valtakunnallista pesimämenestystä vuodesta 1980.
Seurannan vastuuviranomaisia ovat Suomen ympäristökeskus ja Metsähallituksen Luontopalvelut.
Metsästyssaalis ja pyyntivälineisiin menehtyneet linnut
Metsästyssaaliin seuranta toteutetaan vuosittain saaliskyselyn perusteella. Kysely lähetetään tuhansille metsästäjille. Metsästäjien saaliskyselyt aloitettiin vuonna 1971. Useimpien vesilintulajien kaikki saaliit pitää ilmoittaa Suomen riistakeskukseen. Tämä metsästysasetuksen määräys tuli voimaan vuonna 2020. Ilmoitusvelvollisuus koskee seuraavia vesilintulajeja: haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, tukkakoskelo, isokoskelo ja nokikana.
Lisäksi kerätään tietoa pyyntivälineisiin menehtyneiden vesilintujen määristä, mikä kuvaa ihmisen vaikutusta lintujen kuolleisuuteen. Seuranta kattaa koko Suomen rannikon, mutta ei Ahvenanmaata.
Seurannan vastuuviranomaisia ovat Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus.
Kalaseuranta
Kalojen seurantaohjelmissa tuotetaan tietoa Perämeren jokien vaellussiiasta ja Itämereen laskevien jokien meritaimenesta sekä erikseen kaupallisista kalakannoista. Seurannan vastuuviranomainen on Luonnonvarakeskus (Luke). Lisäksi Ahvenanmaan maakuntahallitus toteuttaa verkkokalastusseurantaa, joka tuottaa tietoa saaristoalueiden kalastosta.
Seurannan tavoitteena on ohjata toimintaa niin, että vaelluskalojen (kuten siika ja meritaimen) kantojen laskeva trendi saadaan pysäytettyä ja niiden luonnonkannat saadaan elpymään.
Kaupallisten kalakantojen seuranta on osa EU:n kalatalouden tiedonkeruuohjelmaa. Kerättyjä tietoja käytetään kalastuspolitiikan tukena. Seurannan tarkoituksena on tarkastella kaupallisten kalakantojen tilaa ja varmistaa, että niiden kalastus on kestävää eikä aiheuta merkittävää haittaa muulle meriympäristölle. Suomessa seurataan kaupallisesti tärkeiden kalakantojen, kuten silakan, kilohailin, turskan ja lohikalojen saalista.
Yleisenä ympäristötavoitteena on: ”Luonnonvarojen käyttö on kestävää eikä vaaranna meriympäristön hyvän tilan saavuttamista tai ylläpitämistä”. Alatavoitteina on ”LUVA1: Kalastuksen ohjauksella turvataan tärkeimpien rannikkolajien kestävä kalastus ja biologinen monimuotoisuus eikä vaaranneta hyvän tilan saavuttamista” sekä ”Alatavoite LUVA2: Meritaimenen vesistökohtaiset elvytys- ja hoitosuunnitelmat parantavat meritaimenkantojen tilaa”.
Kalojen seurantamenetelmät
Siika
Siikojen seurannassa kerätään kutemaan nousevia yksilöitä Perämeren joista: Kala-, Oulu-, Ii- ja Kemijoesta sekä satunnaisemmin Pyhä-, Kiiminki- ja Torniojoesta.
Kalat kerätään jokisuusta syys-lokakuun aikana pääosin paikallisten kalastajien saaliista ja tavoitteena on koota noin 200 kalaa jokea kohden. Yksittäisten kalanäytteiden perusteella selvitetään naarasyksilöiden kokojakauma ja ikäkohtainen keskipituus Perämerellä.
Säännöllinen siikanäytteiden kerääminen aloitettiin 1980-luvulla.
Meritaimen
Meritaimenen seurannassa lasketaan poikasten määrä Itämereen laskevissa joissa sähkökalastuksen avulla. Sähkökalastuksessa veteen johdetaan sähkövirtaa, jolloin lähistöllä olevat kalat taintuvat hetkellisesti ja nousevat pintaan vahingoittumatta. Sähkökalastus toistetaan 2–3 kertaa vakioaloilla, jotka sijaitsevat pitkin seurattavaa jokea. Pintaan nousseista yksilöistä lasketaan poikasten ja nousukalojen määrät. Laskennan yhteydessä meritaimenen poikaset myös merkitään. Sähkökalastus toistetaan vuosittain 12 joella ja vakiovuosina 13 joella.
Meritaimenen poikastiheyksien seuranta alkoi nykyisessä muodossaan 1990-luvulla.
Kaupalliset kalakannat
Kaupallisten kalakantojen seuranta perustuu ammattikalastajien tekemiin saalisilmoituksiin. Ammattikalastajat ovat velvollisia raportoimaan kalastusta ja saalista koskevat tiedot viranomaisille määräaikoina tehtävillä saalisilmoituksilla.
Seurannan kohdelajit ovat ahven, kuha, lohi, meritaimen, siika, silakka, kilohaili, muikku ja ankerias. Ankeriaan osalta arvio tehdään koskien koko Eurooppaa. Saalis ilmoitetaan lajikohtaisena kilomääränä ja se suhteutetaan pyyntipäivien määrään (verkko-, rysä- tai troolauspäivät).
Saalistietoa kerätään ympärivuotisesti kaikilta Suomen merialueilta. Tieto on kerätty elektroniseen muotoon vuodesta 1980 alkaen.
EU:n kalatalouden tiedonkeruuohjelma
EU:n kalatalouden tiedonkeruuohjelmaan kerätään tietoa kalanäytteillä, kaikuluotauksella ja pyydyksillä. Silakan ja kilohailin kantoja arvioidaan kaikuluotauksella ja turskan kantoja koetroolauksilla. Kaikuluotausten ja koetroolausten yhteydessä kaloista otetaan myös yksilönäytteitä. Lohen kantoja arvioidaan mereen vaeltavien poikasten pyydystämisellä. Lisäksi kaikista seurannan kohteena olevista kalalajeista kerätään säännöllisesti näytteitä ammattikalastajien saaliista. Näytteistä määritellään mm. kalojen ikä ja kasvu.
EU:n kalatalouden tiedonkeruuohjelma käynnistyi vuonna 2002, mutta tietoa Itämeren silakka-, kilohaili-, turska- ja lohikannoista on kerätty useiden vuosikymmenten ajan.