Valkoposkihanhien seuranta

MarkkuJaValakkarit222.jpg
Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos laskee valkoposkihanhipoikueita Kaivopuistossa © Riku Lumiaro.

Suomen ympäristökeskus, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhia laskemalla pesivät parit ja poikastuoton kesäisin ja syyskannan syksyisin ennen kuin hanhet muuttavat talvehtimisalueilleen. Seurannalla kerätään perustietoa valkoposkihanhen ekologiasta ja levittäytymisestä Suomessa. Tätä tietoa käytetään mm. lajin aiheuttamien haittojen ennakointiin ja torjuntakeinojen kehittelyyn.

Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on sorsalintujen hanhiheimoon kuuluva laji, joka on alkuperältään arktinen pesimälintu. Sen tunnistaa valkoisista poskistaan, harmaasta selästään sekä mustasta rinnastaan. Valkoposkihanhi eroaa helposti riistalintu kanadanhanhesta pienemmän kokonsa ja selvästi vaaleamman värityksensä ansiosta.

Valkoposkihanhi on alun perin arktinen laji, jonka perinteiset pesimäalueet ovat olleet Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Novaja Zemliassa Barentsin merellä. Suomessa perinteisesti keväin-syksyin nähtävät läpimuuttavat valkoposkihanhet ovat Novaja Zemlialla ja Venäjän luoteisosan arktisilla alueilla pesiviä lintuja. Nykyisin valkoposkihanhia pesii myös Itämerellä.

Valkoposkihanhet muodostavat elinikäisen parisiteen. Kuten useimmat muutkin vesilinnut valkoposkihanhet pariutuvat talvehtimisalueillaan. Nuorten lintujen pariutuminen tapahtuu niiden ensimmäisenä tai toisena talvena. Ensipesijät ovat yleensä kolmannen kalenterivuoden lintuja, mutta tuottavimmillaan valkoposkihanhet ovat vasta 5–6 vuoden iässä.

Valkoposkihanhi Itämerellä ja Suomessa

Valkoposkihanhia on esiintynyt Itämerellä jo 1910-luvulla, jolloin alkujaan luonnonvaraiset linnut ryhtyivät käyttämään Gotlannin ja Öölannin niittyjä muutonaikaisina kerääntymis- ja laidunalueinaan. Ensimmäinen pesintä todettiin Gotlannissa vuonna 1971 ja Virossa 1981. Tämän jälkeen kannan kasvu on ollut nopeaa. Kanta on saanut täydennystä talvehtimisalueilla arktista alkuperää olevista linnuista. Tarhakarkulaiset ja istutukset eri puolilla Itämerta ovat edesauttaneet uusien kantojen syntymistä uusilla pesimäalueilla. Suomessa ensimmäinen valkoposkihanhipari pesi Inkoon saaristossa 1980-luvun alussa. Kesällä 1985 tavattiin Turussa pesivänä Skanssenista karannut valkoposkipari ja Helsingissä pesinnät luonnossa alkoivat vuonna 1989.

Itämeren pesimäkanta vuonna 2013 oli 11 000 paria. Näistä 4 500 paria pesi Ruotsissa, 4 000 paria Suomessa, 2 000 paria Tanskassa, 400 Saksassa ja 100 Virossa. Suomen pesimäkanta on kasvanut nopeasti. Vuonna 1995 pesiviä pareja oli 32, 2003 pareja oli 550, vuonna 2007 pareja oli 1900 ja vuonna 2013 valkoposkihanhipareja oli 4 000.

Suomessa valkoposkihanhi pesii koko rannikkoalueella itärajalta Perämerelle. Suurimmat keskittymät ovat pääkaupunkiseudun ja Turun saaristossa. Helsingin, Espoon ja Sipoon saaristossa pesi vuosina 2011-2013 keskimäärin 1 300 paria ja Turun kaupungin alueella 270 paria.

Sisämaassa valkoposkihanhi on pesinyt jo useilla suurilla järvillä, kuten Vesijärvellä, Päijänteellä, Oulujärvellä ja Kallavedellä. Lisäksi pesiviä valkoposkia on havaittu myös Iitissä ja Etelä-Karjalassa. Ainoastaan Lahden-Hollolan Vesijärvellä ja Etelä-Päijänteellä on pysyvä populaatio. Vesijärvellä ensimmäinen pari pesi vuonna 2000 ja vuonna 2013 pesivien parien määrä nousi sataan. Arktisilla alueilla pääosin pesivä valkoposkihanhi on sopeutunut erinomaisesti Suomen luontoon ja kannankasvu tulee jatkumaan lähivuodet.

Suomessa pesivät valkoposkihanhet saapuvat pesimäalueille hyvissä ajoin huhtikuun puolivälin tienoilla. Hanhet hakeutuvat pesimään luodoille, joilla ne saavat olla rauhassa nisäkäspedoilta. Valkoposkihanhen poikaset kuoriutuvat toukokuun lopun ja heinäkuun alun välisenä aikana. Sekä naaras että koiras osallistuvat poikasten hoitoon alusta alkaen.

Poikaset ja aikuiset linnut käyttävät ravinnokseen vihreää kasvillisuutta, jota valkoposkihanhiperheet laiduntavat merenrantanurmikoilla. Lentokyvyttömille poikasille ja myöhemmin kesällä myös sulkiville aikuisille veden läheisyys on välttämätön turvallisuustae. Keskimääräinen poikuekoko vähintään kuukauden kuluttua kuoriutumisesta oli 2,8 poikasta vuonna 2003 ja 2,7 poikasta vuonna 2002. Vuosina 2006–2015 keskimääräinen poikuekoko on ollut 2,3 poikasta.

Valkoskihanhipoikue
Valkoposkihanhipoikue ruokailee © Marja Pylvänäinen.

Menestystarina pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla pesi vuoden 2013 kesänä 1 300 valkoposkihanhiparia, joista 950 pesi Helsingissä. Parimäärä on pysynyt viimeiset kolme vuotta samansuuruisena. Helsingissä valkoposkihanhi pesii tyypillisesti pienillä kalliosaarilla ja luodoilla.

Syksyllä 2015 laskettiin pääkaupunkiseudun tunnetuilta ruokailupaikoilta 10 400 valkoposkihanhea. Pääkaupunkiseudun suurimmat määrät havaittiin Helsingin Viikissä (4 350 hanhea), Vantaan Hämeenkylässä (2 700) ja Kirkkonummen Saltfjärdenillä (1 500 hanhea). Vantaan linnut yöpyvät Espoon Laajalahdella, jossa nähtiin aamulla sama määrä hanhia.

Vuosina 2009–2013 pääkaupunkiseudun syyskanta on vaihdellut 8 300 ja 8 700 valkoposkihanhen välillä. Vuosina 2014–2015 syyskannan koko on ollut 10 400–10 500 yksilön suuruinen. Myös pesimäkannan koko on vakiintunut Helsingin, Espoon ja Sipoon alueella, joilla on viimeisen kolmen vuoden pesinyt noin 1 300 paria. Näyttäisikin siltä, että pääkaupunkiseudulla valkoposkihanhien määrä ei enää merkittävästi kasva. Pesimä- ja poikueympäristöjen laatu alkaa jo rajoittaa kannan kasvua.

Pääkaupunkiseudun pesivät valkoposkihanhet 1989–2013

Pääkaupunkiseudun pesivät valkoposkihanhet 1989-2013
Lähde: Matti Luostarinen 2013

Valkoposkihanhien menestymistä edesauttavat ihmisen luomat poikkeuksellisen helpot laidunnusolot. Taajamien nurmikentille on kylvetty yleensä erilaisia heinäsekoituksia, kuten natoja, röllejä ja nurmikkalajeja, jotka jatkuvasti niittämällä pidetään nuorina. Vihreää versoa on tarjolla pitkälle syksyyn kun nurmikko uusiutuu eikä kuivu pois siementämisen seurauksena kuten luonnossa. Helsingin seudun hyvän pesintämenestyksen takaa se, että ravintokasvien kasvukausi on pitkä ja valkuaispitoista vihantarehua on tarjolla yllin kyllin.

Toinen valkoposkihanhimäärän nopeaan lisääntymiseen vaikuttava tekijä on alhainen kuolleisuus. Poikastuotto on hyvä ja urbaaneissa oloissa elävän, rauhoitetun linnun aikuiskuolleisuus on pieni. Kolmas valkoposkihanhien menestystekijä Suomen valloituksessa on ollut kilpailun puute. Kaupunkialueilla sen ei tarvitse kilpailla laitumista muiden hanhien kanssa.

Valko¨poskihanhet ylittävät suojatietä
Valkoposkihanhet ovat hyvin sopeutuneet kaupunkiympäristöön. Kuva Riku Lumiaro.

 

Valkoposkihanhen syyskanta pääkaupunkiseudulla 1988-2015

Lähde: SYKE

Iloa ja haittaa kaupunkilaisille

Valkoposkihanhikannan voimakas kasvu on aiheuttanut kiistelyä. Ulosteet hankaloittavat erityisesti rannan tuntumassa olevien nurmialueiden virkistyskäyttöä. Hanhet siirtyvät laiduntamaan rantanurmien ulkopuolelle vasta poikueiden saavutettua lentokyvyn elokuun puolivälin tienoilla. Toisaalta hanhia pidetään myös kaupunkikuvaa elävöittävänä ja ihailtuna nähtävyytenä.

Kasvava hanhipopulaatio aiheuttaa huolta lentoliikenteelle. Toistaiseksi valkoposkihanhet eivät ole aiheuttaneet haittaa tai vaaraa ilmailulle. Lentokentän viheralueet pyritään suunnittelemaan hanhien kannalta mahdollisimman sopimattomiksi laiduntamiseen. Myös ympäröivien alueiden maankäyttöä pohditaan, jotta lentokenttä lähialueineen olisi hanhien kannalta mahdollisimman vähän houkutteleva.

Valkoposkihanhien esiintyminen Suomessa

Kartta: Valkoposkihanhien esiintyminen Suomessa

Valkoposkihanhien esiintyminen Suomessa syyskuussa 2015
 

Lähde: BirdLife Suomi ry.

Syyskanta alueittain 2008-2015

Valkoposkihanhen syyskanta alueittain 2008-2015
 
 

Lähde: BirdLife Suomi ry.

Vuonna 2013 Suomen ympäristökeskuksen, Helsingin yliopiston ja BirdLife Suomen järjestämässä valkoposkihanhien syyslaskennassa havaittiin 21 700 hanhea. Laskennan tuloksien mukaan valkoposkihanhien syyskanta kasvoi kahdeksan prosenttia vuodesta 2012. Voimakkainta kasvu oli itäisellä Suomenlahdella, missä syyskanta kolminkertaistui. Valkoposkihanhikanta kasvoi myös Pohjanlahdella ja sisämaassa. Sen sijaan Varsinais-Suomessa ja Helsingin seudulla kanta pysyi vakaana.

Arktisilla alueilla pesivät valkoposkihanhet pysähtyvät myös Suomessa

Syyskuun lopussa ja lokakuussa Etelä-Suomen viljelyalueilla lepäilee ja ruokailee kotimaisten valkoposkihanhien lisäksi Venäjän arktisilla alueilla pesiviä valkoposkia. Näiden lintujen lepäilijämäärät riippuvat muutonaikaisista olosuhteista. Voimakkaan vastatuulen ja sateiden valitessa ne laskeutuvat kesken muuttomatka lähinnä Itä- ja Kaakkois-Suomen pelloille, mutta suotuisten sääolosuhteiden vallitessa ne jatkavat muuttomatkaansa suoraan talvehtimisalueille Pohjanmeren ympäristöön. Viime vuosina myös arktisten alueiden valkoposkihanhia on lepäillyt loppusyksyllä suomessa kymmeniä tuhansia yksilöitä. Syksyllä 2012 Suomessa lepäili satoja tuhansia arktisia valkoposkihanhia. Pelkästään Iitissä arveltiin olleen jopa 200 000 valkoposkihanhea.

Muuttavia valkoposkihanhia
Toukokuussa arktiset valkoposkihanhet muuttavat pitkin Suomenlahtea pohjoisille pesimäalueilleen. Kuva Riku Lumiaro.

Lisätietoja

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 148 685, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus, 
puh. 0400 148 691, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kenttämestari Veli-Matti Väänänen, Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos, puh. 0400 771 232, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Julkaistu 14.5.2013 klo 11.25, päivitetty 20.10.2015 klo 14.59