Merimetsoseuranta

Merimetso ja sen eurooppalaiset alalajit

Merimetsojen heimo (Phalacrocoracidae) kuuluu pelikaanilintujen (Pelecaniformes) lahkoon. Merimetso on hanhimaisen kookas ja väritykseltään mustanpuhuva. Laji on helppo tunnistaa sen lepäillessä luodolla pystyasennossa usein siivet levällään. Lennossa merimetson erottaa hanhista paitsi tumman värin myös säännöllisen liitelyn perusteella.

Merimetsoja luodolla
Merimetsoja levähtämässä luodolla. © Riku Lumiaro.

Euroopassa esiintyy kaksi merimetson alalajia, Pohjanmeren ja Pohjois-Atlantin lintuvuorilla pesivä nimialalaji Phalacrocorax carbo carbo sekä muualla Euroopassa ja Itämerellä pesivä P.c. sinensis, joka esiintyy myös sisämaassa ja rakentaa pesiään myös puihin. Ulkonäöltään alalajit ovat hyvin samankaltaisia.

Merimetso hävisi voimistuneen vainon seurauksena Itämeren pesimälajistosta 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja palasi takaisin Tanskaan vuonna 1938 sekä Ruotsiin vuonna 1948. Suomessa laji alkoi viimeisenä Itämeren maana pesiä vasta vuonna 1996. Merimetso on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu ympärivuotisesti, eikä se myöskään kuulu EU:n metsästettävien lajien listalle.

Merimetsoseuranta Suomen ympäristökeskuksessa

Ensimmäinen pesintä varmistettiin Tammisaaren saaristossa vuonna 1996, ja merimetsokannan kehitystä ja sen vaikutuksia luontoon on seurattu Suomen ympäristökeskuksessa (SYKE) siitä lähtien. Seurantakohteita ovat muun muassa lajin kannankehitys ja pesimämenestys sekä talvehtivan kannan suuruus. Lisäksi seurataan vaikutuksia pesimäpaikkojen muuhun linnustoon ja kasvistoon. Merimetson käyttämää kalaravintoa seurattiin SYKE:n toimesta vuosina 2002–2009.

Kannan kasvu Itämerellä

Merimetso on levittäytynyt ja runsastunut erittäin voimakkaasti Itämeren piirissä 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi Ruotsin pesimäkanta kasvoi 755 parista 43 700 pariin vuosina 1985–2006 ja Viron pesimäkanta 55 parista 12 600 pariin vuosina 1988–2007. Viime vuosina kannan kasvu on laajalti pysähtynyt tai kääntynyt laskuun läntisellä Itämerellä ja kasvun painopiste on siirtynyt itäiselle Itämerelle. Koko Itämeren alueen pesimäkanta on kasvanut vain yhdellä prosentilla vuodesta 2006 vuoteen 2012.

Merimetson poikaisia pesässä
Merimetson pesäpoikasia Kirkkonummella.
© Heikki Kotiranta.

Merimetsopopulaatiot Itämeren maissa vuonna 2012
(noin 167 650 pesivää paria)

Ruotsi 40 600
Tanska 27 250
Puola 26 600
Saksa 22 550
Suomi 17 250
Viro 13 000
Venäjä 4 600 itäinen Suomenlahti
Venäjä 9 500 Kaliningrad
Liettua 3 200
Latvia 3 100

 

Suomessa merimetson pesimäkanta kasvoi 10 parista 16 000 pariin vuosina 1996–2009. Linnustomme lähihistoriassa merimetsokannan kasvu on ollut aivan omaa luokkaansa. Pesimäkanta on pienentynyt vain kahtena kesänä muutamalla prosentilla. Kesällä 2015 Suomen merialueilla pesi noin 24 000 paria. Vuotuinen kasvu oli keskimäärin 28 (-3–23) % vuosina 2006–2010 ja 11 (-10–+23) % vuosina 2011–2015.

Merimetson pesimäkannan prosentuaalinen kasvu vuosina 2000–2015

Merimetsokannan prosentuaalinen kasvu vuosina 2006-2015
Lähde: SYKE

Merimetson pesivien parien määrä Suomessa vuosina 1996–2015

Merimetson pesämäärät 2000-2015
Lähde: SYKE.

Pesimäalueet ja pesimäympäristö Suomessa

Suomen merensaaristossa pesi vuosittain 34–46 merimetsoyhdyskuntaa 2010–2015. Yhdyskuntia pesii kaikilla merialueilla Ahvenanmerta lukuun ottamatta. Vuonna 2015 kannasta 35 % pesi Suomenlahdella, 32 % Selkämerellä, 23 % Saaristomerellä, 9 % Merenkurkussa ja 1 % Perämerellä.

Merimetson pesivien parien määrä merialueittain vuosina 2000–2015

Merimetson pesivien parien määrä merialueittain vuosina 2000-2015
Lähde: SYKE

Pesimäpaikat sijaitsevat usein ulkosaariston lähes puuttomilla lintuluodoilla, mutta vuodesta 2002 lähtien yhdyskuntia on pesinyt myös metsäisillä luodoilla. Vuonna 2015 yhdyskunnat, joita oli 46, sijaitsivat yhteensä 74 luodolla. Luotojen kokonaisala oli vain 57 hehtaaria ja keskikoko 0,8 hehtaaria (0,1–4,2 ha). Enintään viiden hehtaarin kokoisia luotoja on Suomen merialueilla lähes 34 000, joista 0,2 % oli merimetson asuttamia. Puissa sijaitsi 20 % kaikista pesistä ja metsäisten luotojen kokonaisala oli reilu 10 hehtaaria.

Puolet kautta aikain tunnetuista 95 yhdyskunnasta on ollut laittoman häirinnän kohteena jossain vaiheessa historiaansa, mutta vuoden 2009 jälkeen vaino on vähentynyt merkittävästi. Puolet yhdyskunnista ja noin 60 % pesistä sijaitsi suojelualueilla vuonna 2015.

Merimetsoyhdyskuntien kokonaismäärä (kpl), uudet koloniat ja laittomasti häirityt koloniat 2000–2015

Merimetsokoloniat, määrä, uudet ja häirityt 2000-2015

 

 

 

.

Lähde: SYKE

Merimetsojen pesimäyhdyskunnat Suomen rannikolla 2015

Merimetsokoloniat kesällä 2015
 
 
 

Merimetson pesimäkausi on pitkä: aikaisimmat pariskunnat aloittavat muninnan jo huhtikuun puolivälissä ja myöhäisimmät saavat poikasensa lentoon vasta heinäkuun jälkipuoliskolla. Haudonta kestää vajaan kuukauden ja poikaset saavuttavat lentokyvyn kahden kuukauden iässä. Keskimääräinen lentopoikastuotto on 1–2 poikasta aloitettua pesintää kohden munapesueiden keskikoon ollessa 3–4 munaa.

Ravinto

Merimetso käyttää ravinnokseen yksinomaan kaloja. Aikuisen merimetson ravinnontarve on noin 350–500 grammaa kalaa vuorokaudessa. Merimetsot pyydystävät kalaa sukeltamalla enintään 10–20 metrin syvyydestä.

SYKEn Suomenlahdella ja itäisellä Saaristomerellä vuosina 2002–2009 tekemissä seurannoissa merimetsoyhdyskunnan pesimäaikaisesta ravinnosta lähes 90 % koostui särjestä, kivinilkasta ja ahvenesta. Ahvenen lisäksi taloudellisesti arvokkaista kalalajeista havaittiin kuhaa 4 % ja silakkaa 1 %.

Merimetson ravinto 2002-2009
Merimetson pesimäaikaisen kalaravinnon jakauma painon mukaan Suomenlahden länsiosassa ja Saaristomeren itäosassa vuosina 2002–2009 (n=157 kg/2 785 yksilöä). Luokkaan “Muut” sisältyvät painon mukaisessa järjestyksessä: säyne, kiiski, rasvakala, made, kolmipiikki, kivisimppu, kampela, pikkutuulenkala ja vaskikala. Lähde: SYKE.

Ravintoseurannat vuoden 2009 jälkeen

Muutto ja talvehtiminen

Suomessa pesivät merimetsot talvehtivat pääosin Välimerellä ja Keski-Euroopassa. Keväällä laji saapuu pesimäpaikoilleen jäätilanteesta riippuen maaliskuun lopulla ja huhtikuussa. Syysmuutto alkaa jo heinäkuun jälkipuoliskolla, huipentuu elokuussa ja syyskuun alussa ja päättyy loka-marraskuussa. Muuttoaikoina merimetsoa tavataan myös sisämaan järvillä.

Pohjanlahden runsaasta merimetsomuutosta merkittävä osa edustaa Pohjois-Norjassa pesivän nimialalajin kantaa sekä keväällä että syksyllä. Ahvenanmaalla talvehti SYKEn seurantojen perusteella enimmillään 2 000–3 000 merimetsoa vielä 2000-luvun alussa, mutta nykyään talvehtijoita on enimmillään vain joitakin satoja yksilöitä.

Merimetso kuuluu suomalaiseen luontoon – hyötyineen ja haittoineen

Muut lintulajit ovat sopeutuneet rinnakkaiseloon merimetson kanssa esimerkiksi Pohjois-Atlantin lintuvuorilla. SYKEn seurantojen mukaan myös Suomen lintuluotojen tyyppiasukkien, lokkien ja vesilintujen, parimäärät ovat säilyneet elinvoimaisina useimmilla merimetsoluodoilla. Erityisesti minkin saalistukselle alttiit ruokkilinnut hyötyvät yhdyskuntien tarjoamasta suojasta. Esimerkiksi Suomessa erittäin uhanalaiseksi luokitellun etelänkiislan kanta on runsastunut merkittävästi itäisen Suomenlahden merimetsoluodoilla.

Merimetsojen pesimäsaari
Merimetsojen pesimäsaari Kirkkonummella. © Terhi Ryttäri.

Merimetson kasvistovaikutukset

Merimetsoja syytetään usein saaristoluonnon tuhoamisesta. Merimetso onkin laji, jonka pesimäalueet näkyvät ja kesäaikaan myös haisevat maisemassa. Tämä koskee muutamaa kymmentä hehtaaria koko Suomen merialueilla. Haitat koetaan luonnollisesti suurimmiksi ihmisasutuksen välittömässä läheisyydessä. Merimetso aiheuttaa muutoksia kasvistossa, mutta haitat ovat pienialaisia.

Merimetsojen asetuttua pesimäluodolle ensimmäisenä kärsivät puut ja pensaat, jotka ovat pesimäluotojen näkyvimpiä häviäjiä: pääasiassa mänty, paikoin myös koivu, tervaleppä, kuusi ja tuomi. Voimakkaan emäksinen lanta ja oksien katkominen pesätarpeiksi ovat syitä puukuolemiin. Myöskään metsävarvut, kuten puolukka tai variksenmarja, eivät kestä ylimääräistä lantakuormaa. Varvut kärsivät myös lokkien asuttamilla luodoilla. Tiheän pesäalueen sisällä myös ruohovartinen kasvillisuus kuolee liiallisen lannoituksen seurauksena.

Välittömästi tiheän pesäalueen ulkopuolella kasvit kuitenkin menestyvät. Kaikkein pienimpiä pesimäluotoja lukuun ottamatta merimetso ei yleensä valtaa luodon koko pinta-alaa pesintäänsä. Saaristoluonnossa on useita lintuluodoilla viihtyviä kasvilajeja, jotka hyötyvät ylimääräisestä typpilannoitteesta ja sitovat sitä tehokkaasti omaan kasvuunsa, samalla hidastaen ja estäen ravinteiden valumista mereen. Näitä lintuluotojen lannasta hyötyviä kasvilajeja kutsutaan ornitokoprofiileiksi. Ne hyötyvät yhtä lailla lokkien kuin merimetsojen lannasta. Tutkituilla merimetsoluodoilla kasvilajistosta yli puolet on lannasta hyötyviä ja vain harva laji häviää yksittäiseltä luodolta merimetsojen takia.

Kasvistolla on myös kyky elpyä nopeasti merimetsojen siirryttyä pesimään muualle. Syksyn ja talven sateet laimentavat ja huuhtovat lantaa, ja pesäalueiden ruohovartinen kasvillisuus on jo parin vuoden kuluttua rehevää. Hidaskasvuisten puiden palaaminen kestää pitempään, jopa kymmeniä vuosia.

Handsken_2008_Terhi Ryttäri

Luodon puut ovat kuolemassa, mutta rannan pietaryrtit kukoistavat. Kirkkonummi. © Terhi Ryttäri.

Merimetsot ja merikotka

Runsastuneen merikotkan on havaittu saalistavan yhä useammin merimetsoyhdyskunnissa. Paikallisesti saalistus on aiheuttanut yhdyskuntien merkittävää pienenemistä, poikastuotannon heikkenemistä ja joskus jopa pesinnän epäonnistumisen kokonaan. Erityisesti Saaristomerellä, Selkämerellä ja läntisellä Suomenlahdella merikotkan vaikutukset ovat nähtävissä useissa merimetsoyhdyskunnissa. Merimetson kannankasvun painopiste onkin siirtynyt alueille, joilla merikotka on vähälukuisempi.

Merikotkat voivat heikentää tai estää merimetsojen pesintöjä pelottamalla lintuja ennen munintaa ja myöhemmin syömällä munia sekä poikasia. Usein löyhissä parvissa liikkuvat nuoret merikotkat aiheuttavat eniten haittaa merimetsoyhdyskunnille. Merikotkien vaivaamista suurista yhdyskunnista Paraisilla ja Porissa pesämäärät pienentyivät muutamassa vuodessa yhteensä 3 000 pesällä.

Merimetsot ja ammattikalastus

Julkaisut ja artikkelit

Lisätietoja

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 691, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 685, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Merimetson vaikutus kasvistoon

vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 14.5.2013 klo 11.17, päivitetty 23.5.2016 klo 13.30