Tuuli- ja rantakerrostumat

Tuuli- ja rantakerrostumat muodostavat Suomessa laajoilla alueilla merkittäviä geomorfologisia muotoja, joilla on luonnon- ja maisemansuojelullista, opetuksellista sekä virkistys- ja ulkoilukäyttöön liittyvää yleistä merkitystä. Ne ovat syntyneet mannerjäätikön reunan perääntymisen jälkeen vaihtelevissa ympäristöissä erilaisten prosessien tuloksena.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaita ovat luonnontilaiset hiekkarannat ja rannikoiden puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit, jotka ovat myös uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Tuuli- ja rantakerrostumat edustavat luonnonsuojelulain ja luontodirektiivin luontotyyppejä sekä metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä.

Alkiodyyni_Anne Raunio
Alkiodyyni, Yyteri, Pori. © Anne Raunio, SYKE.

Tuulikerrostumat ovat sisämaan fossiilisia dyynejä ja rannikon eläviä dyynejä

Suomessa lentohiekkakinoksia ja -valleja eli dyynejä esiintyy sekä meren rannikolla että sisämaassa yleensä harjujen ja reunamuodostumien yhteydessä. Tuulen kasaamat lentohietikot ovat suurimmaksi osaksi hienoa hiekkaa tai karkeaa hietaa. Niiden aines on yleensä peräisin hiekkavaltaisista ranta-, joki- tai jäätikköjokikerrostumista.

Sisämaan kasvillisuuden sitomat ja osittain peittämät fossiiliset dyynit ovat paljon yleisempiä kuin elävät rannikkodyynit. Sisämaan dyynit esiintyvät usein suurina dyynikenttinä, johon kuuluu kymmeniä tai jopa satoja erilaisia dyyniselänteitä. Ne syntyivät noin 8000–10 000 vuotta sitten mannerjäätiköstä vapautuneilla alueille lähinnä kuivassa ja tuulisessa ilmastossa. Laajoja dyynialueita esiintyy etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa seuduilla, jotka ovat sijainneet vedenpinnan yläpuolella jääkauden jälkeen. Ylä-Lapissa, Enontekiöllä ja Inarissa yhtenäisen mäntymetsävyöhykkeen pohjoispuolella on Suomen laajimmat ja edustavimmat tuulikerrostuma-alueet. Niiden erikoispiirre on kasvittomat, tuulen kuluttamat eroosiomuodot, joita tuuli muovaa jatkuvasti.

Merinätkelmä ja suola-arho ovat rannikon dyynialueiden tyyppilajistoa. © Anne Raunio, SYKE.

Rannikon dyynit syntyivät muinaisen Itämeren rantavyöhykkeeseen. Mannerjäätiköstä vapautuneen maan kohotessa niiden kerrostuminen jatkui kohti nykyistä rantaviivaa. Rannikkodyynejä esiintyy Suomenlahden, Pohjanlahden ja Perämeren rannikolla. Liikkuvia ja muotoaan muuttavia dyynejä esiintyy muun muassa Hankoniemellä, Porin Yyterissä, Kalajoella ja Hailuodossa.

Dyynit ovat kasvillisuudeltaan yleensä karuja. Eteläisessä Suomessa esiintyy kuitenkin dyynejä, joiden kasvillisuus on poikkeuksellisesti rehevää. Dyyneillä tavataan vain niillä esiintyviä erikoisia luontotyyppejä ja muutamia karulle kasvualustalle sopeutuneita harvinaisia kasvilajeja, jotka poikkeavat selkeästi myös harjujen kasvillisuudesta.

Rantakerrostumat

Rantakerrostumat ovat syntyneet jääkauden jälkeen rantavoimien toiminnan seurauksena vedenpinnan tasoon kun aallokko ja jäät kuluttivat ja kasasivat irtonaista maa-ainesta. Maankohoamisen seurauksena rantakerrostumia esiintyy Itämeren peittämillä alueilla eri korkeuksille vaarojen ja mäkien rinteille kuvastaen muinaisen Itämeren eri kehitysvaiheita. Vanhimmat rannat ovat syntyneet Baltian jääjärven aikana noin 13 000–11 600 vuotta sitten, jolloin vain Salpausselkien eteläpuoleinen alue oli jäästä vapaana. Rantakerrostumia esiintyy myös sisämaassa mannerjään patoamien jääjärvien rannoilla ja niitä syntyi myös maamme suurien järvien muinaisille rannoille niiden eri kehitysvaiheissa.

Rantakivikkoa_Jukka Husa
Ancylusjärven rantakivikkoa Tervolan Törmävaaralla. © Jukka Husa, SYKE.

Rantakerrostumia ovat mäkien laella ja rinteillä sijaitsevat komeat kivi- ja lohkarepellot, joita esiintyy runsaasti rannikkoseudulla Etelä-Pohjanmaalta Lounais-Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä. Laajoja hiekasta koostuvia rantavallialueita on Pohjanmaan alavalla maankohoamisrannikolla. Aallokon kulutustoiminta näkyy myös ns. huuhtoutumisrajana, joita esiintyy yleensä moreenin peittämillä kalliomäillä ja -vaaroilla. Länsi-Lapissa esiintyy moreenikalottivaaroja, joille on tunnusomaista vedenkoskematon moreenipeitteinen lakialue eli moreenikalotti, jonka alapuolella on aallokon irtaimesta maa-aineksesta paljaaksi puhdistama kallioinen huuhtoutumisraja. Länsi-Lapissa huuhtoutumisraja on syntynyt Ancylusjärven ylimmän rannan tasoon.

Tuuli- ja rantakerrostumien inventointi

Hiekka- ja soravaltaisilla rantakerrostumilla voi taloudellisen käytön kannalta olla paikallisesti huomattavaa merkitystä. Maa-ainesvarantona niiden käyttöä ei tunneta vielä kovin hyvin.  Kivi- ja lohkarepeltoja sekä hiekkaiset rantavalleja ja tuulikerrostumia on monin paikoin käytetty maa-ainesten ottokohteina. Lähitulevaisuudessa paine niiden taloudelliseen hyödyntämiseen tulee todennäköisesti lisääntymään kun harjuaines monilla alueilla on lähes käytetty tai jäljellä olevat muodostumat on varattu muihin tarpeisiin, joista tärkein on yhdyskuntien vesihuolto.

Arvokkaimpien tuuli- ja rantakerrostumien selvittämiseksi maastamme käynnistettiin ympäristöministeriön toimeksiannosta inventointi, joka toteutettiin vuosina 2005–2009 Geologian tutkimuskeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Selvityksen loppuraportti valmistui vuonna 2012. Inventointi kattaa kaikki maamme merkittävimmät dyynialueet ja rantakerrostumat lukuun ottamatta Ahvenanmaata ja rannikon saaristoja.

Inventoinnissa on arvotettu ja rajattu sellaiset tuuli- ja rantakerrostumat, joiden geologiset, biologiset ja maisemalliset arvot ovat maa-aineslain tarkoittamalla tavalla valtakunnallisesti merkittäviä. Lisäksi inventoinnissa on otettu huomioon luonnonsuojelulaissa mainitut puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit.

Inventoinnissa arvotettiin kaikkiaan 417 valtakunnallisesti arvokasta tuuli- ja rantakerrostumaa ja niiden yhdistelmämuodostumaa, joiden pinta-ala on yhteensä 69 942 ha. Niistä tuulikerrostumia eli dyynejä on 165 kohdetta, rantakerrostumia 179 kohdetta ja loput 73 kohdetta edustaa tuuli- ja rantakerrostumien yhdistelmämuodostumaa.

Tuuli- ja rantakerrostumista ja niiden muodostumakokonaisuuksista inventoinnissa tuotettu luokiteltu aineisto toimii tietopohjana ja tausta-aineistona alueidenkäytön suunnittelussa ja kuntien maa-aineslain mukaisessa lupamenettelyssä.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Juhani  Gustafsson, ympäristöministeriö, puh. +358 295 250 338, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Jukka Husa, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 295 251 192, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Vanhempi tutkija Jari Teeriaho, Suomen ympäristökeskus, puh. +358 295 251 687, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 14.5.2013 klo 10.23, päivitetty 14.4.2016 klo 16.45