Ilmastonmuutos ja energia

Energiankulutus on vähentynyt, mutta ilmaston lämpeneminen jatkuu

Vaikka viime aikojen talouskriisit ovat osaltaan hillinneet ympäristöongelmia, ilmastonmuutos jatkuu ja lämpötilat nousevat huolestuttavaa vauhtia. Maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei ole ollut näin suuri miljooniin vuosiin. Suomessa keskilämpötila on kohonnut asteen sadassa vuodessa, enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Vaikutukset näkyvät jo muun muassa talvien lauhtumisena ja lajien levinneisyyden muutoksina.

Myönteistä on se, että energiankulutuksen kasvu osoittaa ainakin jonkinlaisia hiipumisen merkkejä. Vaikka Suomessa energiaa kuluu asukasta kohden eniten koko Euroopan unionissa, maamme energiankulutus ei ole kasvanut enää 2000-luvulla. Pääasiallinen syy tähän on teollisuuden vähentynyt energiantarve.

Uusiutuvan energian osuus maamme energian kokonaistuotannosta kasvaa, ja investointeja uusiutuviin energiamuotoihin tuetaan rahallisesti muun muassa syöttötariffeilla. Vuoden 2020 tavoite, jossa uusiutuvien energialähteiden osuus on 38 prosenttia on enää muutaman prosenttiyksikön päässä. Metsät ovat tärkein uusiutuvan energian lähde, sen sijaan esimerkiksi tuulivoiman kasvu on ollut odotuksia hitaampaa.

Valtakunnalliset indikaattorit

Alueelliset indikaattorit

Julkaistu 27.3.2014 klo 12.47, päivitetty 22.6.2015 klo 15.23