Ympäristön tila Uudellamaalla 2013

Ympäristön tilassa joitain merkkejä paremmasta

Uudenmaan ympäristön tila on kohentunut vähitellen. Rannikkovedet ovat kuitenkin edelleen välttävässä kunnossa, henkilöautojen määrä on kasvussa eikä hiukkaspäästöjä ilmaan ole saatu oleellisesti pienenemään. Vuoden 2008 tilanteeseen verrattuna ympäristön tila on monelta osin pysynyt samana tai parantunut hieman. Esimerkiksi yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen ja METSO-ohjelmalla suojeltujen metsien määrä on kasvanut ja kasvihuonekaasupäästöjen kasvu on taittunut. Toisaalta väestömäärän kasvaessa taajamien lievealueet laajenevat ja paine ympäristöön voimistuu.

Kaupunki jäiseltä mereltä katsottuna

© Leena Eerola

Ilmastonmuutoksen torjuntaa väestön kasvun paineessa

Uudellamaalla asuu lähes 1,6 miljoonaa ihmistä ja pääkaupunkiseutu on suurin asutuskeskittymä maassamme. Alueen monimuotoista luontoa luonnehtivat rannikon läheisyys ja vaihteleva maaperä.

Ympäristökuormituksen vähentämiseksi Uudellemaalle on laadittu ympäristöohjelma, jonka päätavoitteena on ilmastonmuutoksen torjuminen. Uudenmaan liiton ja ELY-keskuksen yhteinen Uusimaa -ohjelma taas kokoaa maakunnan kehittämisen tavoitteet, joihin kuuluu ilmastonmuutoksen hillintä ja hiilineutraalisuus, luonnonvarojen järkevä käyttö, yhdyskuntarakenteen eheyttäminen, puhtaat vesistöt ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.

Ajankohtaista ympäristötietoa

Tässä katsauksessa esitetään tiiviisti tärkeimmät ja ajankohtaisimmat ympäristön tilaan liittyvät aiheet.  Katsauksen ovat koonneet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntijat. Tietolähteinä on käytetty ympäristöhallinnon sekä muiden viranomaisten ja tutkimuslaitosten tietojärjestelmiä.

Julkaistu 6.2.2014 klo 9.00, päivitetty 7.2.2014 klo 14.55

Julkaisija: