Ympäristön tila Suomessa 2013 - Pohjois-Pohjanmaa

Ympäristön tila 2013Ympäristön tila Pohjois-Pohjanmaalla 2013 on tiivis ja yleistajuinen katsaus alueen ympäristön tilasta, sen kehityssuunnista ja suojelutoimien riittävyydestä. Samanaikaisesti tämän katsauksen kanssa on julkaistu 12 muun ELY-keskuksen vastaavat alueelliset katsaukset sekä Suomen ympäristökeskuksessa toimitettu valtakunnallinen ympäristön tila – katsaus. Tietolähteinä on käytetty mm. tilastoja, ELY-keskuksen ja ympäristöhallinnon asiantuntijoita ja tietojärjestelmiä sekä muita viranomaisia ja tutkimuslaitoksia. Katsauksen ovat koonneet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen asiantuntijat.

Vesistökuormitus tulee monista lähteistä

Pohjois-Pohjanmaalla on tehty merkittäviä ponnisteluja vesien tilan saattamiseksi hyvään ekologiseen tilaan tavoitteen mukaisesti vuoteen 2015 mennessä. Työ on ollut ja on edelleen haasteellista. Noin 90 % Pohjois-Pohjanmaan järvipinta-alasta on hyvässä tilassa, mutta jokivesistä vain noin puolet. Maatalouden hajapäästöjen hallinnassa on edelleen parantamista ja turvetuotannon vesistöpäästöt ovat myönteisestä kehityksestä huolimatta edelleen vaikeasti hallittavia.

Pistemäisten päästöjen vähennyttyä on maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen aiheuttaman kuormituksen (ns. haja-kuormituksen) merkitys korostunut. Määrällisesti hajakuormituskin on vähentynyt, kun vesiensuojelu maa- ja metsätaloudessa on parantunut ja haja-asutuksen jätevesiasetus ohjaa haja-asutuksen fosforipäästöjen vähentämiseen. Hajakuormituksen vähentämistä vaikeuttaa valunnan lisääntyminen ja talven sulien kausien yleistyminen, jotka lisäävät maankäytöstä aiheutuvaa kuormitusta.

Kaivosteollisuus on elänyt nousukautta, vaikkakin juuri vuonna 2013 vauhti on hiljentynyt

Kaivostoiminta elää Pohjois-Suomessa nousukautta, joka näkyy myös Pohjois-Pohjanmaalla. Meillä uusin kaivos on aloittanut toimintansa Raahen Laivakankaalla ja suunnitteilla ovat kaivokset Taivalkoskelle ja Kuusamoon. Yleismaailmallinen lama on kuitenkin siirtämässä  uusien kaivoshankkeiden toteutusta.

Jätteiden energiahyötykäyttö Pohjois-Pohjanmaalla on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuoden aikana, kun Laanilan Ekovoimala Oulussa ja Westenergyn jätteenpolttolaitos Vaasassa aloittivat toimintansa. Tämä näkyy myös mm. siinä, että kaatopaikoille sijoitettavan jätteenmäärä on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi Oulun Jätehuollon kaatopaikalle Ouluun on loppusijoitettu tänä vuonna alle 10 %  siitä jätemäärästä, joka loppusijoitettiin vuonna 2012.

Yleisesti ottaen luonnon monimuotoisuus on vähenemässä monien ympäristöä muuttavien hankkeiden seurauksena. Ilmastomuutoksessa jotkut lajit hyötyvät ja toiset kärsivät. Vieraslajeja on myös Pohjois-Pohjanmaalla havaittavissa. Monimuotoisuuden kadon pysäyttäminen on keskeinen haaste.

Julkaistu 11.12.2013 klo 9.26, päivitetty 11.12.2013 klo 9.29