Ympäristön tila Lounais-Suomessa 2013

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa merkittävät ympäristöarvot liittyvät kulttuuriperintöön, monimuotoiseen luontoon, rannikkoalueisiin ja saaristoon sekä viljavaan maatalousmaahan. Nämä ovat samalla ympäristön riskialueita, joiden kestävä käyttö ja riskien hallinta ovat avainasemassa alueen pitkän tähtäimen hyvinvoinnin kannalta.

Ympäristön tila -katsausYmpäristön tila 2013_VAR_kansi.JPG

Lounais-Suomessa vesien tila on muuta maata huonompi. Uuden maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän ja nitraattiasetuksen sisältö ja toimeenpano vaikuttavat merkittävästi vesiensuojelun tuloksiin tulevina vuosina. Maataloustuotanto on kytköksissä ympäristökysymyksiin ravinnehuuhtoumien lisäksi myös kuljetusten ja jalostustoiminnan kautta.

Merkittävin hiilidioksidipäästölähde on fossiilisten polttoaineiden käyttö energiantuotannossa. Teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ei ole toistaiseksi onnistuttu, vaikka uusiutuvien energialähteiden käyttö on kasvanut etenkin pienemmissä energialaitoksissa.

Suurimpien kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen hajaantuminen on jatkunut. Tämä tekee joukkoliikenteen järjestämisen yhä haasteellisemmaksi. Vain Turun kaupunkiseudulla osuus ei ole viime vuosina vähentynyt, ja se jopa kääntyi kasvuun vuonna 2011.

Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvan ohjelman suosio on kasvanut, ja vuoden 2012 loppuun mennessä on suojeltu yhteensä lähes 5000 hehtaaria.

Kiinnostus tuulivoima-alan kehittämiseen ja kasvattamiseen on nousussa. Tuulivoiman vaihemaakuntakaavoissa osoitetaan tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet.

Euroopan unionin ympäristötietodirektiivi velvoittaa jäsenmaat tarjoamaan kansalaisille tietoa ympäristön tilasta. Joulukuussa 2013 julkaistut valtakunnallinen ja alueelliset ympäristön tila -katsaukset ovat osa velvoitteen täyttämistä. Vastaavia katsauksia julkaistaan noin neljän vuoden välein. 

Julkaistu 10.12.2013 klo 12.52, päivitetty 11.12.2013 klo 9.17